Monday, November 11, 2013

Kia on tehnyt töitä


Odotan aina yhtä paljon Marin kurssia. Jotenkin tuntuu siltä, että Mari saa meistä molemmista parhaimmat puolet esiin enkä vielä kertaakaan ole lähtenyt pettyneenä tai paha maku suussa Marin valmennuksista pois. Kyse ei tietenkään olisi siitä, että meillä aina olisi hyvä päivä tai Thor ja minä olisimme parhaimmillamme. Uskon, että salaisuus piilee siinä, että Mari osaa lukea sekä hevosta ja ihmistä niin hyvin ja tiukan paikan tullen Mari helpottaa tehtävää ja etsii rauhallisten liikkeiden kautta tietä onneen. Mari ei pakota eikä ole kova, vaan hakee kaikessa kepeyttä, elastisuutta ja rentoa ratsastusta.





















Koska Mari käy vain noin kolmen kuukauden välein suomessa on Marista kehkeytynyt meille henkilö, joka tulee ja kertoo mihin suuntaan ollaan menossa. Onko tapahtunut edistysaskeleita? Olemmeko jääneet paikalle junnaamaan tai onko kerta kaikkiaan jotain jolle pitäisi nopeasti tehdä jotakin? Sen takia tuntui extra hyvältä, kun ekan päivän valmennuksen aikana Mari yhtäkkiä totesi, että "Kia on tehnyt töitä".




Sain Thorin lastattua nätisti traileriin ja Granåsan pihalla Thor oli heti kuin kotonaan. Thor sai viettää aikaa maneesin viereisessä tarhassa ennen tuntia ja tunnin jälkeen ja jäi yöksi toisen hevosen viereen sisälle talliin (jotenkin koen, että on helpompaa jättää hevonen yöksi ja mielestäni on myös hyvä, että Thor tottuu erilaisiin ympäristöihin). 





Ensimmäisenä päivänä Thor oli todella tarkkavainen, rento ja kuuliainen. Thor oli kevyt ratsastaa ja tuntui suoralta ja hyvältä. Tokana päivänä Thor oli jäykempi eikä tuntunut yhtä hyvältä, mutta teimme paljon hyviä harjoituksia ja tunnin loppua kohden Thor tuntui taas paremmalta.

Mari oli sitä mieltä, että Thor oli paljon tasaisempi kuin aikaisemmin ja kehui etenkin laukkaa.

Molempina päivinä teimme alussa paljon suunnanvaihtoja ja kahdeksikkoja. Teimme myös siirtymisiä ja ne sujuivat paremmin. Mari muistutti miten aikaisemmin väistätimme Thoria, jotta saisimme siirtymiset hyvin läpi, mutta nyt ne sujuivat jo melko hyvin ilman suurempia apukeinoja. Laukka-käynti siirtymisissä on kuitenkin vielä kovasti harjoittelemista ja saimme käyttää seinää apuna, jotta avut menisivät helpommin läpi.

Teimme molempina päivinä harjoitusta, jota klassisen ratstastuksen mestari Nuno Oliveira kuulemma kutsuu hevosen aspiriiniksi ja toimii hevosella kuin hevosella. Ratsastimme ympyrällä ja siirsimme hevosen takaosaa ulos ympyrältä ja ympyrän sisäpuolelle (hindquarters in and out). Liike on kokoava, mutta samalla rentouttava. Hevonen rentoutetaan pala palalta ja samalla kootaan.



  • Käännä lantiolla ei käsillä.
  • Jos hevonen ei siirrä takajalkoja ulos ympyrältä ongelma ei ratkea potkimalla lisää sisäpohkeella, vaan tee puolipidäte ulko-ohjalla ja aktivoi syvät vatsalihakset. Aseta hevonen ja käännä lantiolla.
  • Istu, istu, istu ja kädet aina eteen.
  • Jos hevonen vetää ja painaa, värisyttele hieman sormia. Et saa hyväksyä tässä harjoituksessa, että hevonen painaa ja vetää. 






Thor tulee edelleen helposti luotiviivan taakse ja kipristää kaulan nätisti suoraan rintaansa kohden (katsokaa esim. rentoa laukkaa -videopätkä). Se on vanha ja todella huono tapa ja jos seuraatte videoita niissä näkee myös miten paljon Thorin purentavika vaikuttaa kaulan asentoon. Thor kääntää aika usein pelkkää päätä sivuun ja luulen, että se johtuu siitä, että suussa on ongelma, atlasnikama (toinen niskanikama) on lukossa ja se jumittaa koko kaulan. Onneksi tiedämme kuitenkin mistä ongelma juontaa juurensa, joten se on kuitenkin hoidettavissa oleva asia. Piti nyt vain kertoa:)


Tokana päivänä harjoittelimme pohkeenväistöä ja siirsin Thorin ravista käyntiin koska halusin paremmin ymmärtää mitä Mari haki ohjeistuksellaan. Sain jossain vaiheessa niin mahtavan tunteen, kun Thor siirtyi sivuun pelkästään ajatuksen ja lantion avulla ei alapohkeella potkimisella. Voin vain kuvitella miten mahtavalta ratsastus voisi tuntua, jos olisi Marin tasolla. WOW!

   


Lopuksi laukkasimme niin, että Thor sai venyttää selkää eteen alas. Mari sanoi, että harjoitus on vaikea ja on normaalia, että hevoset kiihdyttävät tahtia tai siirtyvät raviin. Thor siirtyi ensin raviin, mutta saimme melko hyvin harjoituksen toimimaan. Se oli haastava, mutta hyvä tasapainoharjoitus. 
  • Harjoitus ei ole vapaata laukkaa Cowboy-tyylillä, vaan koottua harjoituslaukkaa. 
  • Harjoitus venyttää selkää ja kehittää hevosen tasapainoa. 
  • Kun olet laukannut hetken pidemmillä ohjilla, nostat ohjat takaisin käteen. Laukka ei lopu j ratsastat pikkaisen enemmän laukkaa ylämäkeen. Lyhennät ohjat takaisin tuntumalle ja parannat  puolipidätteillä tasapainoa ja pyydät hevosta siirtymään normaalin harjoituslaukkaan.


Mari tulee luultavasti seuraavan kerran vasta keväällä, joten kärsin jo nyt pahoista vieroitusoireista. Sinsänsä ehtii taas harjoitella asioita lisää eikä tarvitse ajella huonolla säällä valmentautumaan trailerilla. Toivottavasti saadaan myös satula-asia kuntoon ennen seuraavaa kurssia, niin pääsemme nauttimaan valmennuksesta entistä enemmän. 

2 comments:

  1. Tosi mielenkiintoista ja niin hienon näköistä menoa.

    Mä pääsin viime tunnilla harjoittelemaan pohkeenväistöä. :) Aika hieno tunne, kun hevonen väistää, no, mun hepo teki sen melkein pelkästä ajatuksesta, oli vähän turhankin voimakas pohje.:)

    ReplyDelete
  2. Kiva jos löysit mieleistäsi luettavaa Ulla ja ihana kuulla, että hevostelu jatkuu ja vielä noin positiivisella vireellä;) Jotenkin tuntuu, että väistöissäkin on vielä niin paljon opittavaa, että ei oikein tiedä mistä aloittaa. Voi kun ehtisi ratsastaa päivittäin monta hevosta, niin etenisi niin paljon nopeammin. Nautinnollisia ratsastushetkiä ja ihanaa joulun odotusta;)

    ReplyDelete