Friday, June 3, 2016

Käytä lantiota hypätessä


On se ihme juttu, kun valmentaja sanoo jotain sellaista joka mullistaa oman ajatuksen hyppäämisestä. Sellainen hetki joka on tullut aina välillä kouluratsastuksessa, kun ymmärtää ja saa sen hetkellisen tuntemuksen siitä miltä se varmaan voisi tuntua. 

Keskiviikkona olimme estetunnilla tallin pikku-Kian ja ponin kanssa (meillä on aina ihania pikkutyttöjä kavereina tunnilla). Ratsastimme ensin puomeja ravissa ja valmentaja pyysi miettimään hitaampaa ravia ja puolipidätteitä ennen puomeja. Ratsastin toivotulla tavalla ja sain Thorin mukavasti nostamaan jalkoja puomien päällä ja nousemaan hieman ylöspäin ja kevenemään. Siitä lähdimme sitten tekemään hauskoja harjoituksia, jossa tärkeintä oli ratsastaa suorat ja tarkat tiet eikä missään vaiheessa saanut oikoa. Koska se on meille aika haastavaa jouduin keskittymään kovasti. Thor oli kuitenkin todella hyvä ja tasainen ja sain vain keskittyä omien virheiden korjaamiseen. Esteillä piti taas katsoa ylös eikä maahan ja miettiä lantiota hieman eteen sinne suuntaan jonne olimme menossa. Eli esimerkiksi oikealle piti esteen päällä miettiä hieman sisäistuinluuta eteen ja katsoa minne oli menossa. Koko ajan piti muutenkin keskittyä omaan suoruuteen ja etenkin siihen, että lantio pysyisi suorana. Ja se toimi niin hyvin. Oli sellainen olo, että olisimme voineet jatkaa hyppelyä vaikka kuinka kauan ja lopetimme meille melko korkeaan korkeuteen jotka Thor ylitti hienosti ja jatkoi suoraan esteiden jälkeen. Myös viimeisen esteen jälkeen säilytimme jonkinlaisen kontrollin enkä vain lähtenyt heittämään ohjia ja repsahtamaan koska jes, viimeinen este on selvitetty.

Olen tietenkin aina käyttänyt istuntaa jollain tasolla hypätessä, mutta havahduin siihen, että kun valmentaja on sanonut, että istu suorassa tai paina kantapäät alas en ole oikeasti suoristunut tai saanut syvempää istuntaa. Nyt kun taas keskityin siihen, että ratsastin ikäänkuin lantiolla ja mietin lantion suoristamista ja sillä ratsastamista kaikki muut palaset loksahtivat kohdalleen.



Oli todella mahtavaa, että lantio tuli puheeksi ja sain kiinni siitä tunteesta miltä se kenties voisi tuntua jos osaisi oikeasti ratsastaa vahvemmin omaa lantiota hyödyntäen. Thor oli aivan super ihana ja sai eilen viettää vapaapäivää. Tänään meillä oli vain rentouttava juoksutus ja kävelypäivä ja huomenna ja ylihuomenna on sitten tiedossa Johannan valmennus. Koska muutamme Inkooseen ensi viikonloppuna otamme nyt kaiken ilon irti ratsastamisesta koska maalla ajattelimme enimmäkseen syödä, maastoilla ja uida.

Olen kirjoittamassa tekstiä eläinlääkärin ja kengittäjän yhteiskäynnistä sekä Thorin ruokinnasta. Koko toukokuu on vain ollut todella hektinen ja huominen menee upeita ylioppilaita onnitellessa. Pidemmät tekstit eivät synny ihan tuosta vain, joten näissä saattaa mennä vielä hetki. Mielenkiintoisia postauksia kuitenkin tulossa (ainakin omasta mielestäni).

Viime viikot olen myös rakennellut ja vaihdellut Thorille laidunpaikkaa koska Thor on vielä ainoa hevonen joka on laitumella osan päivästä. Saimme myös hevosten ikkunat avattua ulospäin, joka on mielestäni aivan mahtava keksintö. Hevosten on hauska kurkistaa ulos ja tallin ilma paranee entisestään.

3 comments:

  1. hei, jonkun aikaa sitten sanoit jonkun postaukset kommenteissa kirjoittavasi ruokinnasta postauksen..? Aijotkos sitä tehdä, kiinnostaisi kyllä minua kovin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ruokinnasta on tulossa postaus pian.;)

      Delete
    2. kiva kuulla. :)

      Delete