Monday, June 6, 2016

Ei niin priima sädeluu


Hevosen terveydestä ei tingitä. Masin kanssa pärjäsimme aika vähällä. Mitä nyt pientä aristelua kun kengät tippuivat ja kerran Tiina pelasti meidät täpärästä ähkytilanteesta (silloin tajusin miksi minusta ei ehkä sittenkään olisi ollut eläinlääkäriksi). Masin osalta ei koskaan edes ajateltu, että veisimme hevosen kuvattavaksi tai klinikalle ylipäänsä. Tiina oli nähnyt Masin vanhat paperit ja niistä näki selvästi vanhan niskanikamavamman ja hermon jumin.

Olemme monta kertaa pohtineet Tiinan kanssa miten kiinnostavaa olisi ollut verrata röntgenkuvia ja ylipäänsä katsoa kuinka paljon Masilla olisi ollut röngtenkuvien puitteessa "rikki". Masin jokainen vuosi kun tuntui ihan ihmeeltä ja nyt jälkeenpäin kun miettii Masi on kuitenkin ollut yksi hyväkuntoisimmista hevosista joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Vaikka Masilla oli todella vakavia vammoja nuoruudesta saatuamme Masille hyvän lihaskunnon ja oikeat elinolosuhteet Masi pärjäsi 21-vuotiaaksi onnellisena ja tyytyväisenä. Masilla oli vahvat selkä ja kaviot sekä hyvät hampaat. Sillä pötkitään jo aika pitkälle.


Thorilla taas ei ole mitään niistä. Ostotarkistin Thorin Hyvinkäällä ja silloin ei selvinnyt mitään kummempaa. Melko kapea Thor oli edestä, mutta sen koommin ajatuksena oli ostaa nuori ja terve hevonen (olisin ostanut Thorin joka tapauksessa koska sen verran ihastunut olin kun lähdimme klinikalle). Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla? Ja miten paljon hallaa voi nuorelle hevoselle jo tapahtua ensimmäisinä elinvuosinaan.

Kuten blogistani on voinut seurata Thorin purentavikaa on korjattu jo vuosia ja on nyt hyvällä mallilla. Thor on pari kertaa kehittänyt itselleen liikaluun trauman seurauksena ja kerran vasen etujalka ultrattiin, kun kengittäjä löysi pientä kovettumaa ruununrajasta. Thor on oireillut aika ajoin, mutta hyvällä kengityksellä olen saanut Thorin pysymään kunnossa ja olen huomannut selkeän eron vasemmassa lavassa heti jos kengitys ei ole ollut Thorille sopiva. Thorin vasen lapa menee jumiin ja vähän ajan päästä (pahimmassa tapauksessa) alkaa ontuminen. Thorin kaviot ovat myös olleet todella huonossa kunnossa suurimman osan ajasta, joten Thor on selvästi arkonut kavion pohjia ja nyt vihdoinkin näyttää siltä (kiitos sopivien olosuhteiden ja Farrier Formula Double Strengthin), että voisimme toivottavasti selvitä kesän yli ilman kenkien irtoamista (nyt mä hakkaan puuta täällä).

Mitä täällä tapahtuu ihmettelee Thor. Ja rakas ystävä Tiina henkisenä tukena.

Suurin syy sille, että muutimme Inkoosta Peuramaalle syksyllä 2014 oli kengitys. Emme enää saaneet meille sopivaa kengittäjää Inkooseen ja tiesin, että ilman hyvää kengittäjää Thorin arki ei vain kerta kaikkiaan toimi. Kun sain kuulla, että henkilö, joka kengitti Thoria alkuaikoina kengitti meidän nykyisessä tallissa vahvisti se päätöstä muuttaa Kattholmaan ja onneksemme saimme hänet kengittämään alkuvuodesta.

Kengittäjä oli kengittänyt Thoria kerran, kun Thor meni ihan jumiin keväällä ja ehdotti, että ottaisin Kalevi Karenkon Vermosta paikan päälle katsomaan Thoria. Sovimme kahden muun henkilön kanssa, että kuvautamme meidän hevoset samana päivänä ja meidän mahtava kengittäjä tuli vielä samaan aikaan paikan päälle.

Ensin kuvattiin yksi tallimme suomenhevosista ja hevoselta ei löytynyt mitään vikaa. Omistaja halusi vain tarkistaa, että kaikki on hyvin koska hän on siirtymässä hevosen kanssa hyppääämään suurempia luokkia eikä hevosen jalkoja koskaan ole kuvattu. Suomenhevonen oli super kunnossa ja siirryimme sitten siitä katsomaan Thoria.

Karenko aloitti ontumatutkimuksella ja Thor liikkui hyvin eikä löytynyt mitään kummempaa. Sen jälkeen lähdettiin kuvaamaan jalkoja joka suunnasta sekä kintereet ja takapolvet. Etenkin oikea takapolvi haluttiin katsoa koska Thor oli oireillut melko vahvasti oikeasta takajalasta.

