Wednesday, January 15, 2014

Maastoilun taikaa

Kirjoitan tämän postauksen vastaukseksi Nooran kysymykseen koska maastoilu on aiheena niin lähellä sydäntäni:

"Olen hakemalla koittanut hakea sivuiltasi jonkinmoista juttua maastoilusta. :) Liekö sellaista onkaan? Jos ei, niin jos vinkkejä/postausehdotuksia saa antaa niin meillä on (ylläpito) pv tamman kanssa maasto-ongelma: hevonen pelkää ihan hulluna poistumista omalta pihaltaan, säikkyy todella paljon. Autot vielä menee, mutta siitä yhtään suuremmat aiheuttavat pikakäännöksiä, käsistä lähtöä sun muuta. Yksin maastoilu mahdottomuus: sätkii, hyppii, kiihdyttelee eikä rauhotu millään puhumisella. Taluttaessa maastossa sama homma, jopa pystyyn on yrittänyt hypätä ja kääntyä samalla kotiinmenosuuntaan...

En tiedä onko tämä oikea paikka purkaa tätä, mutta hevosesta on tullut minulle tärkeä enkä anna "pikkuvian" (pelko hevosessa JA minussa, luottamusta vaikea rakentaa) vaivata, kentällä hevonen on unelma. :)"

Mutta tosiaan, jos tämä toimisi edes minkäänmoisena inspiraationa niin kuulisin mielelläni ammattilaisen mielipiteen tilanteeseemme. :)

Tesellon kanssa ihailemassa järven kaunetta Kylmälässä. 
Tässä tulee nyt Noora tällaisen tavallisen tallaajan mielipide maastoilusta enkä tiedä auttaako pohdintani sinua yhtään, mutta tässä omia ajatuksiani hevosen metsälenkittelyyn liittyen.

Mennään jo.....
Olen vannoutunut maastoilun puolestapuhuja. Mielestäni kaikkien tulisi maastoilla hevostensa kanssa koska maastoilu ei vain ole maailman paras tapa oppia tuntemaan hevonen jota ratsastaa, vaan myös hevosen fysiikan kannalta todella hyvä liikutusmuoto. Maastoilla voi kävellen, kiipeillen, hiippaillen, täysillä rällästäen tai vain nautiskellen. Pidän itse pidemmistä lenkeistä, joissa mennään vaihtelevalla tahdilla, mutta viime aikoina olen myös tehnyt paljon käyntimaastoja koska se tekee niin hyvää Thorille ja Thorin keskittymiselle.

Eemilin kanssa maastoilin paljon, kun Eemil tuli Maasan ja Ossin luokse. 




Ajattelin aikaisemmin, että kaikista hevosista voi tehdä maastovarmoja maastoilemalla paljon, mutta en enää ole ihan vakuuttunut asiasta. Uskon, että hevosen kuin hevosen saa kyllä totutettua maastoiluun, mutta jotkut hevoset ovat vain helpompia kuin muut maastossa. Masin kanssa maastoilimme todella paljon, mutta aina välillä oli päiviä, jolloin kaikki pelotti ja piti hypätä jokaisen lehden kohdalla johonkin suuntaan. Masi ei taas pelännyt isoja busseja tai moottoripyöriä tai mitään muuta
hurisevaa ja surisevaa, joten siinä Masi oli maailman paras maastokaveri. Myös muiden hevosten seurassa Masi käyttäytyi suurimman osan ajasta mahtavan herrasmiesmäisesti.

Aina ei mene ihan nappiin, etenkin kun Thor on ollut kuukauden sairaslomalla.


