Tuesday, October 27, 2015

Kari Vepsä ja Son of Thor


Kun kysyttiin tiedänkö herkkää hevosta, joka sopisi Kari Vepsän demonäytökseen 4 Your Horse -tilaisuuteen ei tarvinnut miettiä kovinkaan kauan. Koska rakastan heittäytymistä asioihin ja on oikein unelma päästä esiintymään suuren yleisön eteen ehdotin Thoria. Koska Thor on herkin tapaamani hevonen ajattelin, että Thor soveltuisi hyvin Vepsän aisapariksi ja saisin jälleen jotain uutta kotiinvietäväksi.

Valmiina lähtöön

Ja hauskaa oli. Koska tiesin, että tämä on meille aivan uusi tilanne ja halusin hyvän kokemuksen molemmille pyysin Jannikaa mukaan auttamaan. Oikeastaan mietin vain sitä, että tarvitsen jonkun joka rauhoittaa omaa hermoilua ja auttaa lastaustilanteissa. En kuitenkaan osannut kuvitella miten suuri apu Jannika olisi ja miten uskomattoman paljon opin pelkästään siitä, että Jannikan kaltainen ammattilainen oli mukana. Jannika on ollut töissä monilla talleilla ja kun omat kisatilanteet voi laskea yhden käden varaan on Jannika valmistellut ja letittänyt kahdeksankin hevosta päivässä kilpailuihin.

Hienot ja tilavat karsinat.
Kaunis päivä

Bokseja valmisteltiin kovaa vauhtia viikonlopun kilpailuja varten.


Mitä Helsinki Horse Show olisi ilman kaikkia satoja vapaaehtoisia. Ihanat naiset!



Aloitimme tekemällä lastausharjoituksia maanantaina. Halusimme vain Thorin sisälle traileriin ja pyrimme siihen, että Thor seisoisi kiltisti trailerissa pidemmän aikaa. Jannika kosketti Thoria kun Thor oli sisällä trailerissa ja vasta kun Thor kesti ihmisen kosketuksen trailerissa lopetimme siltä päivältä. Myös Ella oli mukana ja kun ajoimme Kirkkonummelaiseen Intialaisravintolaan  syömään lounasta kävimme läpi mitä meiltä vielä uupui tiistaita varten.

Hei me lastataan!

Sorry, en kysynyt kuvauslupaa, mutta tämä oli vain niin ihana

Koska halusin tietenkin, että hevoseni olisi mahdollisimman edustava kävin hakemassa nämä aivan super super ihanat suojat Just Dressagen Matildalta. Myös lampaankarvabootsit lähtivät matkaan mukaan.




Matilda laittoi vielä nämä asiat mukaan pussukkaan:
  • kumilenksut letitystä varten (mustat tietenkin)
  • Showshinea
Jannika taas lisäsi listaan nämä asiat:
  • Baby oil (naaman kiiltoa varten)
  • Hiuslakka (kaviolakka)
Hevosen omistajan varusteet:
  • Kauluspaita (esim. Pikeur)
  • Hyvännäköinen liivi
  • Siistit kengät (esim. purkkarit)
Ja mukaan reissuun piti muistaa:
  • Vesiämpäri ja mielellään tallin omaa vettä
  • Heinää
  • Puukko tai sakset (jos jotain sattuu trailerissa)
  • Passi
  • Rokotuskirja

Jannika yritti välillä sanoa, että yritä nyt näyttää vähän coolilta eikä pikkutytöltä karkkikaupassa.
'

Yhdessä suuressa maailmassa

Thor ihmettelee, kun odotamme sisäänpääsyä areenalle. 

Kun pääsimme paikan päällä Thor käyttäytyi todella hyvin. Thor on aina ollut rauhallinen talliympäristössä ja maneesissa ja tuntui siltä, että rakas hevoseni oikein huokaisi helpotuksesta kun seisoi taas neljän seinän sisällä. Notkui ja norkkui ja söi kuin viimeistä päivää. Jossain vaiheessa mietin jo, että olenko valinnut täysin väärän hevosen Vepsän demoon kun vielä harjoitusareenalla Thor torkkui ja oli täysin rento.

