Tuesday, December 22, 2015

Rohkea veto

 
Hevosten hyvinvoinnista urheilijana keskustellaan koko ajan ja etenkin koulupuolella on kiinnitetty huomiota epäeettiseen käytökseen ja ratsastukseen.

Nyt myös estepuolella on herännyt suuri kohu, kun nuoren Irlantilaisen esteratsastaja Bertram Allenin huippusuoritus hylättiin kyljessä näkyvän haavan takia ja palkinnon vei Michael Whitaker.


"FEI Jumping Rules Article 242.3.1 calls for mandatory disqualification if a horse is found to be bleeding anywhere on the flanks or in the mouth or nose indicating excessive use or spurs or the whip. Read the official statement on the decision from Olympia Horse Show at this link."

Tämä on todella hyvä juttu. Olen todella yllättynyt, että joku on uskaltanut näin suurissa kilpailuissa ottaa kantaa näin tärkeään asiaan. Tämä osoittaa vain, että ratsastetaan sitten millä tasolla tahansa täytyy hevosen hyvinvointi asettaa edelle. Hevosen ei tulisi olla verinen yhtään mistään. Ei suusta eikä kyljistä.

Aina voi myös spekuloida mikä tämän aiheutti ja miksi juuri nyt. Verisiä kylkiä on varmaan nähty aikaisemminkin. Tämä on kuitenkin iso asia sen takia, että tällainen päätös tehtiin London Olympia International Horse Show CSI5*:ssa. Suuri hatunnosto henkilöille, jotka uskalsivat nostaa kissan pöydälle. Ehkä hevosilla on hieman enemmän sanottavaa tulevissa kilpailuissa.

Kuvat ja tieto tapahtuneesta on napattu täältä.

Vielä ehdit osallistua Hippolan joulukalenterin pääpalkinnon arvontaan. Palkinto arvotaan huomenna klo 20.00 kaikkien Hippolaan rekisteröityneiden kesken.

6 comments:

  1. Hieno uutinen! Oli jo aikakin! Ei siis se, että hevosella on "kylki verillä" vaan se, että uskalletaan puuttua ja vaatia muutosta.

    ReplyDelete
  2. Minä en oikein ymmärrä mitä tässä uutisoidaan - verisääntö on ollut voimassa jo useamman vuoden ja ainakin koulupuolella se on ollut täysin yksiselitteinen? Enemmän tässä kohistavaa olisi, jos jostain syystä Allenin valitus olisi mennyt läpi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Laura!

      Musta tää on todella iso asia koska vaikka verisääntö on ollut voimassa jo useamman vuoden olen melko varma, että monet veriset kyljet ovat saaneet jatkaa kilpailuissa. Eli se, että oikeasti tehdään näin radikaali päätös suuressa kansainvälisessä kilpailussa on iso asia. Etenkin hevosten puolesta. Ja henkilöt jotka tekivät tämän päätöksen ovat todella rohkeita. Arvostan suuresti.

      Delete
  3. Ja sitten on jotain aivan muunlaista asennoistumista: http://www.worldofshowjumping.com/en/News/Riders-unite-in-their-reactions-on-Allen-s-disqualification.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämän takia ihailenkin henkilöiden rohkeutta tehdä tämä päätös. Oli selvä, että tästä nousisi kohu ratsastajan puolesta. Kiitos linkistä ja Ihanaa Joulua!

      Delete