Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Tulipa oikein oivaltava ja mukaansatempaava otsikko mieleen tänään. Olo kun ei ollut ihan oivaltava ja mukaansatempaava herättyäni, vietyäni Ellan kouluun ja pungerrettuani itseni sateessa Anna Andérsenia tapaamaan Kirkkonummelle. Ei siinä, että en olisi odottanut kovasti seuraavaa tapaamista vaan ihan sen takia, että olo oli masentunut ja ahdistunut.

Kun tietää missä on sielun palo ja missä sydän sijaitsee ahdistuu välillä, kun ymmärtää päivien vierivän ilman selkeätä päämärää. Tai ei oikeastaan ihan niinkään. Onhan minulla selkeä päämäärää. Tai monta sellaista, mutta välillä tuskastuu ja herää pelko siitä, että pääseekö tämän elämän aikana kiinni siihen mistä on aina uneksinut.

Olemme jo vuosia naureskelleet Tiinan kanssa Horse Showssa tai Apassionatassa sille, että sitten seuraavassa elämässä. Viime vuosina olemme siirtäneet toiveen omiin lapsiin. Jahka heistä kehkeytyisi kilparatsastajia tai elämäntaiteilijoita hevosten parissa ja vanhat mammat saisivat kiertää maailmaa heidän kanssaan. Ei siinä, että haluaisimme edes enää kiertää maailmaa, mutta kun nuorina tyttöinä siihen ei ollut mahdollisuutta. Meillä ei ollut vanhempia jotka innostuivat ja kuskasivat meitä ratsastustunneille. Seisoimme tunteja räntäsateessa, tuulessa ja tuiverruksessa kunhan pääsimme edes jollain tavalla tallille. Jaksoimme jankuttaa naapureille maalla, että osaamme ja haluamme ratsastaa ja monen kesän tallinteon jälkeen pääsimme vihdoinkin maastoileman ravureiden kanssa.

Olisihan se helppoa syyttää vanhempia. Kun vanhemmat eivät satsanneet ratsastukseen. Mutta eihän se niin mene. Elämä ei vain aina mene ihan niin kuin on ajatellut. Enkä usko, että olisin yhtään onnellisempi jos olisin kilparatsastaja. Huolet olisivat vain erilaisia ja masentuneisuus ja ahdistuneisuus siirtyisivät asteikon kallimmalle puolelle:)

Onneksi elämääni on saapunut Anna:

"Älä Kia luo epätoivon fiilistä. Aseta itsellesi aikajana ja mieti, että tekemäsi työ on nyt välivaihe ja elämä vie kohti oikeita asioita kun tarpeeksi haluat."

Ja niin uskon tai uskottelen. Elämä kantaa ja osoittaa suunnan. Mutta kun olen lukenut niitä mindfulness juttuja ja siinä ihmiset tekevät mitä haluavat ja mitä rakastavat ja kaikki tipahtaa paikoilleen.

Anna: "Mindfulnessissa ei ole kyse vain siitä, että hyppää tuntemattomaan vaan tunnistaa ja hyväksyy asiat ja tilanteet sellaisina kuten ne ovat. Muista, että arki lyö kuitenkin vastaan kaikessa."

Ja niinhän se menee. Elämä on koko ajan vienyt oikeaan suuntaan. En tee työtä kokopäiväisesti hevosten kanssa, mutta minulla on mahdollisuus viettää paljon aikaa upeiden eläinten ja ihmisten parissa ja olen viime vuosina oppinut enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Olen löytänyt kirjoittamiseen aivan uuden palon hevosblogini myötä ja monet irtonaiset langanpäät nivoutuvat pikkuhiljaa yhteen.

Olen tunneihminen. Mieli on kuin vuoristorata enkä nuorempana aina ymmärtänyt mistä oli kyse. Iän karttuessa oppii myös paremmin tunnistamaan hyviä puoliaan sekä kehittämiskohteitaan ja olen eri tavalla tietoinen omista tunteistani. Nykyään huomaan jos menen stressaantuneena tallille tai hevosen selkään. Osaan lukea omia tuntemuksiani paremmin ja pystyn myös eri tavalla kontrolloimaan niitä. Mutta missä vaiheessa olen enemmän sinut itseni kanssa. Eikä tarvitse miettiä niin paljon.

"Sinähän mietit koko ajan ja käyt läpi prosessia. Se on hyvä asia. On kuitenkin tärkeätä, että havaitset nämä asiat myös tunnetasolla. Kun pikkuhiljaa muutut ja muutat myös omaa käyttäytymistä, muuttuvat asiat myös tunnetasolla. Voin sanoa sinulle mitä ja miten sinun tulisi ajatella, mutta jotta muutos tapahtuu täytyy sinun myös itse tuntea se."

Mutta nyt kun tunnistan paremmin jos olen stressaantunut saapuessani tallille ahdistun siitä melkein entistä enemmän enkä esimerkiksi eilen päässyt ennen ratsastusta sellaiseen tilaan missä olisin halunnut olla.

"Määräät itse omista tunteista ja voit hallita niitä ja ottaa muita positiivisempia tunteita tilalle. Hyväksy ne, mutta älä jää niiden valtaan. Sitäpaitsi minulla on hyviä harjoituksia jotka voivat auttaa. Aloita vaikka sellaisella tehtävällä, että valitset kahden viikon ajaksi tietyn pisteen tai pisteet kun ajat tallille. Kun tulet siihen pisteeseen keskitä mielesi ympäröiviin asioihin kuten luontoon, taloihin, puihin ja kiviin ja tarkkaile niitä. Keskity hengittämiseen ja ajattele miten kiitollinen olet siitä, että saat mennä tallille hevosen luokse ja kiinnitä / ankkuroi hyvän olon tunne näihin pisteisiin kuten puihin ja luontoon. Tällä tavalla siirrät loppuautomatkaan aina rauhallisuuden ja kiitollisuuden tunteen ja jätät muut päivän asiat taaksesi."

Eli tämän takia tuo otsikko. On itsestäänselvää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta vaikka sitä ajattelee keskustelevansa henkisestä valmennuksesta ratsastajana huomaa yhtäkkiä keskittyvänsä paljon syvempiin asioihin. Ja ehkä se on juuri se juju. Kehittyäkseen paremmaksi hevosihmiseksi ja ratsastajaksi täytyy ensin kehittää itseään kaikilla tasoilla. Ymmärrän ehkä jälleen hieman paremmin Carol Nicholsin lauseen:

"Om du vill komma din häst nära, behöver du komma dig själv nära. Då kan hästen närma sig dig."

Ja kiitollisuudesta voit lukea lisää Katja Ståhlin kirjoituksesta Iloitaan siitä mitä meillä on.

Lisää kirjoituksia kokemuksistani Anna Andersénin henkisestä valmennuksesta löydät täältä.