Monday, August 19, 2013

Finn fem fel


Olisi niin paljon mistä haluaisin kirjoittaa. Islannin reissu, Tellington Touch -kurssi, satulaopit ja kesän tunnelmista. 

Aion nyt kuitenkin hieman pähkäillä eilisen tunnin antia. Tai ei niinkään eilistä tuntia vaan kaikenlaista sen ympärillä ja sen sisällä. 

Saavuin tallille jo valmiiksi hieman väsyneenä eikä itselläni todellakaan ollut paras päivä aikoihin. Thor näytti jäykältä laitumella. Heti tunnin alusta Thor tuntui jäykältä ja väsyneeltä. Johanna ja Jenna katselivat tovin ja totesivat yhteisääneen, että ratsasta nyt hyvä nainen. "Mutta Thor tuntuu huonolta". "Thor sitä, Thor tätä."

Ja onhan se totta, että Thor ei ollut parhaimmillaan. Mutta kuinka paljon fiilis punkesi minusta ja vaikutti ratsastukseen? Mietin tunnin jälkeen miten yritin vain löytää virheitä koko ajan ja aloitin huolestumisen heti astuessani talliin. Pähkäilin sitä vielä illalla kotona ja nukkumaan mennessäni ja tuli mieleen Finn fem fel -leikki. Leikitäänpä sitä vähän. 



Tunnin aikana ja kun katsoin kuvia jälkeenpäin (kiitos taas upea Jenna kuvista), tulivat nämä viisi virhettä mieleen: 

1. Etunoja, tuo ikuinen etunoja. Kuinka kauan sitä voi syttää pienikokoista hevosta ja väärää satulaa?
2. Ne kädet. Löysät ohjat, kireät ohjat (mietin Garden kommenttia Kirkkonummen Sanomissa "Kun ratsastus tuntuu ja näyttää helpolta, tietää ratsastaja olevansa oikealla tiellä" ja Talliturinaa -blogin artikkelia Myytinmurtajat (katso myytti numero 4). Ratsastus ei eilen tuntunut tai näyttänyt helpolta ja Thor painoi kädelle. Reaktioni on päästää ohjia pidemmäksi sen sijaan, että ratsastaisin enemmän istunnalla. Jossain vaiheessa sain hyvän ohjastuntuman, ratsastin istunnalla ja pohkeiden avulla ja tunnin aikana saimme melko hyviä pätkiä. 
3. Vinous: Pari päivää töissä ja oli taas niin vino olo (ihan kuin se olisi vain siitä kiinni:). Olisiko uusi satula hieman vino? Toinen satula, joka on kokeilussa on ainakin todettu vinoksi. Tai olenko taas itse vinompi? Sinänsä aina kun olen tuntenut vinoutta on satula ollut vino tai jalustinhihnat venyneet. Mutta vinona vetelin menemään. 
4. Reidet. Jännitän liikaa reisiä. Pitäisi uskaltaa istua enemmän ja puristaa vähemmän. 
5. Pää ja aivot. Missä on positive thinking ja tsemppihenki? Minne katosi se Kia, joka Australiassa ratsasti aina kunnolla ja innostuneena. Ei lepsutellut tai ollut ahdistunut osan ajasta. Kuinka paljon oma arki vaikuttaa ratsastukseen? 



Ja koska täytyy aina löytää myös viisi hyvää asiaa ja olen päättänyt tehdä töitä oman asenteeni kanssa, tässä ne tulevat: 

1. Minulla on ylipäänsä mahdollisuus ratsastaa ja rakas tyttäreni saa olla mukana tallilla. 
2. Minulla on kaksi upeata hevosta, joita rakastan todella paljon. 
3. Thor on saanut lihaksia ja näyttää jo aika hyvältä. Kuvissahan näkyy jo hieman kaunista kaulankaarta. 
4. Thor oli rauhallinen. Ei kytännyt, ei pomppinut ja teki todellakin parhaansa. 
5. Hevoseni ovat höperöitä, mutta herrasmiehiä ja viettävät todellakin laatuaikaa ne tunnit joita minä ja tyttäreni emme vietä niiden kanssa. 

