Kiitollisuuden tunne

Nyt on kulunut melkein puoli vuotta siitä, kun syöpä vei yhden parhaimmista ystävistäni aivan liian aikaisin. Mietin ystävääni usein. Mietin häntä koska kaipaan häntä, mutta usein mietin häntä ihan vain sen takia, että hän on ollut isoäitini rinnalla yksi positiivisimmista ja elämäniloisista ihmisistä joihin olen saanut kunnian tutustua elämäni aikana.

Psykoterapeutti Maaret Kallio muistuttaa meitä siitä, että tasaisin väliajoin on hyvä kuvitella oma kuolema. Itse koen sen todella vaikeana harjoituksena koska olen pienestä pitäen pelkänyt kuolemaa. Läheisten menehtyminen on kuitenkin pakottanut ajattelemaan asiaa ja jotenkin oman kuolevaisuuden tiedostaminen ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen tekee elämästä entistä kauniimman. Jotenkin sitä muistaa iloita jokaisesta hetkestä ihan eri tavalla ja pienistä arjen askareista, kuten kahvin juomisesta tai joogahetkistä tulee entistä tärkeämpiä ja niistä on ihan eri tavalla kiitollinen.

"Kiitollisuus on tunne, joka herää, kun koemme saavamme jotain, joka ei ole itsestäänselvää. Siksi juuri elämän perustavat asiat ovat niitä, joita kohtaan kiitollisuus usein hautautuu arjen vaativuuden ja tyytymättömyyden alle. "

Olen kiitollinen siitä, että saan elää terveenä. Olen kiitollinen ihanasta perheestä, sukulaisista ja rakkaista ystävistä. Olen kiitollinen siitä, että rakas ystäväni Jenni, isoäitini, Masi ja Tesello ovat olleet osa elämäämme ja tulevat aina olemaan sitä. Olen onnekas koska minulla on maailman ihanin tytär ja olen saanut kokea äitiyden. Olen saanut kokea rakkauden ja sydänsurut. Vihan- ja onnentunteet.

Olen kiitollinen koska minulla on elämää suurempi kiinnostus hevosia kohtaan ja jotain joka saa minut nousemaan sängystä aina vaikka mieli olisi kuinka apea.

Kuten Kallio sen niin hyvin kiteyttää:

"Kun kyseenalaistaa oman tavallisen elämänsä, sen arvot kirkastuvat nopeasti. Menetyksen kuvitteleminen muistuttaa karusti, miten toisin asiat voisivat olla."