Thursday, October 31, 2013

Tuesday, October 29, 2013

Kentaur Kyran luona


Anna Andersen jakoi taas todella mielenkiintoisen linkin, joka piti tietenkin heti laittaa eteenpäin teille kaikille. Kyra Kyrklundin haastattelu on ruotsiksi, mutta jälleen kerran mielenkiintoista luettavaa.

Kentaur-sivustolla on muutenkin hyviä artikkeleita ja hienoja kuvia.

Thorin kanssa käytiin jumppaamassa ristikoiden yli kentällä ja teimme töitä maasta käsin, kun selkä oli edelleen sunnuntaina kipeä. Thor sai mutustella ruohonkorsia ja moikata kavereita muissa tarhoissa. Thor oli oikein tyytyväinen ja hyväntuulinen. On aina mukava tulla kotiin reissusta, kun hevosilla on kaikki hyvin. Muistan kun tulin kotiin pari vuotta sitten tallille enkä saanut Thoria ulos ilman apua karsinasta. Sen verran villiä oli meno sinä päivänä. Onneksi nuo päivät ovat toivottavasti enää muistoa vaan. Thor on niin ihana polle ja sai paljon porkkanoita ja omenoita.

Huomenna Make ohjasajaa Thorin ja minut houkuteltiin Kylmälään vaihtoehtoista hoitomuotoa kokeilemaan (voitte kuvitella miten innoissani olen tästä mahdollisuudesta). Sari ei pääse tällä viikolla, mutta sunnuntaina on pitkästä aikaa tiedossa iki-ihanan Johannan tunti. Myös Mia Wollstén tulee pitkästä aikaa neuvomaan ja katsomaan ollaanko kehitytty suuntaan tai toiseen:)

Ja tässä vielä Maria Fraserin jakama linkki Anna Kilpeläisen sivustolta: Rauhallinen vai opitusti avuton?

Monday, October 28, 2013

11 vuotta yhteistä elämää takana

Meadow Master (Masi) 5.9.2013




Meadow Master aka Masi ei ole ollut minulle vain hevonen vaan yksi parhaimmista ystävistäni ja perheenjäsen. Masin luona olen saanut itkeä ja nauraa, kuiskata ja huutaa. Olen hymyillyt Masin vieressä ja istunut boksin lattialla Masin jalkojen juuressa. Olemme kokeneet ja tutustuneet moneen eri ihmiseen, kymmeniin kengittäjiin (ennen kuin joku ylipäänsä suostui kengittämään Masia ja Kenny saapui elämäämme) ja noin viiteen eri tallipaikkaan. Olemme kirmanneet maneeseissa, pelloilla, ja metsissä sekä kiipeilty hiekkakuopissa. Olen saanut nauttia siitä, kun Masi kahdeksan vuoden treenaamisen jälkeen vihdoinkin sai ne oikeat lihakset kantamaan itseään. Olen istunut selässä Masin kanssa ristikoiden läpi ja hypännyt suurempia esteitä. Olen saanut juosta Masin perässä Saunalahden perukoilla, sillä 11-vuotta sitten Masi karkasi aina.

Olen saanut seistä Masin vierellä ja olla Masin puolella, kun kukaan muu ei sitä ollut. Olen ollut se (Tiina aina tukenani), joka sanoi, että Masista tulee vielä terve hevonen vaikka muut sitä epäilivät. Masi on tutustunut tyttäreeni jo Ellan kasvaessa vatsassa. Ella on saanut tuntea Masin keinuvan liikkeen ja rauhoittavan tahdin niin kauan kuin Ella muistaa. Olemme yhdessä kävelleet teitä pitkin ja miettineet mistä seuraava peura loikkaa tai kohtaammeko kenties ilveksen tänään? On tullut laukattua vihaista traktorinaista karkuun ja on tullut tutustuttua monenmoiseen ihmiseen ja hevoseen yhdessä. 

Olemme kasvaneet läpi hyvien ja huonojen aikojen, läpi tuulten ja auringonpaisteen. Ja nyt olisi aika saattaa Masi eteenpäin Penan ja Tesellon seuraan. En tiedä miten pystyn siihen. Masi ei ole minulle vain hevonen vaan yksi parhaimmista ystävistäni ja suuri osa elämäämme. 


Masin harjapakki (ollut mukana kaikki nämä vuodet jo Tiinan Tapiolan talli nuoruusajoilta)


Ella ja Masi

Monikan tallilla noin 8 vuotta sitten. 

Maastossa kavereiden kanssa. 



Ullan tallilla noin 10 vuotta sitten. 







Masi ja Cassiopeia

Gunssanin upeat laitumet ja Masin koti 8 vuoden ajalta. 


En ole aina ollut ihan läsnä.

Mutta usein kuitenkin.

Yksi lempikuvistani. Ella ja Masi.

Maastoilua kesällä

Maastoilua talvella


Tiina ja Masi


Masi ja Pena









Naemi ja Masi


Tiina, Thor ja Masi







Masi tapaa Tesellon.










Masi leikkii kirahvia.

Rakkaat hevoseni Thor ja Masi.








Katsokaa tuota kaulaa. Monen vuoden työn tulos.




Mia Wollsténin luona noin 9 vuotta sitten.

Ella masussa.

Gunnelin kentällä



Masi rakastaa piehtaroimista.


Tästä se kaikki alkoi noin 11 vuotta sitten. Löysimme nämä kuvat Masin päiväkirjan välistä elokuussa, kun siivosimme tallia.