For a horse lover, The Dominican Republic is a perfect country to explore on horseback. There are horses everywhere and the small Dominican horses are made of the strongest material. They take you up mountains, to waterfalls and have the speed of any bigger racehorse.
I was lucky to see a few things from the back of a horse on our trip and my highlight was definitely a tour to the beach with horses from the Rancho Bayahibe. The ranch is kept by a lovely Italian couple that left everything back home and moved to The Dominican Republic, built a ranch and bought horses. The couple had never ridden before but they seemed to treat the horses with respect and after every five weeks the horses spend time together grazing on big fields with lots of green to eat.
The Italian ranch owner and Alberto
I had already been to one place looking for horse-back rides, but still decided to ask around a bit. We went diving and snorkelling with Scubafun in Bayahibe and one of the dive instructors told me that Ingrid from Holland at the dive shop knew good places for riding. So we decided to go riding with Ingrid on the following Sunday and my father dropped me off in the center of Bayahibe next to a place called Pica Pollo. The Italian owner picked me up and we met Alberto and the two adorable horses at the edge of the city. Ingrid did not show up so Alberto took me for the four hour ride. Lucky for me because I was able to practice my Spanish and speak my favourite language in the whole wide world: Italian (Bayahibe has a huge Italian community comparable to the Italian community in Playa del Carmen, Mexico).
Toward the beach
The ride was absolutely fabulous and it went through fantastic landscapes changing from the city center to big roads, beautiful forest paths and the beautiful beach.
One of the friends we met on the way. This little fellow I did feel very sorry
for somehow and would have taken him home if any chance.
We met many other animals on the way and some horses that walked around freely. We walked for quite some time in the beginning but cantered and gallopped a lot. We raced most of the way back home and had so much fun. The ride let us explore a new country with different scenery, got me more acquainted with the lovely little Dominican horse race and most of all we had a great time. Heads up I would do it again.
One happy goat roaming around with his family.
Lovely places to trot and canter and just enjoy the scenery.
One of the horse ranches that we passed by.
Alberto and me
Arriving at the sea
My guide knew all of Bayahibe so we chatted a lot along the way.
The horses had a well-deserved brake in the shadow.
Toward home
The horses returning to the ranch after a little trip somewhere.
Miten uskallat lähestyä talleja ulkomailla? Otatko kuinka paljon ennakkoon selvää maan hevoskulttuurista?
Marokossa aikanaan ratsastaneena olen todennut, että turistina ratsastamassa voi helposti tulla ennemmin paha mieli ja surku kuin rentouttava, mukava ratsastus... Marokon hevoset olivat kyllä hyvin ruokittuja, mutta varusteet oli suunnilleen paalinarulla kasaan köyteetty ja kauden alussa hevoset eivät olisi jaksaneet laukata isännän edellyttämiä melko pitkiä kilometrejä hiekkadyyneillä.
Argentinassa hevoset olivat arvossaan ja hyvin pidettyjä mutta "luomuina" isolla Pampalla, mikä tietysti miellytti silmää vaikka totuus oli, ettei kaikilla hevosilla siellä niin hyvät olot ole kuin mitä vierailemallamme tilalla.
Egyptissä ymmärrettiin, ettei rannalle pidä tuoda takkuista aasia vaan kiiltäviä täysiverisiä ja hevoset olivat upeassa kunnossa kuten myös kamelit.
Hienoja maisemia! Varmasti aivan upea kokemus. :) Itseä harmittaa, kun Azoreilla ollessa ei uskallettu tallille. Siellä olisi varmasti saanut paremman käsityksen saaresta ratsain.
Kiitos kommenteista Laura, AnnemariKo, Ulla ja Heidi. Heppailukokemus oli tosiaan mahtava ja Dominikaaninen tasavalta kovin mielenkiintoinen saari.
Ulla, kysyin Albertolta noista vapaana käyskentelevistä hevosista ja ymmärsin, että suurin osa eläimistä elävät vapaana ja hevoset olivat tuon kuvissa näkyvän tilan hevosia jotka olivat käyneet hieman katselemassa maisemia.
