Monday, December 9, 2013

Ratsasta vastalaukkaa

Tällaisissa fiilikseissä tänään Thorin ja Ellan kanssa


Istuin eilen lentokoneessa ja lueskelin Hästmagasinetin 8/2013 artikkelia "Lek fram bättre gångarter". Kansainvälinen kouluratsastaja Anni MacDonald Hall jakoi asiantuntijaneuvojaan oppilaalleen Roland Tongille. Hän neuvoo artikkelissa venyttämään eteen alas alussa ja lopussa ja muistuttaa apujen nopeudesta. Hän kehottaa tekemään paljon siirtymisiä ja siirtymisiä askellajien sisällä. Hän puhuu myös puolipidätteistä ja siitä miten kannattaa käyttää serpentiinejä sekä hevosen voimaannuttamiseen että taivuttamiseen. Serpentiinien jatkuvat suunnanvaihdokset auttavat ratsukkoa myös ulko-ohjan löytymisessä. 

Viidentenä neuvona MacDonald ohjeistaa sivuttaisliikkeissä ja kertoo miten pohkeenväistö, sulku- ja avotaivutus kehittävät hevosen askelkorkeutta ja elastisuttaa koska hevonen joutuu astumaan takajalat syvemmälle alleen. Hän on sitä mieltä, että loivassa avotaivutuksessa on hyvä aloittaa. "Siirrä hevosen etuosa hieman uran sisäpuolelle; vain niin paljon että hevosen ulkoetujalka ja sisätakajalka ovat samalla suoralla linjalla. Älä ratsasta liikkeestä liian jyrkkää. Riittää, että hevonen liikkuu kolmella uralla. Jos väistät liikaa hevosen eteenpäinpyrkimys kärsii. 

Avojen jälkeen MacDonald siirtyisi sulku- ja vastataivutuksiin. Sulkutaivutuksessa jätetään hevosen etuosa uralle ja takaosa tulee uran sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa hevosen sisätakajalka ja ulkoetujalka kulkevat samalla linjalla ja hevonen on asetettuna ja taivutettuna liikkeen suuntaan. Myös pohkeenväistö on MacDonaldin mielestä hyvä liike etenkin koska hevonen joutuu kulkemaan eteen ja sivulle samanaikaisesti. 

Artikkelin lopussa Anni puhuu lämpimästi vastalaukan puolesta koska vastalaukka parantaa hevosen joustavuutta ja tasapainoa. Vastalaukka on hyvä, irrottava liike koska hevosen on pakko säilyttää tasapaino koko ajan. 

Artikkelin luettuani muistin miten paljon vastalaukkaharjoitukset auttoivat Cassiopeia tamman kanssa, jota ratsastin vuoden. Cassie oli todella jäykkä ja "suora" ja valmentajani Make Väänänen neuvoi ratsastamaan vastalaukkaa. Harjoitukset toimivat hyvin Cassien kanssa, mutta ovat sen jälkeen ikäänkuin jääneet unholaan. Onhan sitä vastalaukkaa ratsastettu, mutta melko vähän. Eli nyt kun haetaan suoruuttaa ja hyviä siirtymisiä Thorin kanssa aion myös keskittyä siihen, että ratsastan paljon hallittua vastalaukkaa. Ei siitä ainakaan haittaa ole:) 

Oletteko muuten myös ehtineet lukea Hippolan klinikan jälkimainingeista? Olen itse ehtinyt lukea jo melkoisen määrän kiinnostavia blogikirjoituksia, mutta pidin erityisesti Sophia Backlundin analyysistä omaan istuntaan liittyen. Kuten Sophia kirjoittaa:

"Ei ole olemassa sellaista ratsastajaa jolla ei olisi mitään ongelmia istunnansa kanssa. Kukaan ei ole täydellinen ja sehän tässä ratsastuksessa onkin niin kiehtovaa. AINA voi parantaa ja kehittyä!"

Olisi mahtavaa kuulla mitä itse olit mieltä Hippolan klinikasta?

Ja sitten vielä pieni mainospuffi. Veljeni Kim Heroldin ensimmäinen sinkku tulevalta levyltä julkaistaan tammikuussa. Musiikkivideo kuvattiin pari viikkoa sitten Espanjassa ja nyt uusimpia kuvia ja kuvauksien tapahtumia on nähtävillä juuri avatulla Instagram-tilillä: kimchiherold


2 comments:

  1. Tuo vastalaukka on itselle niin uusi löytö, että sen askelta parantavat ja koko runkoa notkistavat vaikutukset hämmästyttää vieläkin! Torstenilla ainakin laukka paranee välittömästi, kun ratsastaa ensin vastalaukkaa - ja etenkin, kun pystyy sitten taivuttamaan esim. vasemmassa kierroksessa oikeaa laukkaa laukatessa sisälle... ! Tää laji on vaan ainaista oppimista :)

    ReplyDelete
  2. Eikö olekin ihana löytö Jilla ja on tämä kyllä ainaista oppimista. Tuntuu, että tämä yksi elämä ei mitenkään riitä:)

    ReplyDelete