Maailman paras maasto

Ella on pienestä pitäen kulkenut mukana talleilla. Ensin lastenvaunuissa ja sen jälkeen kontaten ja lopulta kävellen ja juosten.

Ella on kasvanut hevosten ympärillä ja istunut monen hevosen selässä. Masista ja Thorista on tullut Ellalle ystäviä ja Ellalle on ollut normaalia, kun äiti lähtee monena iltana viikosta käymään hevosten luona. 

Ella kävi pari vuotta ratsastustunneilla Inkoossa, mutta tunneilla kävimme hyvin satunnaisesti eikä Ella ollut oikein innostunut hevostelusta. 

Peuramaalla Ella sai ratsastaa ihanan Essin ohjeistuksessa Nomi-ponilla ja on välillä istunut hetken Thorin selässä maneesissa. 

Olin kuitenkin ajatellut, että hevostelu ei sen koommin ole Ellan juttu, mutta todella mahtavaa jos Ella nauttii hevosten seurasta ja halua tulla mukaan tallille. 

Ja yhtäkkiä tänä kesänä kaikki muuttui. Ella halusi päivittäin mukaan tallille ja pyöräilimme sinne yhdessä nauraen vanhoilla polkupyörillä. Huomasin miten Ella halusi istua Mareldan selässä kun veimme hevoset laitumelle tai miten Ella rohkeasti ratsasti Piffin riimussa kotiin, kun se pukitti muut, nuoremmat lapset selästä. 

Uidessa totuttelin Thorin ratsastajaan Ellan avulla ja Annikan ja lasten kanssa ratsastimme tandemia ja Ella sai ratsastaa Thorilla takaisin tallille. Kun Ella tuli onnellisena kotiin ja kertoi miten hän oli ratsastanut Vanessan ponin Pojun kanssa ja oli laukannut ja ravannut ymmärsin, että Ella oli oikeasti innostunut hevostelusta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. 

Viime perjantaina lähdimme sitten hakemaan hevosia laitumelta kotiin ja Ella ratsasti Mareldalla ilman taluttajaa satulatta ja suitsitta koko matkan takaisin tallille. Ella sanoi, että hän ei halua olla sellainen ratsastaja joka ratsastaa sillä tavalla vaan Cowboy.

Sillä hetkellä päätin, että lähtisimme ensimmäistä kertaa maastoon yhdessä sunnuntaina. Mietin vielä pari kertaa, että uskallanko mennä ja mitä jos Thor saa jonkun sätkyn, mutta niin me vaan lähdettiin kävelemään teitä pitkin kaikki yhdessä. 

Ella nautti koko matkan. Marelda kantoi Ellaa kuin kukkaa kämmenellä ja kuunteli Ellaa koko ajan herkeämättä. Kun olimme kävelleet metsän läpi menimme pellolle ravaamaan ja Marelda ravasi hienoa rauhallista ravia (kaukana oli ravurin elkeet) ja me tultiin sitten melko holtittomassa ravissa ja/tai laukassa Thorin kanssa vieressä tai perässä. 

Ei siinä sinänsä mitään, mutta en ottanut satulaa ollenkaan koska ajattelin, että kävelisimme suurimman osan ajasta. Kun Ella kuitenkin halusi ravata peltoa pitkin melko pitkään oli oma lihaskunto koetuksella koska Thorilla ei ole maailman helpoimmat askeleet istua ilman satulaa. Mutta hyvää treeniä myös meille. 

Viime sunnuntain maasto oli meille ikimuistoinen. Kun kysymme toisiltamme melkein joka ilta mikä on ollut päivän kohokohta ja mikä ei niin kivaa, niin Ella mainitsi ratsastamisen päivän kohokohtana. Joku päivä toivon, että Ella ymmärtää, että tämä oli yksi elämäni kohokohdista ja miten kiitollinen olen, että olen saanut kokea tällaisia hetkiä oman tyttäreni seurassa. Suuri kiitos siitä kuuluu tietenkin upealle Mareldalle.