Yksi maailman parhaimmista asioista on viettää aikaa oman äitinsä kanssa ja viime viikonloppu oli juuri sellainen. Vietimme aikaa yhdessä, söimme, joimme, joogasimme, shoppailimme ja nukuimme suht huonosti hotellin pienessä sängyssä. Heräsimme aikaisin aamusta, juttelimme lisää ja kävelimme ympäri Tukholmaa.
Mukaan reissulta tarttui jälleen parempi hengitys- ja joogatekniikka
Lisa Lalérin Astanga joogan alkeet -kurssilta. Lisa todellakin elää ja hengittää joogaa ja Liisan vartalon kontrolli oli fantastista seurattavaa. Lisa oli itse löytänyt joogan noin 12 vuotta sitten, kun hän oli palanut loppuun työelämässä, oli synnyttänyt kaksi lasta ja eronnut miehestään. Tänä päivänä Lisa omistaa
Yogashala -koulun Tukholmassa. Jossain vaiheessa kysyin Lisalta, että kuinka usein joogaaminen tuntuu todella hyvältä (mietin tietenkin, että ratsastuskerrat jolloin tuntee saavuttaneensa täydellisen tasapainon ovat todella harvassa (ainakin minulla). Liisa vastasi, että hän ei enää miettinyt asiaa niin paljon ja useimmat kerrat olivat hyviä, mutta myös joogaamisessa on ollut helpompia ja vaikeampia kausia. Ja vaikeat kaudet olivat ne joista todellakin oppi. Ei ajat jotka olivat olleet helppoja.
Kun kerran olimme Tukholmassa saimme myös hieman joululahjavarastoa täytettyä ja löysin tietenkin kirjoja selatessa (rakastan kirjakauppoja) pari mielenkiintoista hevoskirjaa:
Gillian Higgins och Stephanie Martin, Hästen i rörelse, Guide till ökad prestationsförmåga
|
Kiinnostava kirja hevosen fysiikasta. |
Birthe Vogelius: Spänst & harmoni i ryttarens sits
|
Kiinnostava kirja ratsastajan istunnasta. |
Eteemme sattui myös ruotsalaisen eläinsuojelujärjestön tempaus, joka ei varmasti tarvitse mitään selittelyä.
Ajoin vielä eilen illalla Tukholmasta tallille ja Thor ontui edelleen. Tänään eläinlääkäri tuli käymään ja hän epäili taivuttelun ja juoksuttamisen jälkeen, että ongelma olisi kaviossa. Puudutimme kavionivelen ja odotimme noin 10 minuuttia ennen kuin menimme uudestaan juoksentelemaan maneesiin. Thor liikkui selvästi pirteämmin, korvat edessä ja liike oli puhtaampi (liikkeen ei kuulemma tarvitse olla täysin puhdas heti).
Eläinlääkäri ohjeisti, että kengittäisin Thorin uudestaan (hän epäili, että kavio ei ollut parhaimmassa asennossa ja kenkä on hieman liian pieni) ja sen jälkeen antaisin viiden päivän kipulääkekuurin.
Eläinlääkäri uskoi, että myös lavan jumi johtui rasittuneesta kavionivelestä ja hän epäili, että hokkien laittaminen oli ehkä rasittanut jalkoja entistä enemmän. Eli kyseessä on toivottavasti vain steriili tulehdus ja jalka on rasittunut liian nopeasta kavion asennon muutoksesta, vähän kuten omat nivelet voivat joskus rasittua.
Satulasappi Tiina Suni kävi myös katsomassa Thorin satulatilanteen ja summa sumarum on, että Tiinan satula, jota olen kokeillut on liian kapea edestä ja Thorin oma Albion-satula menee liikaa etukenoon (selittää miksi oma istuntani ei tunnu tasapainoiselta satulassa) eikä kuulemma ole juuri "tämän hevosen satula". Estesatula on onneksi hyvä ja sopiva, joten sillä mennään kunnes käydään Hipposportissa Tiinan kanssa joulukuun alussa.