Voi kuulkaas rakkaat lukijat. Nyt mä kuulostan varmaan teidän mielestä todella nysvältä koska suurimmalle osalle hyppääminen ja etenkin korkeiden esteiden ylittäminen on ihan arkipäivää. Mutta koska olen jo 36-vuotias nainen ja äiti ja olen lentänyt satoja kertoja hevosten selästä, minusta on tullut varovainen. Joskus jopa liian varovainen.
Ja kuulkaas, tuntui siltä että lensimme. Mikä fiilis, mikä adrenaliini ja mitkä hypyt. Mun pikkuruisesta kouluratsusta kehkeytyy vielä vuosisatojen estetykki. Thor hyppää niin upeasti ja rakastan sitä tunnetta, kun hevonen oikein ponnistaa ratsastajan alla.
Kujan ratsastaminen on niin hyvää harjoitusta sekä ratsastajalle että hevoselle ja oli kiva huomata, että Thor oli tyytyväinen ja hyvä ratsastaa vaikka olen ollut huonosti itse tallilla viimeisten viikkojen ajan. Ah mikä nautinto. On mulla vaan niin maailman makein poni.
Ellan kanssa olen ehtinyt viettää paljon aikaa tällä viikolla ja viikonloppuna olen ajanut Ellan ja Emelien syntymäpäiväjuhlille ja tänään oli vielä vuorossa toiset syntymäpäiväjuhlat. Ollaan luisteltu, syöty epäterveellisesti, pukeuduttu hassuihin vaatteisiin ja lopulta tytöt nukahtivat pienelle patjalle vierekkäin.
Torstaina kävin Bodycombatissa ja lauantaina salilla. Otan tosissani oman kunnon kasvattamisen koska sillä on niin merkittävä vaikutus ratsastukseen. Juttelin pitkään Hollantilaisen ratsuttajan kanssa Portugalissa ja vaikka hän ratsastaa 8-9 hevosta päivässä hän käy 5-5 kertaa viikossa punttisalilla. Siinä onkin jo hieman tavoittelemista. Ja sanoi, että huomaa suuren eron omassa ratsastuksessa sen jälkeen, kun hän aloitti säännöllisen lihaskunnon voimistamisen.
Minä aina sanon, että minkä uhkarohkeudessa häviän nuoremmille, sen määrätietoisuudessa ja riskinhallinnassa otan takaisin. ;-)
ReplyDeleteHa ha, ihan mahtava kommentti. Onneksi sitä ehti nuoruudessaan olla pähkähullu ja uhkarohkea, joten jätän tuon uhkarohkeuden mielelläni nuoremmalle sukupolvelle;)
ReplyDeleteJa kyllähän sitä huomaa miten pelko vähenee ja melkein haihtuu pois onnistumisten ja säännöllisen pomppimisen kautta;)
Hienoa Kia ja Thor! :)
ReplyDeleteMe hypättiin jokin aika sitten kolmen esteen jumppasarjaa,viimeisenä okseri, jossa toinen puomi nouseva. Okseri oli ehkä 40-50 cm, mutta voi sitä tunnetta, kun pääsin viimeisissä hypyissä kunnolla mukaan hyppyyn, adrenaliinipiikki ja hymy korvissa! :D Olin hypännyt viimeksi syksyllä 2011 muutamia pieni esteitä ja siinä mun hyppäämiset aikalailla onkin.
Ymmärrän, että olet muuttunut varovaisemmaksi. Niin olen minäkin 46-vuotiaana kolmen lapsen äitinä, mutta tässä esteratsastajien maassa, Italiassa, olen (melkein) voittanut pelkoni ja kivaahan se hyppääminen on!
ReplyDeleteOlen itsekin huomannut, että ratsastaminen ei todellakaan riitä ainoaksi kuntoiluksi. Pitäisi, pitäisi, harjoitella lisäksi sekä lihaskuntoa että jotain aerobisempaa. Jospa sitä nyt aloittaisi, kun sanoit, että olet huomannut sen parantavan ratsastustasikin :)
Oi Ulla miten hienoa. Kiva kuulla, että olet päässyt hyppämään:)
ReplyDeleteVoi Pia.... Pelkkä Italia ja esteratsastaminen kuulostaa jo niin unelmalta. Olen kyllä todellakin huomannut eron ratsastuksessa aina kun ehdin kuntoilemaan tarpeeksi muuten. Ainoa huono asia on tietenkin se, että huomaa miten paljon pitäisi tehdä (lihaskuntoa, aerobista ja vielä venyttelyä) eikä oikein tahdo aikaa löytyä kaikkeen. Mutta jo asian tiedostaminen on tietenkin hyvä asia ja olen todennut, että teen sen minkä kerkeän. Liikaa ei voi myöskään itseään piiskata:)
Stai benone:) Rakastan Italiaa! Olen asunut siellä vuosia:)