Tuesday, April 1, 2014

Satuloiden seurassa


Arvatkaa minkä seurassa vietin monta tuntia tänään? Nå satuloiden tietenkin. Monen eri satulan.....

Mulla tulee kohta satulat korvista ulos, mutta kun Atte sanoi ajavansa Inkooseen hoitamaan meidän satulaongelmat vihdoinkin kuntoon en tietenkään voinut kieltäytyä ja niin sitä taas kokeiltiin. Ensimmäistä kertaa käytimme mattoa, joka on yhteydessä tietokoneeseen ja mittasimme miten satulat istuvat, mihin paine kohdistuu, miten ratsastaja istuu jne.



Mukavaa oli tietenkin kuulla, että oma istunta oli suorassa. Satulat aiheuttivat kuitenkin hieman enemmän painetta Thorilla oikealle puolelle ja Thorin toispuolisuus korostui. Albioni istui muuten hyvin, mutta paine kohdistui suoraan sään kohdalle ja lukitsi Trapeziuslihaksen. Tuo paineen kohdistuminen selittää hyvin sen, että Thor on kipeytynyt ja lavat ovat koko ajan olleet jumissa. Ja se selittää myös sen, että Thor on helposti lyönyt ristilaukalle tai rikkonut laukasta raviin.

D1stä kokeiltiin vielä kerran ja tietokoneen mukaan se näytti sopivan. Olen jo kerran vaihtanut pois D1sen, mutta Thorin liike oli sen kanssa niin toista luokkaa, että piti oikein ihmetellä. Sovimme nyt, että Albioni muokataan Thorille sopivammaksi ja D1 tilataan pitkällä siivellä ja katsotaan sitten taas missä mennään. Tänään oli kyllä asiakaspalvelu niin omaa luokkaansa, että ei voi muuta kuin kiittää ja perua torstain mittatilaustapaaminen. Minua ei haittaa vaikka kaikki ei aina mene ihan nappiin ja joudun etsimään ja kokeilemaan, jos koen että henkilö, joka myy jotain minulle tekee oikeasti parhaansa.

Pitää vielä todeta, että ai että naapuritallin kentän kumirouheoohja on upea. Whup whup.....

Nyt odotan Ellaa kotiin oopperasta. Taitaa olla Ellan ensimmäinen ooppera isänsä kanssa:)

Eçalta terveisiä

Portugalin lämmöstä. Pikkuisen Eçan reissu kohti Suomea starttaa lähipäivinä. Siihen asti Eça saa nauttia auringosta Marin luona rentouttavassa ulkoilmassa.

Ja paistaahan se aurinko täälläkin jo aika ajoin......

Monday, March 31, 2014

Thor mukaan kliiniseen tutkimukseen

Mikä ihana uutinen heti maanantai-aamuun. Thor pääsee mukaan harrastehevosten kuolaimia, hampaita ja suun terveyttä koskevaan kliiniseen tutkimukseen.

Kuten varmaan muistatte, olen tästä tutkimuksesta täällä blogissa jo aiemmin maininnut ja olin jo melko varma, että tutkimus oli toteutettu tai ajatus lakkautettu. Eli sen takia tämä uutinen ei ollut vain iloinen vaan iloisesti yllättävä.

Tutkimukseen otetaan mukaan 20 harrastehevosta ja hevoselle tehdään yleistutkimus sekä perusteellinen suun ja hampaiden tutkimus. Lisäksi hevosesta ja hevosella käytettävistä kuolaimista otetaan mittoja ja omistaja täyttää tutkimuksen aikana tietokoneella kyselylomakkeen, jossa on noin 50 kysymystä hevosen talliolosuhteista, ruokavaliosta, terveydestä, liikunnasta, varusteista ja käyttäytymisestä (sama kyselylomake, joka julkaistu internetissä).

Tutkimuksen suorittaa jo blogissani mainittu hammasairauksiin erikoistunut eläinlääkäri Robert Menzies (BVSc, Dipl. AVDC) yhdessä eläinlääketieteen kandidaatin Mirjami Miettisen kanssa.

