Tarina Steki Alista

Blogini on elänyt pientä hiljaiseloa viime viikon aikana ja olen ollut erityisen vähäaktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Opiskeluaikoina olin aktiivisesti tekemisissä pakolaisten kanssa Australiassa koska opiskelin viestintää ja kaikki ihmis- ja eläinoikeusasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

Muistan ikuisesti päivän jolloin Sarah ja minä matkustimme haastattelemaan Irakilaista opettajaa Steki Alia Sydneyn ulkopuolelle. Herra Ali oli sairastanut syöpää ja joutunut amputoimaan toisen käden. Koska hän ajatteli toisella tavalla kuin miten silloin kuului ajatella oli hän joutunut jättämään maansa, perheensä sekä ammattinsa ja oli nyt saanut oleskeluluvan Australiasta.

Steki Ali oli täysin yksin. Hänellä ei ollut muuta kuin huone ja hänen tarinat. Hän toivoi sydämestään, että hänen perheensä voisi tulla perässä Australiaan, mutta vielä ei ainakaan asialle ollut näkynyt vihreätä valoa.

Sarah ja minä juttelimme pitkään Alin kanssa ja lähdimme sitten kaikki yhdessä pankkiin. Koska Steki Ali sai noin 20 dollaria valtiolta oli hänen avattava pankkitili ja hoidettava käytännön asioita.

Kun saavuimme pankkiin pankkivirkailija katsoi häntä ja sanoi, että hänellä ei ollut oikeutta avata pankkitiliä kun hänellä ei ollut passia. Koska Alilla ei ollut passia oli hän saanut lapun viranomaisilta, joka toimi ikäänkuin väliaikaispassina. Sarah ja minä astuimme tietenkin virkailijan eteen ja autoimme Alia. Selitimme mikä tilanne on ja, että herra Ali tarvitsee pankkikortin jne. Saimme kuin saimmekin tilin avattua ja pankkikortin hoidettua ja lähdimme sitten yhdessä nostamaan 20 dollarin suuruisen summan pankkiautomaatista oppimismielessä (näin käytät korttia, näin nostat rahaa jne. Kaikki piti opetella uudessa maassa.)

Mutta sitten tuli itku. Ei tarinoista, ei ilkeästä pankkivirkailijasta vaan siitä kun Steki Ali kysyi missä hän voisi ostaa lahjan ystävälleen? Hän oli menossa junalla tervehtimään Irakilaisia tuttujaan Melbourneen ja halusi ostaa lahjan mukaan perheelle ja perheen lapsille.

Hänellä ei ollut kotia, ei perhettä vierellään, ei osannut kieltä kunnolla eikä hänellä ollut kuin 20 dollaria käyttörahaa. Ja mitä hän tekee? Ostaa lahjoja tutuilleen.

Kun näin karmaisevat kuvat kuolleista lapsista tällä viikolla lamaannuin jotenkin täysin. Mietin mitä järkeä on kirjoittaa mitä olen kokenut tai missä olen ollut. Teki mieli rauhoittua, miettiä, meditoida, joogata ja halata läheisimpiään erityisen paljon.

Viime viikolla olen viettänyt aikaa aivan ihanan uuden työprojektin parissa. Olen pitänyt tunteja kolmena päivänä ja eilen kävimme Thorin kanssa uimassa kahdestaan. Ihan vain Thor, meri ja minä.

Olen myös saanut kunnian olla mukana hallinnoimassa Kotimajoitusta turvapaikanhakijoille -sivustoa. Jos haluat tehdä jotain pakolaistiltanteen eteen ja sinulla on mahdollisuus majoittaa pakolaisia kotiisi on tämä konkreettinen tapa auttaa.