Tuesday, February 4, 2014

Do you see the Gril on the Hors?


Serkkuni asuu ihanan vaimonsa ja kahden suloisen tyttären kanssa Kentuckyn Amerikoissa. Eilen vanhempi tyttö Maria lähetti tällaisen ihanan piirrustuksen isän heppahullu serkulle ja teksti kuuluu "Do you see the Gril on the Hors?" Ai että miten suloista ja miten pienistä asioista voi tulla niin iloiseksi. 

Kotona kilpailtiin samoihin aikoihin talon piirtämisessä: 37-vuotias mies vastaan 7-vuotias tyttäreni. Hauskaa puuhaa kaiken kaikkiaan. 

Tänään ohjasajoin Thorin pellolla riimussa. Sain tehdä aika paljon töitä, että Thor kuunteli ja käyttäytyi, mutta lopuksi liike oli kaunis ja ilmava ja ravi ja laukka tasainen ja hyvä. Tuntui, että Thor ymmärsi jossain vaiheessa, että ei tarvinnut vetää vaan ennemminkin kantaa omaa runkoa. Huh..... Thor on varmaan vaikein juoksuttamani hevonen ikinä. Ihmettelen vain, että onkohan Thorin kanssa tehty yhtään mitään maastakäsin, kun ihan ympyrällä pyöriminen tuntuu melko vaikealta. Jotenkin on kuitenkin sellainen olo, että ennen kuin saan asiat maastakäsin läpi on mahdotonta saada niitä selästä käsin.

Nyt tämä kuulostaa ehkä hieman radikaalilta, mutta juoksuttamisen osalta olen tottunut aika hyvään. Masi käyttäytyi hienosti juoksuttaessa ja Tesellon pystyin esimerkiksi vain päästämään irti ja Tesello juoksi ympyrää ympärilläni rentona ja letkeänä. Perusasiat kun oli opetettu oikein heti alusta asti. Katso esimerkki Tesellon juoksutuksesta täältä.


Thor sai sitten vielä jolkotella vapaana hetken (osan ajasta järkyttävää vauhtia laukassa, jolloin suljin silmät koska Thorilla ei ole tilsakumeja ja oli melkoinen tilsakeli). Sen jälkeen kävimme vielä napostelemassa eväitä metsästä ja nautimme rauhallisuudesta. 

No comments:

Post a Comment