Voi kuulkaas, olen tästä mahdollisuudesta niin onnellinen. En vain sen takia, että saan nyt toisen mielipiteen Thorin suun ja hampaiden kunnosta vaan myös siitä, että asiaa ylipäänsä tutkitaan. Saan myös apua kuolainten sovittamisessa koska rehellisesti minulla ei ole harmainta aavistusta siitä miten homma käytännössä toimii. Nyt ollaan kyllä menty niin mututuntumalla.

Portugalissa sain ratsuttaja Roza Janssenilta linkin Bit Fitting -sivustolle ja uskon, että tulevaisuudessa myös kuolainten sovitus tulee olemaan arkipäivää. Satulansovittajan seurana tulee tallille kuolainten sovittaja ja hevosissa tapahtuu ihmeitä:)

Viikonlopun vietin ystävien parissa. Ensin perjantaina illallisella Helsingissä ja lauantaina Tukholmassa 40-vuotisjuhlien vietossa. Saaga ja Heidi ratsastivat Thorin ja hevonen oli kuulemma tooooosi hyvä. Eilen Rannvi hoiti Thorin ja Thor oli ollut lihaksistostaan melko hyvä, mutta mieleltään hieman tyytymätön. Saas nähdä miten pollukka liikkuu kun menen huomenna Monikan tunnille. Torstaina on sitten tarkoitus mittatilauttaa satula. Lompakko itkee, mutta en enää keksi mitään muuta järkevää vaihtoehtoa. Eli mittatilausta kohti..... (ja tuo kuva liittyi siis tähän mittatilausjuttuun, ei tutkimukseen:)

Lue lisää hevosen hampaista, kuolaimista ja Thorin purentaviasta täältä.

Sunday, March 30, 2014

Mitä tunnet ei aina ole se mitä näet

"You should sit in the horse, not on the horse. Satulaan ei kuitenkaan pidä upota. Pitää olla kevyt." 


Pyysimme kaimani Kian kanssa Sari Pakulaa päiväksi Inkooseen auttamaan paremman istunnan löytymisessä. Omien vahvuuksien löytäminen ja virheiden korjaaminenhan seuraa kaikkia ratsastajia läpi elämän ja fysioterapeuttina Sari pystyy auttamaan ratsastajaa hahmottamaan omia heikkouksiaan, vinouksia ja kehittämiskohteitaan

Parhaimpaan tulokseen olisi varmasti tultu parin päviän intensiivikurssilla, mutta päädyimme tällä kertaa siihen että kuvaamme tunnit, jatkamme teorialla ja käymme samalla videot läpi saman päivän aikana.

Sari kysyi heti alussa, kun seisoimme paikoillamme, että mistä kohtaa käsi puristaa eniten ohjista? Tulimme molemmat siihen tulokseen, että puristimme enemmän alakädellä (sormilla) kuin peukalolla. Sen jälkeen piti laskea käsi suoraan alas ja kokeilla miten käsi heiluu, jos puristaa alasormet kiinni ja miten se heiluu, jos pitää kevyen paineen etusormissa (arvatkaa kumpi puristus jumittaa kättä enemmän:)

Tuo lyhyt harjoite kuvastaa mielestäni hyvin miten pienistä asioista hyvän ratsastajan vartalon koordinointi ja hallinta onkaan tehty. Sormien puristamistakin pitäisi miettiä:)

"Mitä tunnet ei aina ole se mitä näet."