Aika hyvä groomi mulla. Thor on ainakin täysin sitä mieltä.:)






Ja sitten saavuimme pelottavalle areenalle ja samalla kun pyöröaitausta rakennettiin (ihan tarpeeksi pelottavaa jo sellaisenaan) näki Thor myös ensimmäistä kertaa niin suuren ihmismassan.



En voi lopettaa hymyilemistä.


Koska tilanne oli Thorille aivan uusi tuntui jotenkin hassulta heittää valmiiksi pelkäävä hevonen pyöröaitaukseen. Vepsä sai kuitenkin Thorin rauhoitettua hetken päästä, mutta sai tehdä hommia uudestaan kun otti Thorilta suitset pois päästä. Mietin hetken, että antaako Thor kiinni ollenkaan ja pienessä mielessäni toivoin, että loppuillan show ei menisi pilalle sen takia, että jahtaisimme Thoria loppuillan pyöröaitauksessa. Kokemuksen äänellä Vepsä sai kuitenkin Thorin kiinni ja teki sitten vielä My Way -menetelmään liittyviä kosketuksia. Vepsä käytti lippua ja raippaa ja Thor virittyi selvästi taas hieman uudestaan. Sen jälkeen tuli vielä yleisön taputukset, joten hakiessani Thorin aitauksesta oli herra kyllä aika virittynyt jälleen. Kun sitten kuuntelimme yleisön kommentteja Thor oli melko rauhaton. Kun sitten noin tuhat ihmistä taputtivat Thor taklasi mut maahan ja vaikka sillä hetkellä ei tuntunut pahalta ymmärsin jälkeenpäin miten hullusti olisi voinut käydä. Jotenkin hassua, että herkillä kisahevosilla varoitetaan taputtamisesta, mutta sitten kun "demohevonen" tuodaan areenalle ei ollenkaan mietitä, että se on myös tälle hevoselle ensimmäinen kerta isolla areenalla ja kaikki äänet, taputukset ja muut ovat asioita joista hevonen saa kokemuksia tulevaisuuden varalle (ja oppii mitä käytöksiä vahvistetaan).









Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin aivan ihana enkä olisi vaihtanut sitä mihinkään. Uskon kuitenkin paljon enemmän siihen mitä Andrew McLean teki. Hän otti nuoret hevoset areenalle ja haki vain rentoutta ja rauhallisuutta ihan vain tekemällä siirtymisiä ja rakentamalla hevosten luottamusta palikka kerrallaan. Sen jälkeen hevoset saivat poistua areenalta ja olen melko varma, että seuraavalla kerralla hevoset tulevat jo rauhallisemmin mielin areenalle.



En koe, että olisin saanut mitään mullistavaa apua klinikasta, mutta en koskaan ole uskonut nopeisiin ratkaisuihin. Pidän kuitenkin Vepsän menetelmästä ja uskon, että voisimme saada paljon apua, jos hän auttaisi meitä säännöllisesti ja jos hän kouluttaisi minua ennemminkin kuin Thoria. Olen aina ihmetellyt miksi laitamme hevoset pyöröaitaukseen, kun suurin ongelma on melkein aina hevosen käsittelijässä. Vepsä on kuitenkin omasta mielestäni oikein ehta hevosmies ja pidän hänen rauhallisesta tyylistään. Vepsä soitti vielä klinikan jälkeen ja kysyi tarvitsenko apua lastaamisessa, joka oli mielestäni todella mahtava ele häneltä.



Thor on tosiaan todella herkkä hevonen, mutta tallissa ja maneesissa Thor käyttäytyy hyvin. Kaipaisin kuitenkin apua siihen miten saan Thorin rauhoitettua esimerkiksi maastossa kun Thor jännittyy eikä halua rentoutua millään. Myös minä saan Thorin kulkemaan rauhassa pyöröaitauksessa, mutta ongelmat ilmenevät kun Thor kokee itsensä jollain tavalla uhatuksi etenkin metsässä tai pienemmillä pelloilla.