Olen maastoillut kaikilla hevosilla aina ja vaikka välillä miettii mitä tekee (kun Klöntti seisoi etujalat melkein puunoksalla piti pari kertaa miettiä käännynkö takaisin, mutta rohkaisin mieleni ja jatkoimme matkaa), niin maastoilusta en tingi. Koska olen kuitenkin 36-vuotias ja hieman varovaisempi kuin aikaisemmin yritän aina katsoa, että hevonen on hyvin liikutettu (etenkin jos hevonen on hieman energisempi pakkaus) päivää ennen kuin lähden maastoon. Jos hevonen on kuitenkin ollut vapaalla tai vaikuttaa muuten vain todella energiseltä juoksutan hevosen kentällä tai maneesissa ennen maastoon lähtemistä. Aika usein kävelen myös esimerkiksi pellolle maastakäsin, juoksutan hevosen pellolla ja hyppään selkään vasta sen jälkeen kun hevonen on läsnä eikä liiallinen energia vie kaikkea keskittymiskykyä (treenaan paljon sänkkärillä ja pelloilla, joten niitä kannattaa hyödyntää jos siihen on mahdollisuus).

Juoksutusta pellolla (sopivan syvää lunta. Parasta lihaksille).

Kävelen hevosen kanssa paljon maastossa ihan vain maastakäsin. Tutustutaan toisiimme, erilaisiin maastoihin ja nautitaan eri vuodenajoista. Olen myös jo Australian ajoista käynyt lenkillä (juoksemassa) hevosten kanssa. Kun aika on kortilla saa molempien liikutuksen yhdistettyä samaan hetkeen. Tässä kannattaa kuitenkin hieman varoa koska jotkut hevoset (lue Thor) saattaa yrittää hypätä pystyyn ja potkia vierellä juoksevaa ihmistä.

Tutustelua. Peu en peu.

Maastoilen paljon yksin, mutta Thorin kanssa yritän suurimman osan ajasta lähteä muiden kanssa maastoon. Thor on todella energinen ja nopea pakkaus ja yritän totuttaa muiden hevosten avulla Thorin maastoiluun. Thor on jo rauhoittunut paljon ja opimme tuntemaan toisiamme koko ajan paremmin. Tunnen jo melko hyvin Thorin pikku oikut, spurtit ja hypyt ja uskallan ratsastaa pitkin ohjin melkein koko ajan. Vaikka muut hevoset tekevät tyhmyyksiä Thor tuntuu jo luottavan minuun sen verran, että jännittyy, mutta ei esimerkiksi nouse pystyyn kuten alussa tai saa mitään suurempaa pakoreaktiota.

Maastoilla pitää ihan kaikkialla. Missä tahansa maankolkassa sitä sijaitseekaan. 

Olen maastoillut pikkutytöstä lähtien enkä tiedä ratsastaisinko jos en pääsisi metsään kuljeskelemaan hevosten kanssa. Nautin siitä ihan suunnattomasti ja nautintoa sen pitääkin olla. Ihania hetkiä hevosen seurassa. Jos kuitenkin hevonen on arvaamaton ja maastoilusta tulee vaikeata, kuten sinä Noora kuvailet, niin kannattaa harjoitella maastoilua maastovarmempien hevosten kanssa ja antaa omalle tammalle aikaa totutteluun.

Allien kanssa oma rohkeus loppui neljänteen levadeen ja silloin pyysin Makelta apua. Make sai huonot tavat kitkettyä ja me pystyttiin jatkamaan rauhallisin mielin. 


Miettisin itse näitä asioita Noora hevosesi kohdalla (jos teillä muilla on muita hyviä vinkkejä, niin kuulisin mielelläni):
  • Varmistaisin maastoon lähtiessä, että hevosella ei ole liikaa ylimääräistä ja pinttynyttä energiaa.
  • Totuttelisin aluksi maastoiluun maasta käsin.
  • Kävisin usein maastossa. 
  • Lähtisin aina muiden seurassa maastoon, jotta hevoselle tulisi vain hyviä kokemuksia näin aluksi ja hevosen oma rohkeus kasvaisi (onnistumisten kautta myös oma pelko hälvenee). 
  • Ottaisin aluksi ja aina kun tuntuu vaikealta apua toiselta kokeneemmalta ratsastajalta (katso esim: Pientä puhetta blogin Maastoilua -kirjoitus. 
  • Yrittäisin nauttia kaikin siemauksin hyvistä hetkistä kentällä ja ottaa vastaan maastoilun haasteet nimenomaan positiivisena haasteena. Vaikka monet hevoset eivät ole maastovarmoja tai kerta kaikkiaan totutettu maastoon, niin maastoilemalla joka ikinen hevonen rauhoittuu ja tottuu pikku hiljaa siihen, että metsässäkin kaikki on ihan okei. 
Hyödynnän peltotyöskentelyä paljon. 


