Tuesday, August 7, 2012

Kaikki tytöt kengitettiin


ja pari poikaakin. Tallissa oli vauhti päällä, kun toimme Ellien ja kaksi pikkuista tyttöä sisälle kengitettäväksi. Thor sai ihastella Emelietä (joka oli karannut yksi yö sisälle nukkumaan Thorin viereiseen boksiin).

Tämän vuoden varsa ihmetteli hieman kengittäjää, mutta saatiin vuoltua oikein nätisti. Kun tytöt olivat valmiita vuorossa oli vielä Obelix ja Thor. Koska olemme olleet koko kesän poissa en ole saanut meidän vakiokengittäjää käymään, mutta Ninan kengittäjä teki tänään upeaa työtä myös Thorin kanssa. Thorilla on aika hapara kavionlaatu ja takajalkojen ulkoreunat ovat kuluneet. Saa nyt toivoa, että saisimme pikkuhiljaa kavionlaatua vahvemmaksi ja ulkoreunat paremmaksi.

Illalla oli vielä Monikan tunti ja vaikka yleensä pidän päivän lepoa kengityksen jälkeen olimme nyt tällä kertaa tunnilla. Thor oli aika villi kahden vapaapäivän jälkeen, mutta keskittyi pikku hiljaa työskentelyyn. Thor tuntui aika painavalta edestä ja sain todella tehdä töitä oman istunnan kanssa, jotta sain takajalat liikkeelle. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin todella hyviä pätkiä ravissa ja laukka rullasi lopussa paremmin.

Masi oli tänään todella hyvä. Liikkui tasaisesti, suorana ja kuten aina energisenä eteenpäin. Osa tunnistani meni Tiinan ja Masin ihailemiseen. Olen niin ylpeä meidän 21-vuotiaasta papasta.


Kävin myös ostamassa kristallisuolaa perheelle ja Thorille tänään luettuani Luontoäidin hevoset -sivustolta suolan käytöstä. Mietin miten kallista kristallisuola oli ja nauroin kaupassa sille kuinka paljon olen kuitenkin valmis maksamaan esimerkiksi elektrolyyteistä ja biotiinista. 

Monday, August 6, 2012

Glöm inte vattnet!

Löysin mielenkiintoisen blogikirjoituksen siitä miten tärkeää on juottaa hevosille hyvälaatuista juomavettä. Kati kirjoittaa aiheesta Hippologiblogissa ja samasta aiheesta voi lukea ruotsiksi Marie Rymanin ylläpitämästä Hippologbloggen, Glöm inte vattnet! -kirjoituksesta.

Taidan putsata vesisangot laitumella extra hyvin huomenna.

Kuva on lainattu Marie Rymanin blogista. 

Vielä hetki kesää



Sunday, August 5, 2012

Satuloita kokeilussa ja paluu arkeen


Niin se loma vain vierähti. Huomenna on vuorossa ensimmäinen työpäivä ja tänään ajoin Inkoosta Tampajalle pitämään tuntia Outille ja Lisille. Lisi oli alkutunnista hieman jäykkä, mutta jumppasimme ponia kunnolla ja lopussa yhteistyö näytti oikein hyvältä. Lisi ja perhe ovat myös ehtineet viettää ansaittua lomaa ja kuten kuvasta näkyy, on loma tehnyt hyvää kaikille.

Ajaessani Tampajalle muistui mieleen kun ajoin ensimmäistä kertaa Tesellon kanssa sinne. Olen muutenkin miettinyt Teselloa tällä viikolla ja välillä kaipuu on todella kova.

Thor oli tänään aivan mahdoton. Kävin juoksuttamassa pellolla ja sen jälkeen hyppäsin selkään kentällä. Hetken päästä totesin, että on vain parempi lopettaa tältä päivältä, sillä Thor ei keskittynyt mihinkään tai mitenkään.


Satuloita on jälleen tultu kokeiltua ja tänään löysin satulahuoneesta hauskan Marianne Roivaan kirjoittaman artikkelin, Aatelisen istuimen jäljillä, Hevoset ja Ratsastus -lehdestä. Olen taas palauttamassa  kokeilussa olleet este- ja koulusatulat ja jotenkin helpotti huomata, että sama satulaongelma tuntuu olevan laaja-alaisempi. Olen nyt varannut Hipposportista ajan samalla kun muutamme takaisin Kylmälään. Jos satula ei tule luoksemme meidän täytyy mennä satuloiden luokse.

Friday, August 3, 2012

Ei noin, vaan näin



Ei noin, vaan näin. Ei ihme, että Carl Hesterin ja Utopian yhteistyö on niin kaunista ja saumatonta katseltavaa. Mahtaisiko johtua Hesterin filosofiasta hevosten suhteen ylipäänsä. Lisää kilpailukuvia.



Tiedoksi, että Eurovision lähettää kaikki Olympialaisten ratsastuskilpailut netissä mikäli olet ollut television ulottumattomattomissa kuten esimerkiksi minä eilisen (ks esim Playlists -Equestrian).

Tänään kävimme Thorin kanssa kokeilemassa Heidin lainaamaa satulaa maastossa. Satula ei valitettavasti istunut, mutta Heidi on onneksi turvallisesti kotona maailmanmatkaltaan ja Thor oli maailman ihanin. Aika mahdoton alkulenkillä, mutta rauhoittui jossain vaiheessa ja pystyimme nauttimaan luonnon kauneudesta. Kävin myös pesemässä ja viettämässä aikaa Masin kanssa. 

