Thursday, August 29, 2013

Happy hips = Happy horses


Kävin tänään ensimmäistä kertaa jäsenkorjaajalla. Olen jo pitkään pohtinut ajan varaamista sen jälkeen, kun hieroja töissä suositteli jäsenkorjaajaa avuksi vinouteeni.

Oma mielenkiintoni ihmisen fysiikkaan on herännyt hevosten ja ratsastuksen parissa ja jooga on opettanut entistä enemään hahmottamaan omaa vartaloa (puhumattakaan henkisestä puolesta). Olen jo sivunnut aihetta monta kertaa blogissani (lantion asento, lyhyet ratsastavat elefantilla, Body, Mind and SoulMatkaa lonkasta polveen, Kraniosakraaliterapia) ja olen saanut apua ja oppinut lisää. En kuitenkaan koe, että olen saanut lantion virheasentoa korjattua ja olen pohtinut johtuuko ongelma kuitenkin siitä, että toinen jalkani on lyhyempi kuin toinen (kuten olen myös saanut kuulla). Tai en oikeastaan ole edes enää miettinyt, että se olisi syy, mutta tuntui siltä että haluaisin vielä kuulla mielipiteen. Kun ystäväni Eva siis mainitsi jäsenkorjaaja Ari Siposen kesällä varasin oitis ajan.

En osaa suoranaisesti kuvailla mitä jäsenkorjaus on enkä aio mennä siihen tässä ollenkaan, mutta sen voin sanoa, että Ari osasi asiansa. Tuntuu siltä, että jotain ihan oikeasti tapahtui ja sain hieman korjattua lantion virheasentoa. Ja vielä tärkeämpää. Sain avattua jotain mieleen liittyvää ja kuten Ari totesi 90% ongelmistani tulee ihan tuolta pääkopasta (joo joo, senhän mä jo tiesin, mutta pitääkö sen olla niin itsestäänselvää). Itkin ja olin ihan hiljaa ja hiljaa olen harvemmin.

Ja kuten Ari myös sanoi. "Hevonen tuntee tuon virheasennon. Se tuntee sen todella hyvin." Eli toivotaan, että Happy hips = Happy horses.

Aloitan nyt kolmen kerran hoitojaksolla ja pidän teidät ajan tasalla. Lisätietoa jäsenkorjauksesta löydät täältä.

Sunnuntaina on sitten vuorossa Annika Lundqvist ja Kalevalainen jäsenkorjaus Topille, Johannalle, Thorille ja minulle. Kylläpä sitä nyt korjaillaan.

Kävin kerran Satu Tuomelan joogatunnilla ja ihastuin häneen ihmisenä. Törmäsin myös samaisena päivänä HIMA-manifestoon. Tässä vielä jaettuna teille muille.

4 comments:

  1. Itse kävin kanssa talvella (tosin vain kertaalleen) jäsenkorjaajalla. Mainittakoon etten ole ikinä saanut tavanomaisesta hieronnasta mitään apua, lähinnä vain kipeämmäksi paikkoja. Fiilis oli minullakin jotain ivan uskomatonta ja sen vaikutukset tuntuivat vielä pitkään seuraavana päivänä. Lähtiessäni ajamaan jäsenkorjaajalta, oikea jalkani tuntui todella paljon pidemmältä kuin normaalisti ja tunsin vielä seuraavana päivänä kuinka selkärangassani tapahtui pieniä "siirtymisiä". Se ikäänkuin kevyesti napsahteli paikoilleen. Ja tuolloin käsiteltiin vain ylävartalo keskittyen käsivarsiin ja olkapäihin O_o

    Todellakin suosittelen. Tuo kolmen kerran hoitosarja tekee varmasti ihmeitä. Itselläni ei ollut varaa kuin yksittäiseen käsittelyyn.

    ReplyDelete
  2. Juuri sitä tuossa tänään mietin, että mistä ottaa rahat omaan korjailuun kun suurin osa rahoista on jo mennyt hevosten vinouksien oikomiseen;)

    ReplyDelete
  3. Mielenkiintoista Kia kuulla tästäkin. :)

    Itse olen kans miettinyt jäsenkorjaajalle menemistä oman kiertyneen rankani ja siitä johtuvien vaivojen takia. Heti, kun raaskin, ajattelin mennä koittamaan. Vaikka täytyisi kyllä tehdä kaikenlaista omatoimistakin kropan (sekä pään) hyvinvoinnin eteen. Onneksi tulin sentään aloittaneeksi nyt ratsastustunnit, ekan tunnin jälkeen ajoin vedet silmissä kotiin - oli niin onnellinen olo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Ulla, ihana kuulla. Rangasta viis kunhan vedet on silmissä;) Jee! Pidäthän meidät ajan tasalla. Kenet sait ekalle tunnille? Oliko kiva hepo?

      Delete