Laura, en ole ottanut selvää maiden hevoskulttuurista ennen matkaa. Yleensä menen paikkoihin ihan fiilispohjalta ja parhaimmat paikat löytyvät yleensä kysymällä paikallisilta ihmisiltä (kuten esim. Ingrid, joka tätä paikkaa meille suositteli). Dominikaanisessa tasavallassa näkee myös nopeasti, että hevosia selvästi kunnioitetaan ja ne saavat elää vapaana ihmisten keskuudessa.
Ratsastaminen ulkomailla on tietenkin melko kyseenalaista touhua kuten ratsastaminen ylipäänsä. Monilla hevosilla on melko kurjat olosuhteet monissa maissa enkä enää uudestaan ratsastaisi hevosilla ja muulilla jotka kuljettivat meidät El Limonin kauniille vesiputouksille (siitä lisää tulevassa blogikirjoituksessa). Kävelisin mielummin itse kivikkoista tietä pitkin. Sinänsä taas hevoset ovat monen ihmisen elinkeino ja Dominikaanisessa tasavallassa oli paljon hevosia jotka olivat myös hyvässä kunnossa. Tarinassa esiintyvät hevoset olivat melko laihoja, mutta muuten pirteitä ja saivat (ainakin tallinomistajan mukaan) paljon heinää ja väkirehua. Myös laitumet olivat vehreät, joten itse päättelin, että paikallinen korsirehu saattaa olla melko proteiiniköyhää. Usein se oli enemmän luonnonlaidunta, jossa hevoset käyskentelivät. Yritin ymmärtää oliko tuo pieni hevosrotu myös ominaisuuksiltaan melko laiha hevostyyppi tai olivatko jotkut hevosista vain liian laihoja. Se mikä kuitenkin selvisi oli, että pienet hevoset ovat todella sitkeitä ja jaksoivat kantaa melko paljon painoa ja selvisivät maastosta kuin maastosta (mietin miten pumpulissa meidän omia hevosia usein pidetään ja kestäisivätkö esimerkiksi puoliveriset hevoset noin huonoa maastoa vaikka olisivat tottuneet siihen varsasta asti)?
Kun aloitin Animaliassa tiedottajana ihmettelin miksi norjalainen kolleegani poistui huoneesta kun katsoimme eläinkuljetusvideota. Itkin, katsoin ja mietin, että eikö olisi hyvä nähdä mistä oikeasti on kyse. Kolleegani totesi, että hän on nähnyt niitä jo tarpeeksi. Samalla tavalla kävi minulle ja pikku hiljaa myös oma sydän kovettui. Oli pakko pitää jonkinlainen muuri oman ja eläinten kärsimysten välillä. Vaikka olisin halunnut vaikuttaa siihen, että kettuja ei kuljetettu rahtilaivalla Venäjän kautta Kiinaan ja saimme siitä paljon mediakeskustelua aikaiseksi, en kuitenkaan pystynyt sen koommin vaikuttamaan asiaan. Olen sen jälkeen huomannut, että pystyn paremmin sulkemaan silmäni asioilta. Vaikka olisin kuinka ärähtänyt Dubaissa ratsastamani hevosen selän kunnosta en usko, että se olisi muuttanut paljoa. En myöskään olisi noussut hevosen selkään jos olisin nähnyt selän ilman satulaa. Eli en osaa sanoa onko tämä mitenkään hyvä asia, mutta nuorempana olisin varmaan kärsinyt itse enemmän kuin ottanut ilon irti ratsastushetkistä ulkomailla.
