Etukavioiden pohjallinen. |
Farrier Formula Double Strength on pellettimuotoinen kaviolisärehu. Rehu sisältää hyödyllisiä rasvahappoja, vitamiineja, mineraaleja ja tärkeitä aminohappoja. Farrier Formula edesauttaa myös karvan hyvinvointia ja vahvistaa jänteitä ja nivelsiteitä ympäröivää sidekudosta.
14. elokuuta Thor sai ensimmäistä kertaa Farrier Formulaa ja otin Kaviot kuntoon -kirjoituksen kuvat samana päivänä. 4. lokakuuta kuvasin kaviot toistamiseen ja 21. joulukuuta otin jälleen uudet kuvat.
Thorin kavionlaatu on alusta asti ollut todella heikko ja Just Dressagen Matilda suositteli aloittamaan vähintään kolmen kuukauden kuurilla. Jos kuuri tepsii kannattaisi jatkaa pellettien syöttämistä pidemmän aikaa. Ohjeistuksessa neuvotaan syöttämään ainakin 6-8 kuukautta, jotta uusi kasvu pääsee kaviossa lähelle maan pintaa. Hitaasti kasvavassa kaviossa voi kuitenkin mennä vuosi-puolitoista vuotta ennen kuin kavioaines on kokonaan uusiutunut niin, että maahan osuva osa on kavioainesta, joka on alusta saakka hyötynyt Farrier Formulasta.
Ennen joulua oli tarkoitus lähteä klinikalle Thorin kanssa, mutta en saanut töiden puolesta asiaa järjestettyä. Jaskan suosittelema henkilö pääsi kuitenkin käymään tallilla ja kengitti Thorin tällä kertaa.
Suurimmaksi ongelmaksi muodostui liian lyhyet kaviot. Kengittäjä oli sitä mieltä, että ei ole oikein mitään mistä ottaa pois. Sovimme kuitenkin, että vasen kavio on sen verran vino, että Thor kengitetään ja yritetään pitää mahdollisimman pitkä väli seuraavaan kengitykseen (noin 10 viikkoa).
Kengittäjä sanoi, että hän laittaisi Thorille pohjalliset etujalkoihin koska Thorilla on varmaan noin lyhyissä kaviossa melko vaikea olla. Olen itse kaikkien extrajuttujen osalta hieman skeptinen, mutta kun hän näytti miten herkkä Thorin kavionpohja on, totesin myös itse, että näin on varmaan parempi. Muuten Thorilla ei ole oikein mitään joustua kavioissa ja se taas voi jo itsessään aiheuttaa muita jalkaongelmia.
Takakaviot kengitettiin normaalisti ja etukavioihin laitettiin vaaleanpunaista saven näköistä mönjää, jotta pohjallisten ja kavioiden väliin menisi mahdollisimman vähän likaa. Vasempaan ulkosyrjään kengittäjä jätti vähän enemmän "savea", jotta kavio saataisiin mahdollisimman tasaiseksi (kaviosta ei voinut ottaa yhtään enempää).
Kesällä Thorilla oli kunnon kolot kavioissa ja kengittäjän kanssa pohdittiin, että olisi varmaan ruokintaan tai stressiin liittyvä tekijä. Jaskan suosittelema kengittäjä oli kuitenkin sitä mieltä, että Thorilla olisi voinut olla paiseet kavioissa. Oli miten oli, niin huono, röpelöinen kavio on nyt melkein kokonaan poissa ja parempilaatuista kavioainesta on nyt näkyvillä melkein koko matkan ylhäältä alas. Nyt kun saadaan vielä kaviot kunnolla kasvamaan, niin toivotaan että pahimmat kavio-ongelmat olisivat takana. Ja kun kesä vielä pärjättäisiin, niin olisin ihan yltiöonnellinen.
Kengittäjä kertoi myös, että kaviot voivat mennä shokkiin kun ovat liian pitkään liian lyhyet eivätkä enää jatka kasvamista. Kaikkea sitä oppii, kun hevosilla on ongelmia.
Valitettavasti en tajunnut ottaa kaikista kavioista samoista kulmista kuin aikaisemmin kuvat, mutta aika hyvin näkee kavioiden kehityksen.
Kiitos kovasti Just Dressage tästä yhteistyömahdollisuudesta. Jatkan kavioiden kunnon seuraamista blogissani ainakin ensi kesään asti.
Lue myös:
Kaviot kuntoon vol I
Kaviot kuntoon vol II
Kaviot kuntoon vol IV
Muut kavioaiheiset postaukset
Postaukset kengättömyydestä
Hevonen ja jalkaongelmat