Sunday, September 12, 2010

Miten tässä näin kävi?

Ella on ollut mukana tallilla vauvasta saakka ja muistan hyvin sen kerran, kun pidin ensin ratsastustunteja Sipoon Knaperbackassa ja ajoin sieltä suoraan Horse Showhun rintapumppu kädessä. Eli vaikka suurin lahja ja hienoin asia on saapunut elämääni, en kuitenkaan ole luopunut rakkaimmasta harrastuksestani, vaan jatkanut sitä kuten aina Ellan kanssa.

Tänä viikonloppuna oli kuitenkin aivan mahtavaa seurata, kun Ella pääsi ensin Lisin selkään Renjan ja Idan ratsastustunnin jälkeen ja sai kävellä Annikan taluttamana monta kierrosta kentällä ja sitten vielä ylös tallille. Tänään hän pääsi elämänsä ensimmäiselle ratsastustustunnille Bella-ponilla ystävänsä kanssa Pian ohjeistamana Tampajalla. En itse päässyt seuraamaan tuntia, sillä olin Klöntin kanssa Nupun tunnilla, mutta ohessa hieman kuvia ja videopätkä tyttöjen tunnista.
Saimme jälleen hikoilla Klöntin kanssa oikein kunnolla ja olimme molemmat ihan puhki lopussa. Teimme taas paljon siirtymisiä, avo- ja sulkutaivutuksia ja paljon työtä laukassa. Huomasin suluissa asettavani painoni väärin ja Nuppu osasi korjata asian hyvin. Huomenna menen jälleen Iiron kanssa tunnille ja ratsastan Grandea, Klönttiä ja Masia ensi viikolla. Sunnuntaina pidän myös tunnin Johannalle ja Blondielle Inkossa. Ossi, Eemelin omistaja haluaa oppia ratsastamaan, joten pidän myös ensimmäisen tunnin hänelle. Odotan sitä innolla, sillä mielestäni on ihanaa opettaa henkilölle, jolla ei ole mitään opittuja tapoja hevosen selässä (vaikka onhan meillä muita opittuja tapoja jotka vääjäämättä näkyvät hevostelussa, mutta se on jo sitten toisen blogin aihe) ja muutenkin uskon, että Ossi oppii nopeasti, kun Emil on hänelle entuudestaan jo tuttu. Kiinnostava heppailuviikko siis tiedossa.

No comments:

Post a Comment