Thursday, February 14, 2013

Jumiutuneet rintalihakset


Viime viikolla pidin perjantain vapaana töistä. Aloitimme aamun pitkällä peltolenkillä Thorin kanssa ja sen jälkeen hoidimme hevosia samaan aikaan Pekan kanssa.


Olen ottanut kaksi koekaniinia omaan käsittelyyn ja Eemil oli jo toisen kerran hoidettavana ja Topi ensimmäistä kertaa. Topi oli melkoisen jumissa, joten kesti pitkään avata pikkuinen. Etenkin oikean rintalihaksen kohdalla Topi oli Pekan mielestä todella jumissa, joten availin sitä kohtaa pitkään.

Eemelin osalta oli mahtavaa huomata, että edellinen hoito oli selvästi tuottanut tulosta. Eemil tuntui jo paremmalta lihaksistostaan ja Ossi totesi, että Eemil tuntuu suoremmalta ja taipuu paremmin molempiin suuntiin.




Tällä kertaa sain Eemelin hoidettua melko tehokkaasti joten olen todella tyytyväinen. Koska olen itse vasta opettelemassa ja tie on todella pitkä, niin tässä Pekan ja minun yhteisiä ajatuksia Eemelin käsittelystä:
  • Lanneranka jumissa
  • Vasemman puoleinen rintalihas vääntyy vähän sisään
  • Oikean puoleinen rintalihas tulee vähän ulos, joka tekee sen, että rintalasta hieman vino
  • Vasen pitkä selkälihas jumissa
Hoidan Topin jälleen viikon päästä ja Eemelin neljän viikon päästä. On todella mielenkiintoista seurata tapahtuuko edistystä ja huomaavatko omistajat selkeän eron hevosissaan. En itse usko, että millään hoitomuodolla saadaan hevosia avattua täysin ilman oikeanlaista liikuntaa muuten, mutta etenkin näin talvella ei näistä hoidoista ihan varmaan ole haittaakaan. Ja opin itse koko ajan lisää hevosen fysiikasta. Kohta pitää varmaan lähteä ihan opiskelemaan. 









 

1 comment:

  1. Ohoh, olisiko tämä yksi vaihtoehto sille että oma etupainoinen todella jykevä suomenhevoseni jumiutuu ajoittain.. Tosi mielenkiintoinen postaus sinänsä! Osteopaatti tulee käymään/katsomaan tammaa vasta keväämmällä kun hänellä on vapaata aikaa..

    ReplyDelete