Sunday, February 21, 2016

Joogaa ja valmentamista Hollolassa

Huppari: Equestrian Stockholm
Olimme sopineet, että menen käymään Hotilaksen luona lauantaina ja katsoisimme hieman missä nuoren suokkipojan kanssa mennään ja hyppäisin hetkeksi selkään. Olin mukana hakemassa hevosta aivan ihanalle naiselle ja hänen ystävälleen kesällä ja kävin pari kertaa valmentamassa ja ratsuttamassa heti oston jälkeen. Hotilas on vasta viisivuotias joten kun hevonen loukkasi jalkansa kesän lopussa totesin vain, että antakaa hevoselle pidempi vapaa ja mietitään se uutena alkuna kun jalka on taas kunnossa. 

Jalka on onneksi jälleen kunnossa ja kavioita lähdetään nyt kuntouttamaan Farrier Formulalla, jota Thor on syönyt viime kesästä asti.



Kun saavuin Hollolaan pidin ensin joogatunnin jonka jälkeen siirryimme syömään lounasta ja vasta sitten menimme moikkaamaan Hotilasta. Oli ihanaa nähdä Hotilas jälleen ja huomata miten rauhallinen hevosesta on tullut ja miten hyvin se voi. Kysyin pari kertaa, että onko hevosen ilme muuttunut täysin tai kuvittelenko vain? Ja kyllä se on muuttunut. Hevonen on myös kiintynyt kovasti uuteen omistajaansa ja heidän välilleen on rakentunut aivan ihana side.

Hotilas rakastaa suuria metsätarhoja.

Hotilasta on vain kuntoutettu ja enimmäkseen kävelty paljon. Ratsastin kentällä hetken ja vaikka on paljon töitä edessä ja lihaksia pitää saada lisää oli hevonen paljon rennompi ja enemmän ratsastajan mukana. Pysähdykset sai tehtyä keskivartalon avulla ja ravipätkät olivat tasaisempia eikä hevonen vain ryntäillyt alta pois. Vinoutta on edelleen melko paljon ja täytyi koko ajan miettiä, että istuisi enemmän vasemmalle koska tahtoi koko ajan tippua enemmän oikealle (tässä todella mielenkiintoinen artikkeli, joka liittyy juuri siihen miten ja miksi satula tippuu enemmän jompaan kumpaan suuntaan.) Tein todella paljon töitä ihan vain suoristamisen kanssa ja väistöjen ja taivutuksien kauttaa hain suoruutta ruhkoon.

Ja tottakai hevonen on nuori ja energinen, mutta energia kohdistuu oikeisiin asioihin. Ja vaikka katolta tippui lunta ihan viereen ei hevonen reagoinut kuin pikku hypyllä. Ah mä rakastan suokkeja.....

Kunnon karvaturri.

Eli tästä jatkuu nyt kunnon rakentaminen ja mitä enemmän pääsee maastoon sen parempi. Hevonen on nuori, mutta isokokoinen, joten suojatakseen jänteitä ja niveliä se tarvitsee hyvän peruskunnon ja vahvan lihaksiston.

Olen kuitenkin varma, että tästä upeasta karvaturriprinssistä kehkeytyy vielä todella upea kouluratojen kuningas ajan ja säännöllisen valmentautumisen avulla. Niin ihana ja hyväluonteinen poika on kyseessä.



Mitä Thoriin tulee, niin herra on ollut aivan upea ja olen saanut nauttia parista todella nautinnollisesta koulutunnista Melindan ja Monikan kanssa tällä viikolla. Tänään oli tarkoitus hypätä Jannikan kanssa, mutta sain Heidin ylipuhuttua Thorin selkään koska oma olo on sen verran flunssainen. Seurasin innostuneena mukana ja Heidi meni Thorilla niin kauniisti. Heidillä on upea istunta ja todella tasainen käsi ja kaikkiin Thorin hörhöhyppyihin tai tuijotuksiin Heidi ei reagoinut mitenkään. Vaikka olisi tehnyt niin paljon mieli selkään oli myös mukava nähdä kun joku muu meni Thorilla koska olen melkein aina itse selässä. Ja kyllä Thor näyttää hyvältä. Thor on saanut todella mukavasti lisää massaa ja lihaksia ja voi vain niin hyvin. Jopa luminen sää ei ole tällä viikolla pelottanut niin paljon, joten toivotaan että Thor tottuu lumipalloihin tämän talven aikana.

Ihana hetki perjantaina, kun maneesissa on valot päällä ja ulkona pimeätä. Elämän pieniä hetkiä.

Parasta tässä kaikessa on se, että saan viettää laatuaikaa näin upeiden ihmisten ja hevosten parissa.

Kiitos!  

Ja kiitos ihanasta palautteesta Anna:
 
"Palaan kuitenkin joogan pariin. Tarvitsen sitä. Jotain minulle. Jotain, jossa voin olla itselleni läsnä. Jotain, jonka avulla voin tulla sydämeltäni paremmaksi."


Lue muut Hotilakseen liittyvät kirjoitukset täältä!

5 comments:

  1. Ihanaa, että löytyy näitä koulutuuppareita, joilla kiinnostusta panostaa suokkeihin. Haaveilin joskus hankkivani suokin, vaikka oma hevonen ei nyt sitä olekaan. Estepainotteisella valmennustallilla ei suokkeja juuri näy. Suokit ovat mainioita. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suokit ovat ihania. Elämässäni on ollut monta mahtavaa suokkikaveria enkä hetkeäkään vaihtaisi pois.:)

      Delete
  2. Hei! Olisi kiva saada teiltäkin semmoinen video valmennuksesta "ääniraidalla" mitä Aadan hevoselämä blogin pitäjä on tehnyt myös. T. "Kouluratsastaja"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Kiitos kommentista. Pistetään korvan taakse ja yritän tehdä sellaisen jossain vaiheessa. Tämä pisti miettimään, että voisin muutenkin kuvata enemmän taas videota ja tarkemmin kertoa mitä videossa tapahtuu. Ihanaa kevättä "Kouluratsastaja"!

      Delete
  3. Kiitos Kia. Ja kiitos myös Annalle, jonka ihana palaute pysähdytti ja sai ajattelemaan. Oivalsin, että minulle hevoset ja ratsastus ovat se jokin, jonka avulla toivon ja myös uskon tulevani "sydämeltäni paremmaksi". Kauniisti sanottu.

    hymyilevin terveisin,
    Maarit L. :-)

    ReplyDelete