Yhdessä parhaimpien ystävieni kanssa: Masi, Tiina ja Thor.
Toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle Noora ja kerrothan miten maastoilu osaltanne jatkossa sujuu. Maastoilun vaikutuksesta hevosen suoristamiseen ja hyvään lihaskuntoon voisin tehdä täysin oman postauksen, mutta sanottaakoon niin paljon, että jos haluaa lihaksia hevoselleen, terveen ja vahvan selän, niin mikään ei voita maastoilua.

Kaunis kesäpäivä



Säällä kuin säällä lähdemme maastoon. Pieni tai suuri pakkanenkaan ei haittaa. 
Lue myös:
Liikunta on parasta lihashuoltoa
Synkästäkin voi tehdä kaunista
Maastoilua kauniissa talvimaisemassa

Jillan blogi: Maastoilu, joka hevosen perusoikeus?

4 comments:

  1. Hyvä ja kivan erilainen postaus. :) Mähän olen maastoilutyttöjä, mun hevostelu on ollut aina sitä ennenkuin aloitin vasta näin täti-iässä tunneilla käymisen. Nuorena tyttönä paineltiin menemään ravureilla ja sitten aikuisena maastoilen entisen lv-ravurin kanssa, hänen kanssaan ei haasteita puuttunut. Nyt, kun käyn tunnilla tallilla, jossa ei ole ratsastusmaastoja, välillä harmittaa, ettei päästä maastoon. Mutta onneksi on pari tuttua heppaa, joilla voin mennä, kun vaan saan tyttöset hoitoon niin menenkin vanhaa lv-kaveria moikkaamaan. Ja tunneilla keskitytään siihen olennaiseen, että tämä täti oppisi ratsastamaan. ;)

    Voi Eemil <3

    ReplyDelete
  2. Kiitoksia kovasti, tämä valaisee jo hurjasti! :) Nyt olemmekin vain kävelleet samaa reittiä (parisataa metrilä pitkä suora, edestakaisin.) Tammamamma on taluttaessa ollut unelma ja eilen rohkeninkin käynnillä lähteä käymään tismalleen samaa reittiä. :) Menomatka oli mitä rauhallisin, tamma rentoutui eikä stressannut/säpsynyt eikä mitään.
    Takastulomatka menikin sitten heikommin: puolessa välissä suoraa tamma löi liinat kiinni, peruutti ojaan, heitti pukit noustessaan ylös ojasta ja koitti lähteä laukalla kohti kotia. Sain tammamamman kuitenkin kiinni, rauhoittelin ja laskeuduin selästä. Hevonen rentoutui silmissä ja käveltiin hetki pelottavaan suuntaan, sitten takaisinpäin. Ei mitään kiirettä, ei stressin näköistäkään. Ajattelin, etten luovuta ja että kävelemme kotiin (voi mikä virhe.) Hevonen odotti kiltisti että kiipesin selkään, ja kun istahdin penkkiin, lähti mamma pukkien saattelemana ja ampaisi niin kovaa kun hevosesta lähti suoran kotiin. Minulla ei ollut jalkkareita, ei ohjia, enkä tiedä vieläkään miten selässä pysyin (niin korkea mamma, että en uskaltanut alas tulla.) Ei mitään kontrollia, vauhti kiihtyi ja pukit lensi sairaan kovasta vauhdista.
    Hevonen oli tehnyt omistajalleen saman maanantaina maastoreissulla, pukit ja yrittänyt lähteä. Ei kuitenkaan onnistunut, ja toinen hevonen meni sitten eteen. Sitä ennen tammamamma ei ole tehnyt vastaavia vuosikausiin, minun aikanani ei kertaakaan ole perä lentänyt vaikka samalla maastoreitillä + muilla ollaan käynnissä käyty ennen talvea.