Tässä päivän parhaimmistoa:
  • Ajattele käveleväsi satulassa käynnissä ja miten laskeutuisit maahan, jos hevonen otetaan pois altasi. Kaadutko vatsalle, selälle, kyljelle?
  • Asioita tehdään helposti liian tehokkaasti, hyvänä esimerkkinä keventäminen (minne Opin tänään keventämään oikein unohtui?) Ajatuksena on keventää hevosen selän työskentelyä eikä pomppia kuin rehusäkit konsanaan.
  • Pitää myös varoa, että ei aseta itseään "yliasentoon" satulassa. Korjataan rintarankaa hieman eteen. Ei "rinta rottingilla".
  • Hartiat taakse = pidättää hengitystä. Eli hartiat taakse kannattaa kokonaan unohtaa. 
  • Ratsastuksessa suhteutetaan oma liike hevosen liikkeeseen.
  • Ohja on kuin kuminauha. Se kiristyy ja myötää, mutta ei ole löysä. Silloin ratsastaja menettää kontaktin hevoseen. Ei pidä pelätä ohjastuntumaa.
  • Ohja on aina kyynärvarren jatke. Kyynärpäästä ranteen kautta matkaa kuolaimeen. Käynnissä ja laukassa käsi myötää, ravissa käsi pysyy paikallaan. Ranteesta ei saa tulla vetoa ja rystyset valaisevat kuin otsalamppu suuta kohti.
  • Opi tuntemaan takajalan työntö kuolaimen kautta käteen.
  • Käden asento vaikuttaa ylävartalon asentoon. Jos käsi esimerkiksi painuu alas, ylävartalo painuu taakse.
  • Kannattaa muuttaa totuttuja käytäntöjä ja kokeilla esim. suusta levottoman hevosen kanssa ohjasajo-otetta ratsastaessa. Muuttamalla jo totuttua kaavaa sekä hevonen että ratsastaja rentoutuvat ja on helpompi koordinoida omia apuja ratsastaessa.
  • Video on hyvä apuväline omaan ratsastukseen, koska se mitä tunnet ei aina ole se mitä näet.
  • Haluamme impulsiivisuutta suoraan eteen. Ei keikkumista puolelta toiselle eikä keikkumisen lisäämistä omalla istunnalla. 
  • Käynnissä tulee eniten luontaista heilumista koska se on kolmiulotteinen liike. Kannattaa tehdä pysähdys, hakea tasapaino ja suoruus linjassa ja hakea lantio alle. Yritä miettiä suoraviivaisesti eteenpäin. 
  • Mieti kyynärpäitä painavaksi vartalon viereen.
  • Jalan pitää olla oikein maadottunut alhaalla. Kokeile esimerkiksi miten ison muutoksen painon siirto kantapään sisäsyrjälle aiheuttaa jalan yläosassa. Samanmittaiset jalustimet eivät riitä.
  • Jalustimet auttavat joustoon. Jouston pitää kulkea koko matkan vartalon läpi. Jos paino on väärin, joustoa ei tule läpi vartalon. 
  • Huomioi myös pään ja leuan asento. Minulla oli esimerkiksi leuka liian korkealla, jolloin niska jännittyy ja lyhenee. Kokeile myös syvään hengittämistä leuka alhaalla, niin ymmärrät mistä on kyse.
  • Vedä vatsa sisään liitovaiheessa. Pidä satula paikallaan.
  • Lonkkien tulisi avautua hyvin laukassa, joka helpottaa liitovaiheessa tapahtuvissa laukanvaihdoissa.
  • Laukassa liike ei saa tulla ylävartalosta vaan ylävartalon tulisi olla stabiili. Jos ylävartalo tulee liian taakse laukassa, peppu irtoaa satulasta. Hevonen rauhoittuu, kun oma vartalo stabiloituu. Hevonen ei voi liikkua oikein, jos ylävartalo heijaa ja istunta työntää eteen, mutta käsi sanoo samalla, että älä mene. Lantio liikkuu kuitenkin hevosen liikkeen mukana.
  • Ratsastus on laji, jossa tulee eniten liikeimpulsseja kehoon. Ratsastuksessa tapahtuu paljon liikettä. 
Eiku kyl mä oon ihan suora. NOT! Red pants don't lie.

Sari sanoi, että minulla on hyvä kehonhallinta (kommentti, josta ilahduin aivan järkyttävän paljon), mutta vinous näkyy ja tuntuu selvästi ja korostui vielä uudessa koesatulassa (leikitään, että vino sekin niin ei näytä niin pahalta).

Kuten kuvassa näkyy, omaa painoa pitää saada siirrettyä vasemmalle ja tunnin jälkeen Sari huomasi kuivaharjoitteluissa, että oikea puoli lantiosta ei jaksa kantaa yhtä hyvin kuin vasen puoli. Myös reiden takaosassa on heikkoutta ja oikea keskimmäinen pakaralihas pettää. Sen huomaa muun muassa siinä, että kevennän helposti oikealta vasemmalle, kun pitäisi miettiä vasemmalta takaa oikealle eteen ja tuntea vasen takakaari enemmän. Tämä ei sinänsä tullut uutisena, mutta jälleen hyvänä muistutuksena. Teen kuin teenkin asian eteen jatkuvasti töitä.