Kaikki näytti hyvältä kunnes Karenko tuli siihen tulokseen, että Thorin vasemman kavion sädeluu ei ole priima kunnossa. Ei mitenkään järkyttävän huono, mutta ei yhtä hyvä kuin oikea. Sädeluu. Tuo kamala kirosana.....


Jos olette lukeneet blogiani pidempään tiedätte varmaan, että hoidin rakasta Teselloa vuoden ja juuri sädeluuontuman takia. Se oli todella raastavaa aikaa ja Tesello oli todella kipeä. Viimeisellä eläinlääkärikäynnillä selvisi, että olin hoitanut väärää asiaa koko ajan koska Tesellolla oli irtopala kaviossa eli kyseessä ei ollut vain muutokset sädeluussa. Sädeluuvaivat ovat kuitenkin olleet sellainen asia, että siltä haluaisi välttyä ja kun sitten saa kuulla, että Thorilla on juuri samanlaisia vaivoja tuntuu se tietenkin tylsältä.

Hoidoksi määrättiin HYVÄ KENGITYS. Todella huojentavaa koska nyt tiedän, että en ole turhaan ollut hysteerinen kengityksen suhteen ja meillä on nyt yksi Suomen parhaimmista kengittäjistä auttamassa meitä. Thorin kavioiden asennossa oli myös parantamisen varaa ja varvasakseli oli kääntynyt hieman eteenpäin. Kengittäjä tutki kuvia eläinlääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että laitetaan seuraavan kengityksen yhteydessä kiilat jotta saadaan heti helpotettua kavion asentoa ja kantaa korkeammaksi. Luonnollinen kannan kasvaminen vie niin kauan, joten kiilan avulla helpotamme tilannetta kunnes saamme kannan parempaan korkeuteen.

Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että sain nämä alansa kaksi huippua samalla kertaa samaan paikkaan ja molemmat antoivat kallisarvoista aikaansa. Nyt oli oikeasti järkeä kuvauttaa jalat kun kengittäjä pystyy konkreettisesti kuvien avulla kengittämään Thorin. Lähdemme lauantaina maalle suunnitellusti kengityksen jälkeen ja nyt saa vain toivoa, että kengät pysyvät jalassa seuraavaan kengitykseen asti. Pahin tilannehan on jos kengät taas tippuvat, mutta se riski on nyt vain otettava. Haluan, että Thor saa olla laitumella vuorokauden ympäri kavereiden kanssa.

Thorin takapolvet pliistrattiin varmuuden vuoksi. Ymmärtääkseni pliistraus vahvistaa takapolvia ja edistää verenkiertoa alueeseen, mutta jos teillä on parempaa tietoa siitä, niin kuulisin mielelläni.

Ja sitten siitä selästä. Olen melko varma, että sieltä löytyisi jotain jos se kuvataan. En kuitenkaan halua lähteä selän piikittelyrumbaan joten teen Thorin kanssa sen minkä Thor kestää. Olen jo pari vuotta ratsastanut Thorilla suurimman osan ajan karvasatulalla ja viime kesän Thor sai viettää maastoillen ja uiden. Suurimman osan ajasta Thor on ollut todella hyvä ja Thor hyppää hienosti, joten niin kauan kun Thor ei sen koommin oireile näillä mennään. Nyt saa vain toivoa, että kengitys pitää sädeluumuutokset kurissa ja Thor pystyisi elämään normaalia ratsun elämää.

Jos tämä olisi tullut tietoisuuteeni kun ostin Thorin olisin varmaan ollut todella surullinen. Nyt tuntuu vain hyvältä, että sain tietää tarkemmin miksi tuo vasen kavio on ollut niin helposti kipeytyvä. Olisi kyllä mielenkiintoista saada kuvat alkuajoilta ja vertailla oliko muutoksia sädeluussa jo silloin tai ovatko muutokset tulleet vuosien aikana kun kengitys ei ole aina ollut kohdillaan. Joka tapauksessa kengittäjän ja eläinlääkärin yhteiskäynti vahvisti vain sen mihin olen uskonut jo pitkään. Yksi hevosen hyvinvoinnin peruspilareista on hyvä kengitys.


Thorista on tullut hyvä ystävä. Tuntuu hassulta koska ratsastaminen on maailman ihaninta, mutta se on toissijainen asia. Haluan vain, että Thorilla on hyvä elämä. Aivan kuten Masillakin. Kun Masi ei kestänyt enää tallielämää ja tarhausta pienissä tarhoissa sai Masi muuttaa Gunssanille kokonaan. Se tarkoitti sitä, että en ehtinyt Masille niin usein käymään enkä päässyt valmentautumaan niin suunnitelmallisesti ja sännöllisesti kuin olisin halunnut. Mutta tuo hevosen ilme. Se kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

No comments:

Post a Comment