Maastakäsintyöskentelyn tärkeyden olen kuitenkin sisäistänyt ihan uudella tavalla viime aikoina ja jatkamme nyt Jannikan kanssa maastakäsin- ja lastausharjoituksia säännöllisesti muun valmennuksen ohessa. Kun lähdimme Jäähallilta kotiinpäin Thor ei ollut vieläkään oikein rauhoittunut ja tuijotti parkkipaikalla liikkuvia ihmisiä, hevosia ja autoja. Päätimme myöhäisestä illasta huolimatta, että mihinkään ei ole kiire ja liinoja ei enää käytetä, joten aloitimme taas alusta. Veimme Thoria edestakaisin traileriin ja ulos ja vasta kun Thor seisoi paikoillaan suljimme takapuomin. Lastausongelmat kun korreloivat selvästi sen hetkisen mielentilan mukaan ja kuten Annika Schulman sen niin hyvin totesi ongelmat eivät ole lastauksessa vaan jossain paljon syvemmällä.

Olen kuitenkin todella iloinen, että saimme kokea tällaisen jättimäisen tapahtuman Thorin kanssa. Kisoihin ja valmennuksiin meneminen ei kenties tunnu niin suurelta asialta enää seuraavalla kerralla.

Nyt jatkamme harjoitteluja ja tarkkojen rutiinien hakemista taas arkeen. Kiitos kaikille, jotka ovat kommentoineet tai jollain tavalla myötäeläneet klinikan kanssamme. Erityishauska kiitos Susanna Metsäaholle, joka huusi minulle katsomosta, "Hengitä Kia!". Ja super kiitos hienoista kuvista kaikille ja Ellikille videon koostamisesta.



Borta bra men hemma bäst. Kotiin on kuitenkin aina niin ihana palata vaikka vasta kello kaksi aamuyöstä. Etenkin kun tallilla on ylitsepääsemättömän paljon rakkautta jaossa ja parhaimmat kaverit.


Lue myös:
4 Your Horse -seminaarista
Kiitos Son of Thor!
"Jos hevosta oikeasti pelottaa se ei opi"

Ellikki: Hevosen kouluttaminen ja teoria: Kari Vepsä ja Son of Thor

5 comments:

  1. Teillä taisi mennä aika monta tuntia lastaamisessa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. 20 minuuttia kun lähdimme kotimatkalle.:) Eli uskomattoman hyvin siihen nähden, että lastauspaikka ei ollut mikään helpoin mahdollinen.

      Delete
    2. Huh, te asutte kaukana hallilta.

      Delete
  2. Hei Kia!

    Kiitos tästä postauksesta, hyvin onnistuit palauttamaan fiiliksen tuohon viime viikon tiistai-iltaan. Oli todella hienoa tavata sinut ja nähdä Thor livenä Jäähallilla. Kuten sanoin sinulle, olin etukäteen ajatellut, että voi olla aika jännittävä paikka Thorille, mutta hevosesi yllätti ainakin minut. Katsoin tuon videon alun uudestaan, sillä minusta oli jotenkin niin hauskaa, miten rennosti ja tyytyväisesti Thor kävi piehtaroimaan. Ihmetteli toki varmaan jonkun verran missä ollaan, ja pyöröaitauskin oli ihan uusi asia mutta kuten kirjoitit - kokeilemalla uusia asioita voi oppia uutta sekä itsestään että hevosestaan. Kotiin lähditte yhtä kokemusta rikkaampina ja repussa mietteitä vielä jatkoa varten. Kiva kuulla, että lastaus sujui kaikesta ympärillä olevasta hälinästä huolimatta hyvin ja pääsitte turvallisesti kotiin. Ja ihanat tervetulotoivotukset odottamassa!

