Wednesday, September 5, 2012

Kavion laatu


Maanantaina luikertelin mukaan Ullan tunnille maneesiin. Tarkoitus oli vain lainata maneesia, mutta siellä oli sattumalta tunti kun menin sinne. Ulkona satoi kaatamalla ja ukkosti, joten sain onneksi jäädä mukaan tunnille. Thor keskittyy maneesissa paljon paremmin ja tuntui oikein hyvältä ratsastaa maanantaina.

Tänään Monikan tunnilla Thor oli aivan ihana. Tasainen, melko suoran tuntuinen ja liikkui todella hyvin rungosta läpi. Siirtymiset olivat melko tasaiset ja sain hyvin ulkoavut läpi kun teimme kiemurauraa ja pienensimme ympyrää laukassa. Viimeiset ympyrät menivät jotenkin erityisen hyvin. Thor kantoi itseään hyvin tasapainossa ja sain lavan mukaan liikkeeseen. Monika pyysi minua miettimään enemmän istuinluulla istumista ja se auttoi kummasti.

Kavion laadusta sen verran: 

Thorin kavionlaatu oli huono jo viime kesänä. Keväällä Thor söi huonosti ja laihtui hammasongelmien takia. Saavuttuamme Inkooseen kesällä Thorilta irtosi toinen takakenkä ja kengittäjä totesi, että kavion laatu on edelleen huono. Thor kengitettiin noin neljä viikkoa sitten ja kavio on jo nyt alhaalta repaleinen ja melko ylikasvanut. Ilahduin kuitenkin kovasti, kun Nina totesi Pekan hoidon aikana, että Thorin uusi kavio näyttää paljon vahvemmalta. Ja niin se todellakin on. Tuolla ylärajassa pilkottaa tumma, kaunis kavio, joka ainakin omissa silmissä näyttää melko paljon vahvemmalta kuin tuo alaosa.

Onko biotiini auttanut? Onko se syksyn ansiota, vadelma,- tai ruusunmarjapensaiden, pitkän laidunkauden? Joka tapauksessa olen niin onnellinen, että kavionlaatu näyttää paranevan.

Onko teillä muilla jotain kaviotarinoita jaettavana?

Huomenna lähdemme heti aamusta Kreikkaan, sillä rakas ystäväni Natasha menee naimisiin Aleccon kanssa Sifnoksen saarella.

Lue myös:
Grillattuja kenkiä
Hoitamattomat kaviot
Rasittunut kavionivel
Huoleton on hyvän kengittäjän omaava hevosenomistaja

4 comments:

  1. Meillä ollut kanssa kavio-ongelmia ihan siitä saakka, kun hevoseeni tutustuin.

    Toissa kesänä menivät sitten niin huonoksi, että kenkiä ei takasiin saatu ollenkaan.

    Nyt alkaa takakaviot näyttää jo aika hyviltä ja etusetkin on ok. Kengittäjä sanoi viimeksi, että ei olisi uskonut että niistä ikinä tulee edes näin hyviä. Ja hän näki kaviot ensimmäisen kerran toukokuussa..

    Toissa kesänä syötin huf-regulator kuurin ja biotiinin. Tänä syksynä menossa pelkkä huf-regulator.
    Noitahan ei suositella käytettäväksi muuta kuin kuuriluontoisesti..

    Tiedä sitten onko noilla kuureilla ollut osuutta paranemiseen, vai kengityksellä/kengättömyydellä, ruokinnalla vai kaikkien näiden kombinaatiolla. :)

    ReplyDelete
  2. Voi miten ihana kuva teistä Suvi tuossa profiilissa. Aivan mahtava.

    Kiitos kommentista. Voisitko kertoa hieman lisää tuosta huf-regulator kuurista. En ole kuullut siitä aikaisemmin.

    ReplyDelete
  3. Vaikea sanoa, millä on ollut eniten vaikutusta. Hevosellani oli jossain elämänsä vaiheessa ollut liian pitkää kengitysväliä ja kaviot olivat etenkin hevosen kokoon nähden pienet ja hauraat. Sitten iski vielä sädemätä, ja silloin etsittiin uusi kengittäjä, joka on tehnyt loistavaa työtä reilun vuoden ajan, irtokengätkään ei enää vaivaa!

    Viime vuonna meni yksi Kerabol-kuuri, jonka tosin epäilen menneen parempiin suihin ainakin osittain, sillä tallilla oli varasteleva työntekijä :( Kaviot toki paranivat koko ajan, mutta mitään ihmettä ei tapahtunut. Eläinlääkäri neuvoi syöttämään vuoden päästä uuden Kerabol-kuurin, ja tällä kertaa ihme tapahtui ;) Kaviot humahtivat kasvuun parissa viikossa, pullo on vielä vähän kesken! Toki ruokintakin on ollut kunnossa siitä lähtien kun hevonen on minulla ollut.

    Siis: erinomainen kengittäjä, biootini ja ruokavalio, siinä tärkeimmät. Nyt kun hevonen siirtyi pari viikkoa sitten 24/7 laitumelle, jatkuva ruohossa käyskentely näyttää myös tehneen todella hyvää, kaviot ovat kosteat ja vahvat.

    ReplyDelete
  4. Kiitos! :)

    Huf-Regulator on Marstallin "rehu", joka on kai alunperin tarkoitettu kaviokuumehevoselle auttamaan kavion kasvua ja parantamaan kaviota. Mutta sitä käytetään myös hevosilla, joilla on huono kavionlaatu..

    Meillä siis nyt tosiaan menossa toinen kuuri tätä ainetta. Sitä myydään 9 kilon ämpärissä (n.85€) ja sitten on myös olemassa joku pienempi purkki.
    Tuo 9 kg kestää noin 4kk ja se on sopivan mittainen kuuri. Meillä ainakin kengittäjä sanoi, että ehdottomasti vaan kuurina, kun hevonen tottuu noihinkin aineisiin ja vaatii niitä aina vaan enemmän jos niitä koko ajan käyttää.

    Tuossa Huf-Regulatorissa on vielä se, että siinä ei ylity biotiinin määrä, niin kuin voi käydä joidenkin biotiinien kanssa.

    ReplyDelete