    Eli minun osaltani taitaa kyseisen tamman kanssa olla maastoilut ohi, muuten voi pelkojen takia jäädä koko harrastus... En kuulu niihin rohkeisiin harrastajiin jotka saavat tälläiset (oudot ja yhtäkkiset) tavat kitkettyä hevosesta pois. :/ Täytyy etsiä maastokäyttöön jostain muualta luottohevonen, ja alkaa rakentamaan edellämainitun tamman kanssa murentunutta luottamusta ihan alusta uudelleen... :/

    ReplyDelete
  3. Huh, tuo yllä oleva kuulostaa aika hurjalta. En yhtään ihmettele että hirvittää.
    Minäkin vannon maastoilun nimeen. Aluksi kun jännitti lähteä uuden hevoseni kanssa maastoon, niin testailin sitä lähellä tallia kaikenlaisissa hankalissa kohdissa. Halusin nähdä millaisia reaktioita sillä tulee ja voittaa pieniä erimielisyyksiä sellaisissa kohdissa, joissa itse tunsin oloni turvalliseksi. Siitä sitten laajensimme reviiriä pikkuhiljaa, mutta aina niin että en ottanut liian suurta haastetta, esimerkiksi tuulisina ilmoina en mennyt, enkä vapaapäivän jälkeen, niinkuin Kia kirjoittaakin.
    Kuulostelin hevosen mielialaa hetken kentällä, jos se oli hölmöllä ja säpsyllä päällä, jätin maaston väliin.
    Aluksi lähdin aina kaverin kanssa, mutta tein siinäkin erilaisia testejä, eli lähdin vaikkapa jostain risteyksestä eri suuntaan kuin kaveri, ja jos hevonen kauniisti lähti pois kaverin luota, käänsin sen takaisin kaverin luo.
    Nyt maastoilut sujuvat mainiosti kaverin kanssa tai yksin, ihan miten vain.
    Nuo luottamuksen takaisin rakentamiset kestävät kauan. Yksi hevonen on kerran pillastunut ja kiikuttanut minut laukassa valtien yli. Onneksi ei ollut autoja juuri silloin. Sen jälkeen pelkäsin todella kauan maastoilua, mutta pikkuhiljaa uusi luottamus syntyi.

    ReplyDelete
  4. Hienoja ajatuksia maastoilusta ja samansuuntaisia kuin minullakin. ennen kouluratsastuksellista kiinnostusta halusin vain maastoilla, vuosikaudet.

    Uskon/uskoin muuten itsekin että hevonen tottuu maastoiluun maastoilemalla, mutta vuoden yritin omani kanssa ja kyllä me maastoiltiin mutta se ei ollut kovin nautinnollista, ei heppa tottunut. Joskus kuitenkin ratkaisu voi löytyä muusta kuin maastoilusta itsestään - omani esim. Muutti pihattoon ja siellä se sai peuhata niin paljon, että tupsta noin vaan veitsellä leikaten alkoi maastoilu sujua, ja vielä uusissa maisemissa! Eli ongelma meillä ei ollutkaan ulkomaailman pelottavuudessa sinänsä vaan siinä, että heppa purki maastoilussa jotain sellaista mitä se ei aiemmin pystynyt muuten saamaan ulos systeemistä
    ja minkä nyt pihatossa saa.

    Ps. Ihana kuva kaukomailta, itsekin olen päättänyt että ratsastaa pitää kun ulkomaille tekee :)

    ReplyDelete