Tähän ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta, mutta otan nämä ratsastushetket kokemuksena ja oppimisena sillä haluan oppia niin paljon kuin mahdollista hevosista ja eri kulttuureista. Onko se itsekästä? Varmaan, mutta olisiko hevosia ollenkaan jos niitä ei käytettäisi ihmisen iloksi? Sitten päästään jo siihen, että onko ylipäänsä oikein ratsastaa ja esimerkiksi käyttää kovia kuolaimia hevosen suussa. Ja onko parempi vaihtoehto, että ystäväni kävi viime viikolla hakemassa 15-vuotiaan, mielestäni vielä melko nuoren hevosen, teuraaksi lähitallilta, sillä omistaja ei enää halunnut hevosta takaisin eikä ylläpitoon ottanut ihminenkään sitä huolinut. Onko hevosilla, jotka käyskentelevät muuten paljon vapaana dominikaanisessa tasavallassa huonommat oltavat kuin esimerkiksi saksassa tai suomessa asuvilla hevosilla? Monet suomessa asuvat hevoset asuvat suurimman osan elämästään sisällä pienissä tiloissa ilman kosketusmahdollisuutta lajitoveriin. Ja kuka oikeuttaa eläinten sterilisoinnin tai kuljettamisen lentokoneella maailman ääriin?
Nämä ovat niin laajoja kysymyksiä eikä minulta valitettavasti löydy ratkaisua tähän. Ennemmin kärsin kovasti kun olin töissä talleilla ranskassa ja australiassa ja hevoset pääsivät ulos vain noin tunnin päivässä. Silloin venyivät kyllä omat työpäivät, kun yritin ehtiä jokaisen hevosen kanssa ulos mahdollisimman paljon. Ja vuokrahevoseni kanssa olin tallilla 5-7 tuntia päivittäin, sillä hevoselle toinen vaihtoehto oli sisällä seisominen tallissa. Dubaissa taas oli niin kuuma ja paljon kärpäsiä, että hevosille tallissa seisominen oli varmaan melko mieluisaa ainakin osan päivästä.
Ihania kuvia, näitä oli todella mielenkiintoista seurata. Ja samat kysymykset pyörivät täälläkin päässä. Joskus nuorempana katsoin netistä videon, missä yksittäistä koiraa kohdeltiin huonosti ja lopulta heitettiin korkealta sillalta alas. Sen jälkeen en ole enää mennyt lähellekään mitään videoita tai kuvia, missä eläimiä kohdellaan huonosti. Miltein kuukauden ajan takaraivossani nimittäin hakkasi koiran apua anova ilme - enkä olisi voinut tehdä mitään. Kirjoitan kyllä nimeni kaikkeen, missä se voi auttaa, mutta paljoa enempää ei voi yksittäinen ihminen tehdä?
Niinpä en tiedä, uskaltaisinko itse lähteä joka maassa vaellusratsastuksille. Toisaalta, Suomessa on super lihavia hevosia, onko sekään sitten hyvä?
No, vähän pirteämpään aiheeseen. Blogiasi on niin ilo seurata, odotan jokaista postauksta, että se ansaitsee tunnustuksen!
Miten uskallat lähestyä talleja ulkomailla? Otatko kuinka paljon ennakkoon selvää maan hevoskulttuurista?
ReplyDeleteMarokossa aikanaan ratsastaneena olen todennut, että turistina ratsastamassa voi helposti tulla ennemmin paha mieli ja surku kuin rentouttava, mukava ratsastus... Marokon hevoset olivat kyllä hyvin ruokittuja, mutta varusteet oli suunnilleen paalinarulla kasaan köyteetty ja kauden alussa hevoset eivät olisi jaksaneet laukata isännän edellyttämiä melko pitkiä kilometrejä hiekkadyyneillä.
Argentinassa hevoset olivat arvossaan ja hyvin pidettyjä mutta "luomuina" isolla Pampalla, mikä tietysti miellytti silmää vaikka totuus oli, ettei kaikilla hevosilla siellä niin hyvät olot ole kuin mitä vierailemallamme tilalla.
Egyptissä ymmärrettiin, ettei rannalle pidä tuoda takkuista aasia vaan kiiltäviä täysiverisiä ja hevoset olivat upeassa kunnossa kuten myös kamelit.
Hienoja maisemia! Varmasti aivan upea kokemus. :) Itseä harmittaa, kun Azoreilla ollessa ei uskallettu tallille. Siellä olisi varmasti saanut paremman käsityksen saaresta ratsain.