    Jäin pohtimaan tuota Thorin jännittyneisyyttä metsässä tai pienemmillä pelloilla. Avarammissa maisemissa Thorilla tätä ongelmaa ei ole, kuten ohjasajoretkeltänne se aivan ihana kuva veden ääreltä osoitti (ja kyllä, uskoakseni olet aivan oikeassa, että useimmat hevoset kokevat veden omaksi elementikseen, ja rauhoittavana sellaisena). Olet itse todennut, että Thor on äärettomän herkkä. Onko tässäkin kyse siitä, että Thorin herkkyys ilmenee myös tavallsita vahvempina vaistoina: metsän tai pienen pellon varjoissa voi vaania uhka ja siksi pitää olla erityisen tarkkana, hieman varuillaan koko ajan? Jos Thorilla on toinen hevonen mukana, niin silloinko jännittyneisyyttä ei ole? Onko tämä asia, joka korjaantuu vain aikaa ja kärsivällisyyttä käyttäen - Tuire Kaimion termejä käyttäen: siedättämällä?

    Hoidin nuorempana jonkin aikaa tammaa, joka tuli omistajalleen Ruotsista. Täysin uusi ympäristö, uudet äänet, uudet hevoset, uudet ihmiset, uudet maisemat... Ensimmäisillä kävelylenkeillä opin, että kyseisen hevosen reaktio kaikkeen uuteen, outoon ja/tai jännittävään oli 180 asteen käännös ja kaasua! Eroa ei ollut oikein siinä oltiinko kaksin liikenteessä vai oliko mukana joku toinen ratsukko - tosin kaikki eivät "hurjan" alun jälkeen mukaamme ehkä halunneetkaan... Piti vain yrittää pysyä kyydissä, saada tamma pysähtymään, kääntyä takaisin (vaikka kuinka monta kertaa) ja kehua kun matkamme eteni. Käytös parani (tamma tuli rohkeammaksi? vai tottui paremmin uusiin, vieraisiin asiohin = sopeutui?), mihin varmasti vaikutti pääasiassa se, että tamman liikutus ja ravinto saatiin paremmin tasapainoon. Opin varmaan myös lukemaan hevosta, niin että osasin aavistaa milloin suunnamuutos oli tulossa... Tylsää ei ollut koskaan! ;-)

    Susannan ohje on hyvä - hengittämisen muistaminen on tärkeää, ja jos vielä onnistuu rauhallisilla sisään- ja uloshengityksillä saamaan hevosenkin hengittämään rauhallisemmin, on jo päässyt ison askeleen eteenpäin.

    Hyviä hetkiä yhdessä Thorin kanssa ja onnittelut alkaneista joogaopinnoistasi! Hienolla polulla kuljet.

    Hymyilevin terveisin,
    Maarit L. =)

    Meille ja hevosillemme on tarjolla monia eri vaihtoehtoja, jopa niin, että se voi olla toisinaan hieman

    ReplyDelete
  3. Hups!

    Minullepa jäi edelliseen kommenttiin hassu "häntä", mutta kun tekstiä oli jo muutenkin paljon niin olin ajatellut jättää sen kokonaan pois. Mutta tuo alku sitten kuitenkin jäi - anteeksi Kia!

    Jatkanpa ajatuksen loppuun nyt: Meille ja hevosillemme on tarjolla monia eri vaihtoehtoja niin talliympäristön, hevosen ravinnon, varusteiden, valmennuksen, liikunnan, terveydenhoidon jne. suhteen. Toisinaan näiden lukemattominen vaihtoehtojen moninaisuus voi jopa hieman hämmentää. Minusta on hyvä olla utelias, ja seurata kehitystä silti unohtamatta niitä hyviä, vanhoja ratkaisuja. Kia ja Thor kokeilivat rohkean ennakkoluulottomasti Kari Vepsän "My Wayta". On monta tietä hyvään lopputulokseen, ja itselleen ja hevoselleen sopivimmat opit kustakin erilaisesta tyylistä, tavasta, metodista poimimalla löytynee paras kokonaisuus.

    Maarit L.

    ReplyDelete