Koska oikealla jalalla oli enemmän painoa kuin vasemmalla Sari yritti tasapainottaa vinouttani nostamalla vasemman jalan etusiivelle ja siten painoa tuli enemmän myös vasemmalle puolelle.

Juttelimme myös siitä, että jos esimerkiksi oikea kierros tuntuu vinolta, kannattaa miettiä, että ratsastaja roikkuu usein hevosen ulkopuolella. Ulkokyynärpää irtoaa vasemmalta ja oikea istuinkyhmy on tullut liian lähelle hevosen selkärankaa ja hevonen tuntee sen vahvemmin. Vaikka tuntuu siltä, että pitäisi korjata painoa nostamalla oikeata kylkeä tulisi sen sijaan korjata painoa oikealle ja siten tasapainottaa vinoutta.



Oli taas aivan mielettömän kiinnostava päivä Sari Pakulan seurassa ja olisimme voineet jatkaa yömyöhään ratsastajan istunnan pohdintaa television äärellä tallin oleskeluhuoneessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että montaa asiaa ei voi kerralla korjata eikä simsalabim-ratkaisuja hevosteluun ole olemassa. Tänään lähdettiin keskivartalosta ja korjaamalla yhtä asiaa pääsimme käsiksi myös muihin korjattaviin osa-alueisiin. Jalka ja kädet kun lähtevät aina jostain ja esimerkiksi kiertynyt lantio vaikuttaa jalan asentoon ja toisinpäin.



Päivän päätteksi tuli taas paljon pohdittavaa, mutta ensisijaisesti päivä vahvisti sen, että mitä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella vaikuttaa  kovasti ratsastussuoritukseen. Mielestäni Aada Lätti kiteyttää asian todella hyvin Simulaattoriratsastusta kirjoituksessa:

"Istun ehkä hivenen verran kokonaisuudessaan oikealla, mutta ero maasta katsottuna ei ollut näkyvä. Oikea puoleni on alaselässä ja sen alueella muutenkin huomattavasti vasenta isompi, eli lihaksisto on epätasapainossa, mikä varmasti osaltaan aiheuttaa vinouksia. Siksi oheisluukunta on tärkeää: joitakin korjauksia, esimerkiksi hienosäätöä istuntaamme voimme tehdä hevosen selästä käsin, mutta suurin työ tulee tapahtua ilman hevosta. Ei vinoa ihmistä saa suoraksi hevosen selässä, jos kroppa ei siihen lihaksistollisesti pysty."

Ja kuten Sari vielä jälkeenpäin kirjoitti, niin opetettavan motivaatiota ei opettajan ohjeet ja näkemys pysty korvaamaan:

"Kiitos Kiat :). Täytyy myös muistaa, että asioiden oppimiseen ei riitä opettajan ohjeet ja näkemys. Siihen tarvitaan myös opetettavan motivaatio. Vastaanottokyky ja taito käsitellä omaa kehoaan. Eli olkaa itsestänne ylpeitä jos jotain uutta ja muutosta pystyitte ratsastuksessanne omaksumaan."

Kia Kalliolan istuntasarjaa voi seurata Hippolasta ja Kian mietteitä päivän istunnan opeista löydät täältä.

Muita kirjoituksia Sarin istuntatunneista löydät täältä.

Friday, March 28, 2014

Who said Dressage horses can't jump

Kuva: Ella Luusuaniemi








Eilinen hevostelu ei mennyt ihan nappiin. Suunnitelmia oli vaikka kuinka, mutta meidän pikku Turiluri oli niin keväisellä, vauhdikkaalla ja veikeällä tuulella, että ei antanut kiinni kentällä (siis mitäh?). Ihan uusi juttu..... Ja oli muutenkin melko voisinko sanoa mahdottomalla päällä.




Taitaa hevosella olla hieman kevättä rinnassa (kuten videoista näkyy) ja ei kyllä haittaisi yhtään, jos Thor saisi Obelixin rinnalle hieman nuorempaa ikäluokkaa laidunkaveriksi kesällä. Tuntuu, että leikkisyyttä riittää yllin kyllin ja Thor kaipaisi hieman lisää aktiviteetteja arjen keskelle. 