ReplyDeleteKivoja kuvia! Varmasti hieno retki, näkee ihan erilailla ympäristöäkin, kun pääsee hevosen kanssa liikkumaan maastossa. Kivannäköinen ratsu sulla. :)
ReplyDeleteMitä hevosia nuo kadulla vapaana kulkevat olivat tai miksi olivat vapaana?
Kiitos kuvien ja videoiden jakamisesta! Aivan mahtavia! Itse en dominikaanisessa ole käynyt, mutta perheestäni on siellä käyty ja on tykätty.
ReplyDeleteKiitos kommenteista Laura, AnnemariKo, Ulla ja Heidi. Heppailukokemus oli tosiaan mahtava ja Dominikaaninen tasavalta kovin mielenkiintoinen saari.
ReplyDeleteUlla, kysyin Albertolta noista vapaana käyskentelevistä hevosista ja ymmärsin, että suurin osa eläimistä elävät vapaana ja hevoset olivat tuon kuvissa näkyvän tilan hevosia jotka olivat käyneet hieman katselemassa maisemia.
Laura, en ole ottanut selvää maiden hevoskulttuurista ennen matkaa. Yleensä menen paikkoihin ihan fiilispohjalta ja parhaimmat paikat löytyvät yleensä kysymällä paikallisilta ihmisiltä (kuten esim. Ingrid, joka tätä paikkaa meille suositteli). Dominikaanisessa tasavallassa näkee myös nopeasti, että hevosia selvästi kunnioitetaan ja ne saavat elää vapaana ihmisten keskuudessa.
ReplyDeleteRatsastaminen ulkomailla on tietenkin melko kyseenalaista touhua kuten ratsastaminen ylipäänsä. Monilla hevosilla on melko kurjat olosuhteet monissa maissa enkä enää uudestaan ratsastaisi hevosilla ja muulilla jotka kuljettivat meidät El Limonin kauniille vesiputouksille (siitä lisää tulevassa blogikirjoituksessa). Kävelisin mielummin itse kivikkoista tietä pitkin. Sinänsä taas hevoset ovat monen ihmisen elinkeino ja Dominikaanisessa tasavallassa oli paljon hevosia jotka olivat myös hyvässä kunnossa. Tarinassa esiintyvät hevoset olivat melko laihoja, mutta muuten pirteitä ja saivat (ainakin tallinomistajan mukaan) paljon heinää ja väkirehua. Myös laitumet olivat vehreät, joten itse päättelin, että paikallinen korsirehu saattaa olla melko proteiiniköyhää. Usein se oli enemmän luonnonlaidunta, jossa hevoset käyskentelivät. Yritin ymmärtää oliko tuo pieni hevosrotu myös ominaisuuksiltaan melko laiha hevostyyppi tai olivatko jotkut hevosista vain liian laihoja. Se mikä kuitenkin selvisi oli, että pienet hevoset ovat todella sitkeitä ja jaksoivat kantaa melko paljon painoa ja selvisivät maastosta kuin maastosta (mietin miten pumpulissa meidän omia hevosia usein pidetään ja kestäisivätkö esimerkiksi puoliveriset hevoset noin huonoa maastoa vaikka olisivat tottuneet siihen varsasta asti)?
Kun aloitin Animaliassa tiedottajana ihmettelin miksi norjalainen kolleegani poistui huoneesta kun katsoimme eläinkuljetusvideota. Itkin, katsoin ja mietin, että eikö olisi hyvä nähdä mistä oikeasti on kyse. Kolleegani totesi, että hän on nähnyt niitä jo tarpeeksi. Samalla tavalla kävi minulle ja pikku hiljaa myös oma sydän kovettui. Oli pakko pitää jonkinlainen muuri oman ja eläinten kärsimysten välillä. Vaikka olisin halunnut vaikuttaa siihen, että kettuja ei kuljetettu rahtilaivalla Venäjän kautta Kiinaan ja saimme siitä paljon mediakeskustelua aikaiseksi, en kuitenkaan pystynyt sen koommin vaikuttamaan asiaan. Olen sen jälkeen huomannut, että pystyn paremmin sulkemaan silmäni asioilta. Vaikka olisin kuinka ärähtänyt Dubaissa ratsastamani hevosen selän kunnosta en usko, että se olisi muuttanut paljoa. En myöskään olisi noussut hevosen selkään jos olisin nähnyt selän ilman satulaa. Eli en osaa sanoa onko tämä mitenkään hyvä asia, mutta nuorempana olisin varmaan kärsinyt itse enemmän kuin ottanut ilon irti ratsastushetkistä ulkomailla.