Iltapäivällä oli vuorossa manikyyri ja pedikyyri Inkoon keskustassa ja Fia sai poistaa aika paljon Crocs /tallilikaa jaloistani. Nyt pitäisi löytää veneellä kaatosateessa saareen. Huomenna lomailemme hevosten kanssa.  

Wednesday, August 1, 2012

Ridden horse behaviour

Eläinten koulutuksesta -blogi tarjosi jälleen oivallista tietoa hevosista ja ratsastukseen liittyvistä ongelmista. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Ridden horse behaviours -sivustoon sekä blogikirjoitukseen Kielen päällä, joka ottaa kantaa siihen mitä se tarkoittaa, jos hevonen pitää kieltään ulkona suusta. Lisätietoa myös Eurodressagen artikkelissa A Slip of the Tongue.


Pohkeenväistöstä sulkua

Välillä piti hieman katsella ympärilleen kun kävelimme Gunssanin tallille.

Rakastan traditioita. Olemme jo monen vuoden ajan tavanneet rakkaiden tyttöystävieni kanssa kesän lopussa joko venereissun tai illallisen merkeissä ja viettäneet laatuaikaa yhdessä. Toissailtainen laatuaika venähti aamun pikkutunneille, mutta hauskaa oli ja ehdimme jutella kaikesta.

Pena ja Leena-Fia ihmettelevät kuka tuo nuori herrasmies on?

Eilen oli ihanasti luppoaikaa tallilla, joten kävelimme hakemaan Tiinaa ja Masia, sillä Monika oli tulossa pitämään pitkästä aikaa meille tuntia (Masi asui pari vuotta Monikan luona ennen kuin muutimme Inkooseen ja on pitänyt tunteja meille molemmille kaikenkarvaisilla hepoilla).

Tunnin jälkeen oli hyvä jäädä ulos laitumelle yöksi.

Thor oli toissapäivänä todella pirteä. Tuuli paljon enkä saanut mitään kontaktia kentällä, joten annoin Thorin enimmäkseen juosta puhtia pois vapaana (siitä oli kyllä hyvä ja harkittu frihetsdressyr aika kaukana). Eilen pikkuinen oli hyvin läsnä heti tunnin alusta ja pienen alkuvänksäilyn jälkeen Thor tuntui todella hyvältä. Thor otti hyvin tuntuman eikä jäänyt tyhjäksi edestä ja kulki tasaisesti. Teimme todella hyviä irroittavia liikkeitä ja saimme molemmat hevoset kulkemaan läpi koko rungon.

Copyright Tiina ja Kia

Tässä yhteenvetoa päivän tunnista:
  • Yritimme pidentää Thorin askelta heti alussa, sillä Thor jää helposti liian lyhyeksi rungosta.
  • Keskityimme ylläpitämään tasaisen tuntuman heti alusta. 
  • Teimme käynti-pysähdys siirtymisiä ja Monika pyysi minua miettimään heti eteenpäin pysähdyksen jälkeen, jotta Thor ei päästäisi kokonaan kontaktia edestä eikä miettisi taaksepäin.
  • Kevyessä ravissa ratsastin pitkillä sivuilla eteenpäin ja hidastin hieman lyhyillä sivuilla. 
  • Ratsastimme kolmekaarista kiemurauraa ravissa ja aina keskellä siirtyminen käyntiin. Thor ei keskittynyt, joten Monika pyysi minua siirtymisen sijasta ratsastamaan Thoria eteenpäin suoralla pätkällä. Sen jälkeen pystyin jälleen tekemään hyviä siirtymisiä.
  • Aloitimme käynnissä uralta pohkeenväistöä keskihalkaisijaa kohden, suoristus ja sulkua takaisin uralle. Suuntana otsa kohti uraa ja runko taipuneena. Näin ulkopohje (uralta tuova pohje) jää vaikuttamaan samaan paikkaan ensin sivulle vievänä ja sitten taivuttavana. Harjoituksen jälkeen siirtyminen raviin oli todella hyvä ja Thorin ravi oli paljon ilmavampi.  (Katsokaa Tiinan piirtämä, yhdessä kyhäilemämme harjoitus hahmottamismielessä post-it lapulla).
  • Ratsastimme diagonaalille ja puolitiessä jatkoimme sulkutaivutuksessa takaisin uralle. 
  • Laukkatyöskentelyä teimme pienentämällä ympyrää hieman sulkutaivutusmaisesti. Monika pyysi meitä miettimään ulkotakajalan polkevan sisäänpäin ja asetus samalla sisäänpäin. Harjoitus auttoi  lyhentämään laukkaa ja aktivoi selkää ja takajalkoja. 
  • On tärkeätä saada Thorin takaosa ja selkä aktivoitua ja hyvien harjoitusten kautta Thor polkee paremmin alleen ja aktivoi selän. 
Tänään olimme palauttavalla maastolenkillä Tiinan ja Masin kanssa. Minä menin Massella ja Tiina kokeili ensimmäistä kertaa Thoria. Laukkasimme ja ravasimme pitkiä pätkiä ja uskaltaisin sanoa, että me kaikki nautimme täysin siemauksin.

Tänään aamulla oli kova väsy.

Haukotutti niin kamalasti kun Kia tuli herättämään.