Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Saksassa, Dusseldorfissa viime vuonna ja torstaina tutustuin toiseen saksalaiseen kaupunkiin, Berliiniin. Kaupunki oli iloinen yllätys ja meillä oli onnistunut reissu kaiken kaikkiaan. Olimme työmatkalla uuden verkoston lanseeraamis-tilaisuudessa ja mukana oli ihmisiä 15 eri maasta, muun muassa Brasiliasta, Malesiasta, Norjasta, Ruotsista jne. Oli ihanaa puhua italiaa ja ranskaa ja tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Ehdimme myös tutustua hieman Berliiniin (sen mitä työmatkalla nyt ehtii). Kävimme Checkpoint Charliella ja tuntui ihmeelliseltä seistä paikassa, joka on historiallisesti niin merkittävä. Söimme upeassa Adnan-ravintolassa torstaina ja perjantaina nautimme lämpimästä säästä ja auringosta jokilaivalla. Kannattaa ehdottomasti kokea, jos käy Berliinissä.
Tänään olen tehnyt tallia ystäväni kanssa ja yritän nyt löytää energiaa tennistuntia varten, sillä illat venyivät yömyöhään Berliinissä. Ystäväni Jenni asuu siellä ja toinen ystäväni, Nina oli käymässä.
Otin tänään videopätkän Tesellon piehtaroinnista. Jalka ei edelleen ole kunnossa, mutta Tesello vaikuttaa todella onnelliselta.
No comments:
Post a Comment