Benin kyydissä Savijärvellä

En edes enää muista tarkkaan kuinka monta ratsastusleiriä on pikkutyttönä vietetty tässä huoneessa ja kuinka monta upeata hetkeä tuli koettu Savijärven kartanolla. Jotkut asiat vain herättävät tunteita ja kartanon ja tiluksien näkeminen kaikkien vuosien jälkeen oli yksi sellainen hetki. En voinut vastustaa rappusia, jotka veivät ylös huoneeseen ja hiljaa hiivin satulahuoneeseen, josta haimme niin monta satulaa ja odotimme hevosten jakoa.



Olihan minulla myös oma hoitohevonen Halka. Yksi elämäni hevosista. Sain ratsastaa Halkalla viimeisen kerran maastossa ennen kuin Halka lopetettiin. Savijärveltä soitettiin, että nyt olisi se hetki, jos haluan tulla. Niin paljon meistä välitettiin. Pidettiin huolta, ruokittin maukkaalla ruoalla ja kerrotiin pelottavia kartanon tarinoita.

Söimme mauttavan lounaan kartanolla, työskentelimme hetken ja sen jälkeen Ben Simonsén kertoi meille valjakkoajosta ja kun muut lähtivät Benin kanssa ajelulle lähdimme pomoni kanssa maastoon. Maastoa veti Ypäjältä valmistunut mukava tyttö ja pääsimme hieman sänkkärille laukkailemaan. Päivän kohokohta oli kuitenkin Benin kilpailureissutarinat ja kun pääsimme vielä mukaan Benin kyytiin. Kun elämässä on niitä hetkiä, niin tämä oli yksi niistä.

Aika kivat olkipatjat hevosilla.

Opetin jo tunnin aikana hevosen kamalille tavoille.
 Onneksi on vain yksi oma hevonen.