Tuesday, May 26, 2015

Ohjasajoa ja kraniota


Ah miten ihanaa kun Jaana Pohjola jaksaa kirjoittaa ja muistuttaa meitä siitä miten tärkeätä on olla eläintä kohtaan kiltti ja käyttää sanaa kyllä negatiivisen ei-sanan sijaan. Olen niin onnellinen joka kerta kun kuulen, että hevoseni ei taida tehdä tuota ilkeyttään vaan ymmärsin, että se on kipeä, sillä on nälkä, se tarvitsee tarhakaverin jne. Ei enää etsitä vain luonnevikaa hevosista vaan ymmärretään, että käytös on seurasta jostain asiasta eikä vain pelkkää huonoa käytöstä.

"Kaikissa ihmisen ja eläimen suhdetta tarkastelevissa tutkimuksissa on havaittu, että suhteelle tekee hyvää luottamus ja ennakoitavuus, jotka ovat seurausta toistuvasta positiivisesta vuorovaikutuksesta. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole havaittu hyötyjä pitkässä juoksussa siitä, että ihminen säikyttelee tai kohtelee eläintä pelkoa herättävällä tai väkivaltaisella tavalla."

Thor on rauhoittunut niin paljon ja huomaa miten luottamus on kasvanut päivä päivältä. Eilen oli kyllä hieman pitelemistä ohjasajolenkillä metsässä, kun Thor on ollut yli viikon sairaslomalla, mutta ai että miten ihana yhteinen hetki. Joskus on niin rentouttavaa viettää aikaa yhdessä, leikkiä ja vain olla hiljaa. Koska kuten Jussi Konttinen sen ilmaisee Helsingin Sanomien kolumnissa, myös aikuiselle leikkiminen ja positiivinen kannustus on tärkeätä: 

"Tärkeintä aikuiselle on leikki. Aikuisen ei tarvitse nauraa koko ajan, mutta hänellä tulisi olla hauskaa. Jos aikuisen päiväohjelma on liian tiukka, hänen leikeistään katoaa ilo. Yhdessä hupsuttelu ja pilailu kuuluvat aikuisen ystävyyssuhteisiin.Suuret keksinnöt syntyvät usein leikkien. Kun työ muistuttaa leikkiä, tekijä nauttii sen tekemisestä ja työ kantaa hedelmää. Leikin tavoitteena ei kuitenkaan voi koskaan olla hyöty.

"Ihmisen älykkyys tulee parhaiten esiin leikkimisessä. Jos ihminen ei leiki, hän kuolee pystyyn. Leikki myös yhdistää ihmisiä ja eläimiä", Varto sanoo."


Lue koko Jaanan Miten eläimelle opetetaan sana KYLLÄ -kirjoitus täältä.  Odotan kovasti syksyn Hevosen kokonaisvaltainen tasapaino -tapahtumaa koska pääsen vihdoinkin kuuntelemaan Jaanan ajatuksia livenä. 

Eilen tein kraniosakraalihoidon kaverin hevoselle pitkästä aikaa ja oli niin mukava kuulla illan palaute:

"Mun piti ihan laittaa sulle viesti että mulla oli ihan eri hevonen tänään kun hypättiin!! Se oli rento ja teki äärettömän hienoja hyppyjä, se oli vielä hyppäämisen jälkeenkin täysin auki kropasta. Valmentaja sano ettei voi uskoa et on sama hevonen kiitos!!"

Hoitomuotona kranio on kyllä mahtava ja jotenkin hevosessa ja ihmisessä virtaava energia saa ihan uusia ulottuvuuksia. Upea tunne!

Ohjasajoon inspiroiduin jälleen Heidi Pätsin kuvista. Harvemmin näkee noin upean näköistä ja hyvinvoivaa hevosta. Eihän sitä voi lähteä kuin ohjasamaan tuollaisten kuvien jälkeen. 

2 comments:

  1. Miksi Thor oli sairaslomalla? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerron siitä jossain vaiheessa. Nyt täytyy ensin tuttuun tapaan stressata ensi maanantain muuttoa:)

      Delete