Sunday, September 5, 2010

Tallitalkoot ja karkaileva hevonen

Tesello, (i. Testarossa ja ei. Brilliant) jatkoi matkaansa Nangijaalaan keskiviikkoaamuna.

Mitä kirjoittaa hevosblogiin, kun blogin tähti on siirtynyt muualle? Olo on surullinen ja kaipuu suuri, joten kirjoitan Tesellosta lisää heti kun pahin ikävä on helpottanut.

Keskiviikkona jaksoin kuitenkin pitämään tunnin tytöille Espoon tallille. Tällä kertaa Annikan pikkusisko Ida ratsasti Lisillä ja me teimme puomiharjoituksia ja ratsastimme esteiden välit eri askelmäärillä. Pyysin Iidaa ja Renjaa kertomaan tulevatko ne viidellä tai kuudella askeleella esteiden välin ja pienen harjoittelun jälkeen tytöt pääsivät vauhtiin ja hevoset tulivat todella hyvin ensin puomit ja sen jälkeen pienet ristikot.

Gunssan, estevalmentajani ja hyvä ystäväni on aina sanonut, että esteratsastuksessa on hyvä muistaa viisi asiaa. Kolme T:tä ja kaksi P:tä.

Tempo
Tahti
Tasapaino
Ponnistuspaikka ja
Paine

Tänään meillä oli tallitalkoot Inkoossa ja sen jälkeen kävimme Tiinan, Eemelin ja Masin kanssa maastossa nautiskelemassa. Inkoosta suuntasin vielä Tampajalle Nupun tunnille Klöntin (Klöntillä on varmaan joku kauniimpikin nimi) kanssa ja kas kummaa, yhtäkkiä muistui taas mieleen miksi ei koskaan saa kiertää ohjia, juoksutusliinaa tai muita asioita käden ympäri. Klöntti pelästyi jotain saapuessamme maneesiin ja karkasi kuin pieru saharaan. Onneksi ei käynyt mitenkään ja tilanne rauhoittui, mutta se tapahtui niin äkkiä etten ehtinyt reagoida mitenkään hieman ylienergisen hevosen karkailuun. Pienestä alkuvimmellyksestä huolimatta tunti sujui hyvin ja meillä oli molemmilla kova hiki tunnin loputtua. Teimme paljon laukkaharjoituksia ja väistöjä. Lopussa Klöntti keveni kivasti edestä ja liikutti takaosaansa hyvin.

Kuvissa: Tesello ja minä, Masin boxin siivous: Tiina, Kata ja Gunssan, Masi ja Pena nauttivat elämästä ja Masin uusi puhdas boxi.

No comments:

Post a Comment