ReplyDeleteTähän ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta, mutta otan nämä ratsastushetket kokemuksena ja oppimisena sillä haluan oppia niin paljon kuin mahdollista hevosista ja eri kulttuureista. Onko se itsekästä? Varmaan, mutta olisiko hevosia ollenkaan jos niitä ei käytettäisi ihmisen iloksi? Sitten päästään jo siihen, että onko ylipäänsä oikein ratsastaa ja esimerkiksi käyttää kovia kuolaimia hevosen suussa. Ja onko parempi vaihtoehto, että ystäväni kävi viime viikolla hakemassa 15-vuotiaan, mielestäni vielä melko nuoren hevosen, teuraaksi lähitallilta, sillä omistaja ei enää halunnut hevosta takaisin eikä ylläpitoon ottanut ihminenkään sitä huolinut. Onko hevosilla, jotka käyskentelevät muuten paljon vapaana dominikaanisessa tasavallassa huonommat oltavat kuin esimerkiksi saksassa tai suomessa asuvilla hevosilla? Monet suomessa asuvat hevoset asuvat suurimman osan elämästään sisällä pienissä tiloissa ilman kosketusmahdollisuutta lajitoveriin. Ja kuka oikeuttaa eläinten sterilisoinnin tai kuljettamisen lentokoneella maailman ääriin?
Nämä ovat niin laajoja kysymyksiä eikä minulta valitettavasti löydy ratkaisua tähän. Ennemmin kärsin kovasti kun olin töissä talleilla ranskassa ja australiassa ja hevoset pääsivät ulos vain noin tunnin päivässä. Silloin venyivät kyllä omat työpäivät, kun yritin ehtiä jokaisen hevosen kanssa ulos mahdollisimman paljon. Ja vuokrahevoseni kanssa olin tallilla 5-7 tuntia päivittäin, sillä hevoselle toinen vaihtoehto oli sisällä seisominen tallissa. Dubaissa taas oli niin kuuma ja paljon kärpäsiä, että hevosille tallissa seisominen oli varmaan melko mieluisaa ainakin osan päivästä.
Ihania kuvia, näitä oli todella mielenkiintoista seurata. Ja samat kysymykset pyörivät täälläkin päässä. Joskus nuorempana katsoin netistä videon, missä yksittäistä koiraa kohdeltiin huonosti ja lopulta heitettiin korkealta sillalta alas. Sen jälkeen en ole enää mennyt lähellekään mitään videoita tai kuvia, missä eläimiä kohdellaan huonosti. Miltein kuukauden ajan takaraivossani nimittäin hakkasi koiran apua anova ilme - enkä olisi voinut tehdä mitään. Kirjoitan kyllä nimeni kaikkeen, missä se voi auttaa, mutta paljoa enempää ei voi yksittäinen ihminen tehdä?
ReplyDeleteNiinpä en tiedä, uskaltaisinko itse lähteä joka maassa vaellusratsastuksille. Toisaalta, Suomessa on super lihavia hevosia, onko sekään sitten hyvä?
No, vähän pirteämpään aiheeseen. Blogiasi on niin ilo seurata, odotan jokaista postauksta, että se ansaitsee tunnustuksen!
http://jillanblogi.blogspot.fi/2013/01/perjantai-illan-haasteet.html
Voi kiitos ihana Jilla. Tulipa hyvä mieli kommentistasi. Toivottavasti vuosi on alkanut mahtavissa merkeissä. Paljon terkkuja Sallalle ja hepoille:)
ReplyDelete