Huonot lähestymiset ja vaikeat vaihdot

Olen aina rakastanut hyppäämistä. Vauhdin hurmaa ja adrenaliinipiikkejä. Jo pienenä tyttönä hyppäsimme naapureiden aitojen yli maalla ja keksimme tukeista ja kaiken maailman oksista ja vanhoista esteistä hyppyjä peltojen ja metsäteiden keskelle. Ranskassa olin töissä estetallilla, joten pääsin hyppäämään Grand Prix -tason hevosilla päivittäin ja taisin tuohon aikaan ylittää ensimmäisen 120 cm esteeni.

Parin vuoden ajan hyppäsin kuitenkin vähemmän ja raskauden aikana jätin hyppelyt pois suurimmaksi osaksi. Masin kanssa pääsin hyppäämään melko säännöllisesti ja vuodeksi otin ylläpitoon tamman, jonka kanssa oli tarkoitus päästä hyppäämään kunnolla. Olin todella innostunut mahdollisuudesta, mutta melko nopeasti selvisi, että tamma oli todella kipeä selästä ja suurin osa yhteisestä ajasta meni tamman kuntouttamiseen jonka jälkeen se myytiin uudelle omistajalle. Ennen kuin tamma tuli minulle kävin estevalmennuksessa toisen tamman kanssa ja valmentaja ei oikein uskonut, että en ollut vuosiin hypännyt. Meillä oli hevosen kanssa todella hyvä flow ja hyppelyt sujuivat kivasti. Valmentaja korotti nopeasti esteet yli metriin jonka jälkeen lensin maahan aika kovaa ja tamman kaviot viuhuivat naamani edestä.

Mitään ei onneksi sattunut muuta kuin omalle mielelle. Lapsen saattaminen maailmaan herättää kaiken maailman tuntemuksia ja esimerkiksi lentäminen lentokoneessa on pelottanut minua ihan eri tavalla sen jälkeen. Tuon tippumisen jälkeen olen myös pelännyt hyppäämistä enkä aina ole nauttinut tunneista sen takia, että ajatukseni eivät ole esteillä vaan jo siinä mitä tapahtuu kun makaan maassa

Masin kanssa en ikinä pelännyt hyppäämistä, mutta Masin niskanikamavamman ja muiden vaivojen takia olivat laukanvaihdot melko mahdottomia joten aika usein tahti rikkoutui siihen, että piti vaihtaa laukka ravin kautta. Aivan kuten Masi on Thor aivan ihanan luotettava esteillä ja olen pikkuhiljaa alkanut nauttimaan hyppelyistä jälleen. Etenkin nyt Peuramaalla kun pääsen hyppäämään säännöllisesti ja saamme rutiinia hommaan. Olen nimittäin huomannut, että omalla kohdalla pelko katoaa, kun onnistumisia tulee ja pääsen hyppäämään usein. Minna on myös auttanut kovasti koska hän tekee asiat juuri meidän tahdissa ja kun muut hyppäsivät vesimattojen ja peurojen yli eilen saimme keskittyä vain hyppäämiseen ilman minua pelottavia esteitä (Thor kun ei niitä katsele tai pelkää). Jossain vaiheessa ajattelin, että ei mua edes pelota että mennään vaan niiden yli, mutta parempi ottaa rauhassa ja lisätä onnistumisia ja hyvän olon tunnetta. Meillä kun ei ole mihinkään kiire.

Pidän myös kovasti siitä, että keskitymme Minnan tunneilla teknisiin asioihin. Eilen suurin osa tunnista meni ihan vain puomiharjoituksiin ravissa ja sen jälkeen laukassa. Puomien päällä piti vaihtaa laukkaa ja se on myös toinen asia josta menen ihan lukkoon. Ei siinä, että se herättäisi minussa mitään pelkotiloja, mutta ahdistaa jo valmiiksi. Minna toteaa, että Thor osaa nuo vaihdot, mutta minulle ne tuottavat jo sellaisen negatiivisen henkisen valmiuden, että teen aivan liikaa ja katson itse maahan tai ylös ja vartalo vääntyy ja kääntyy. Luulen, että pääsisimme paljon helpommalla, jos tekisin vähemmän ja luottaisin siihen, että Thor osaa homman. Kuten videossa onnistuneet laukanvaihdot puomien päällä näkyy, niin lähestymme kovassa vauhdissa puomeja vaikka vaihdot onnistuisivat ihan varmaan paljon paremmin ihan normaalissa, hieman kootummassa laukassa.

Eilen en mitenkään tahtonut löytää tahtia ja rentoutta kuten näkyy huonot lähestymiset videossa. Thor on todella rauhallinen hyppääjä, mutta en oikein päässyt vaan nauttimaan vaan tein koko ajan liikaa. Pääsimme kuitenkin viimeisille esteille kivassa laukassa ja hyvässä tahdissa ja Thor hyppäsi hyvin. Siihen oli siltä päivältä hyvä lopettaa ja katsella nuorten maajoukkuelaisten menoa hieman suuremmilla esteillä ja muistutella mieleen mitkä olivatkaan Gunssanin neljä rakennuskiveä TTPP hyppäämiseen.

T = Tempo
T = Tasapaino 
P = Ponnistuspaikka
P = Paine

Ja nyt täytyy vain tehdä kovasti töitä siinä, että saisin omaa istuntaa suoremmaksi. Minna jaksaa toistaa siitä oikein mukavalla äänensävyllä kerta toisensa jälkeen. Gunssan taas totesi melko suoraan pari vuotta sitten, että "du ser Kia ut som en bajsande ekkorre".