Muuten Thor liikkui todella letkeästi ja ravi oli aivan super hienoa. Lihakset hyppivät ravin tahdissa ja pomput esteiden yli tulivat oikein selän läpi (jos nyt voi sanoa, että hypyt tulevat selän läpi:). Kuka sanoi, että kouluhevoset eivät osaa hypätä hyvin? Meille avautui juuri aivan uusi ura. 


Olen nyt yrittänyt sovittaa satuloita viimeisen vuoden ajan ja nyt päätin mittatilata satulan koska Thorilla on jälleen lievästi turvonnut säkä ja Thor väistää kun tulee boksiin satulan kanssa. Sain myös kuulla satulansovittajalta, että Thorin säkä on erityisen leveä ja nykyiset satulat painavat kaikki sään molemmin puolin.

















Nyt olisi siis ihka uusi Albionin Platinum SLK myynnissä, joten laittakaa siitä sana kiertämään. Ja jos on kokemuksia hyvistä mittatilaussatuloista (muita kuin Voltaire (se on yhtenä vaihtoehtona), kuulisin mielelläni kaikki kommentit koska ymmärrettävästi niitä satuloita ei omaan budjettiin nähden ihan kuukausittain tilata.

Monday, March 24, 2014

Kiitollinen hevosenomistaja

 Olen niin mahdottoman kiitollinen näistä hetkistä Thorin kanssa. #onnellisuus #dreamsdocometrue #hevoset #ratsastus # maastoilu #ystävyys #kevät #kiitollisuus #rauhallisuus #yhteinenhetki.




Kiitos Catrine Paro ja Obelix maastoseurasta ja kuvaamisesta. Olette ihania!

Sinäkö sen hevosen pilaat?

"Sinä olet huono ratsastaja. Sinä et saa hevosta kulkemaan oikein päin ja se kipeytyy ja lopulta hajoaa. Sinä pilaat sen olemalla liian lepsu. Sinä olet syyllinen hevosen selkäkipuun ja jalkavaivoihin kun retkotat siellä kyydissä kuin mikäkin perunasäkki."

Kirjoittaa Jaana Pohjola Paha täti pilaa hevosen -blogikirjoituksessaan. Ja näin se juuri on. Kaikentasoisia ratsastajia syyllistetään siitä, että hevonen ei liiku oikeinpäin, se kipeytyy, se vinoutuu jne.

Onhan sanomattakin selvää, että hyvä ratsastaja saa paljon aikaiseksi ja saa hevosta vietyä eteenpäin (tästä en lähde edes kiistelemään), mutta syy ongelmiin ei aina löydy satulasta.

Usein hevonen voi oireilla tai kulkea väärinpäin väärän kengityksen tai varustuksen takia tai hevosella on niin kipeä selkä, että oikeinpäin kulkeminen on melkein mahdotonta oli siellä selässä sitten kuka tahansa.

Kyllä olen saanut kuulla miten Thorilta pitäisi vaatia enemmän, miten raaka Thor on ikäisekseen hevoseksi ja miten hyötyisin siitä, että joku ammattilainen ratsastaisi Thorilla. Pah sanon minä.... Jos en olisi hoitanut Thorin ongelmia kuntoon; purentavika, satulaongelmat, väärä kengitys jne. Jos en olisi hoidattanut Thoria hierojlla, akupunktiolla ja kraniosakraaliterapialla, niin olen ihan varma että Thor ei olisi kestänyt. Tai olisihan se kestänyt päällisin puolin vuoden, pari, mutta jossain vaiheessa vammat olisivat olleet jo liian suuria. Olen myös tullut siihen tulokseen, että Thorin selkä on niin heikko, että en laita satulaa selkään päivittäin vaan ohjasajan, irtojuoksutan ja teen kaikenlaista hauskaa, joka vahvistaa selkää entisestään.

Mitä yritän sanoa on jälleen kerran, että kannattaa kuunnella hevosta ja miettiä miksi hevonen ei esimerkiksi "kulje oikein päin" ratsastaessa. Paremmaksi ratsastajaksi voi aina kehittyä, mutta syy ongelmiin ei aina löydy satulasta.