Ja kun Jenna oli ehdottanut Ellalle, että juttele äidin ja isän kanssa, että ostaisivat sinulle tuon uskomattoman kauniin ponin tallilla (meille on saapunut uusi poni), Ella oli vastannut; "En tarvitse. Minulla on jo." Ellan 7-vuotiasta kaveria Kasperia lainaten: "Ella, olet tyylimuna". 




Hei halloo, mä nukahdan kohta.










3 comments:

  1. Jos noista kuvista pitäisi päätellä, että kuski on ollut noin masentunut, niin hyvin olisin arvannut ihan jotain toista.

    Sun ohjaspituus ratsastaessa on kehittynyt (positiivisesti!) valtavasti, ihan eri näköistähän tuo meno on kuin jossain alkuaikojen kuvissa ja videoissa kun ohja oikeasti oli pitkä.

    Oma mieliala vaikuttaa ratsastukseen niin paljon - jos on vähän ärtynyt ja väsynyt, ei koe sitä hyvää minkä saa oikein minään. Joskus hyvällä tuulella taas joku naurettavan pienikin asia tuntuu kuin olisi sarjavaihdot juuri saanut aikaiseksi. Uusi työpaikka on aina vähän semmoinen jännä epävarmuutta lisäävä seikka - riitänkö mä, osaanko mä, tykkääkö noi... se epävarmuus heijastelee helposti myös muuhun elämään.

    Hyvälle se meno noissa kuvissa näytti, tuntui miltä tuntui!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi miten kivaa oli herätä aamulla tuollaiseen positiiviseen viestiin. Ehkä tosiaan kehitystä on tapahtunut vaikka sitä ei itse aina huomaa. Vuosi sitten en ehkä itse edes olisi yhtä hyvin hahmottanut ohjien pituutta tai omaa etunojaa/vinoutta yhtä hyvin.

      On niin kivaa kun saa tällaista positiivista palautetta. Sitä saa niin harvoin täällä kotimaassa ja meidän pitäisi paljon enemmän kannustaa toisiamme. Siinä sinä olet kyllä Laura ihan edelläkävijä. Jaksat aina vaan kommentoida, kannustaa, antaa vinkkejä ja parannusehdotuksia;)

      Ja kyllä nuo työkuviot ja muut henkilökohtaiset asiat vaikuttavat kovasti ratsastukseen. Varmaan enemmän kuin sitä aina tahtoo ymmärtää. Sinänsä, tuntisiko sitä itseään läheskään yhtä hyvin ilman hevosystävien apua. Enpä usko;)

      Delete
  2. Joskus tuntuu, että olen kasvattanut itselleni kolmannen silmän: se leijuu jossain ulkopuolellani ja arvostelee, kun ratsastan. Sille ei kelpaa mikään. Se myös vaatii suorittamaan silloinkin - ja varsinkin silloin- kun ei oikeasti jaksaisi. Ota nyt hyvä ihminen ittees niskasta kiinni, se sanoo, tuo Tuima Ulkopuolinen. Sille on turha piipittää vastaan, sillä se kyllä tietää miten laiskat ja osaamattomat laitetaan ruotuun. Ja sitten sitä ratsastaa niska limassa, lukee hulluna uutta tietoa, tuntee ettei koskaan ole hyvin ja itse tee tarpeeksi.
    Mutta joskus sitä pääsee pakoon: sellaisina päivinä kun oikeasti keskittyy olemaan rehellinen itselleen, tässä ja nyt ja ottaa oman ratsastamisensa omiin käsiinsä(minne se kuuluukin). Ja niinä päivinä sitä on rehellinen myös hevoselleen, sitä ratsastaa askel kerrallaan ja sekunti kerrallaan, ratsastaa vaan hiljaa ja tyytyväisenä siitä,että se nariseva kaikentietävä käninä on hetkeksi vaiennut. mvh Auli

    ReplyDelete