Tuesday, September 8, 2015

Kakkukahvit


Rakas Empukka Eemil tuli moikkaamaan meitä kun kävelimme ohi

Eilisen koulutunnin aikana jäin pitkästä aikaa velkaa oikein kunnon kakkukahvit kanssaratsastajille sekä Jannikalle. 

Menimme rauhallisin mielin maneesille ja Thor oli heti alusta melko hereillä, mutta todella hyvän tuntuinen ratsastaa. Ei mitenkään liian jännittynyt tai ylienerginen ja pienistä sivuhyppelyistä ja laukkaspurteista huolimatta Thor ei tuntunut mitenkään erityisen vaikealta. 


Jokaisen peilin kohdalla maneesissa on kaksi verhoa jotka lepattavat tuulessa. En edes ajatellut koko asiaa, mutta kun tulimme pitkää sivua kevyessä ravissa yksi verhoista lensi suoraan meitä kohti. Thor hyppäsi salamannopeasti sivulle ja minä toiseen suuntaan. En ollut yhtään valmistautunut reaktioon eikä Thor varoittanut millään tavalla. Aika usein ehdin katsoa, että kohta lennän ja minne lennän, mutta nyt en ehtinyt kuin todeta, että se on menoksi kuten myös edellisellä kerralla kun pari vuotta sitten tulin alas Thorilta maastossa. 


Thor on todella nopea liikkeissään. Se tekee Thorista niin uskomattoman makean monella tapaa, mutta sitten kun näitä hyppyjä sattuu niin mitään ei oikein ole tehtävissä. Onneksi ei sattunut kuin pienesti kankkuun ja Thor jäi kiltisti odottamaan ratsastajaa takaisin selkäänsä. 

Ravasimme ja laukkasimme taas koko matkan kotiin ja tuntui ihanan turvalliselta hypätä Mareldan selkään kun vein hevoset laitumelle. Nyt olen ratsastanut Mareldalla laitumelle ja Thor on tullut mukana käsihevosena ja Piff seuraa vieressä. Aina välillä jossain kaukana takana ja sitten se yhtäkkiä taas tulee täyttä vauhtia meitä kohti. Maailman suloisin poni. 

Thorilla on pysynyt kengät nyt todella mukavasti jaloissa ja herra on kyllä elämänsä kunnossa. Laitumetkin pursuavat ruohoa, joten jätin kolme todella tyytyväistä hevosta nauttimaan luonnon antimista. 


Huomenna mennään taas hyppäämään Aktiivitallille ja odotan sitä taas kuin kuuta nousevaa. Ja kakun vien samalla, kun naapurin poni Poju muuttaa Stall Råbackkaan. Pienet kakku ja skumppakestit ovat siis tiedossa, mutta vasta kuun vaihteessa. En nimittäin aio ottaa sitä riskiä, että ratsastan kakku kädessä Thorin kanssa maneesille asti.:)

Pahoittelen videoiden huonoa laatua, mutta satulatta ja suitsitta ravaaminen, kuvaaminen taaksepäin ja nauraminen eivät vain ole paras kombo. 

No comments:

Post a Comment