Let your vision guide you

Heräsin aamulla Sanna Mämmin kirjoitukseen Herää Jo Suomalainen! (kyllä, yritän mennä nukkumaan ilman kännykän valoa ja herätä aamulla vilkaisematta heti puhelimen ruutua. Olenko onnistunut siinä? Nå, ehkä kerran viikossa).

Olen myös Mämmin tavoin usein miettinyt suomeen takaisin muutettuani monen ulkomaanvuoden  jälkeen miten ihmeellistä on, että kaikki täällä on niin hyvin, mutta kuitenkin pitää olla jotenkin varpaillaan koko ajan.

"Välillä oikein ahdistaa soittaa joillekin kysyäkseni mitä heille kuuluu. Ei vain kertakaikkisesti jaksa kuunnella marinaa, kitinää ja mutinaa. Ensin 10min marmatuksen loppumisen odottamista. ”No, onko jotain kivaa tapahtunut?” ”Ei, sitä samaa vaan päivästä toiseen.” Jaa. Sepä kiva kuulla.

Syyllistyn välillä samaan, tietysti. ERITTÄIN IKÄVÄ KYLLÄ. Hyi oksetus, ällötys ja kuvotuksen määrä!!! En voi inhota mitään muuta niin paljon, kuin ihmisiä jotka kääntävät kaiken aina negatiiviseksi. Se aiheuttaa sapetusta."

Ja niin se on, että elämme jotenkin sellaisessa perustavanlaatuisessa negatiivisessa ilmapiirissä. Kaikesta pitää valittaa eikä huonoissa asioissa voi nähdä mitään hyvää. 

Omassa elämässäni olen huomannut oman negatiivisen asenteeni erityisesti viime vuosina. Olen aina ollut todella positiivinen ja elämäniloinen henkilö, mutta olen jo vuosia tehnyt töitä joihin minulla ei ole sielun palo. Kun sitten jossain vaiheessa esimieheni kysyi, että oletko Kia varma, että tämä on mitä haluat tehdä tuli itku. Itku siitä, että eihän se sitä ole, mutta eihän sitä voi ja eihän se elämä kanna. Ja sitten kun yrittää antaa elämän kantaa ja uskaltaa irtautua ja miettiä omaa tulevaisuutta iskee kuitenkin epävarmuus. Ei edes sellainen epävarmuus, että en mä pärjää vaan huomaa jokaisen lauseen sisältävän sanat: ”kyllä mä teen, mutta pitää kuitenkin olla vaihtoehto B” tai ”olen haltioitunut tästä mahdollisuudesta ja koko sielu huutaa halleluujaa, mutta tiedän että se on vain väliaikaista ja kohta olen taas samassa oravanpyörässä josta juuri irtauduin koska eihän se voi olla niin, että voisin oikeasti saada elantoni sieltä missä sydämeni lepää.”

Koska jos saisimme valita ja voisimme tehdä mitä rakastamme eikä sitä mitä meidän pitäisi tehdä olisimme varmaan paljon iloisempi kansakunta. Aamulla bussia luotsaava kuski huikkaisi iloisesti hei koska hän haluaa ajaa bussia, tarjoilija tekisi extra hyvät kahvit koska hän on intohimoinen kahvin nautiskelija  ja ratsastuksenopettaja keskittyisi työhönsä sataprosenttisella ilolla. Ei koska hän osaa, vaan koska hän haluaa. Voisimme olla kuin tallikoiramme Kusti. Täynnä energiaa, iloa ja rakkautta toisiamme kohtaan. Koska vaikka sitä kuinka miettii tai yrittää kääntyä itseään vastaan, niin sen vain tietää, kun palu johonkin on elämää suurempi. Sen huomaa klikkaamalla ok jokaiseen linkistä löytyvään väittämään, 20 signs you have found your passion. Kuulostaako tutulta? Oletko sinä löytänyt oman kutsumuksesi?

Steve Jobsin sanoja jälleen kerran lainaten:

"If you are working on something exciting that you really care about, you don't have to be pushed. The vision pulls you". 

Arnold Schwarzenegger sanoi vuoden 2014 Nordic Business Forumissa, että hänellä ei ikinä ole suunnitelma Btä koska hän ei usko sellaisiin. Voisimmeko kenties ottaa oppia Arnoldilta eikä aina laatia sitä suunnitelma Btä ennen kuin olemme edes kunnolla kokeilleet kantaako suunnitelma A? Ajattelin ehkä tällä kertaa yrittää (huomatkaa sana ehkä)…..