Sunday, January 22, 2012

Kauniin talvimaiseman keskellä

Thor ihmettelee pihatossa elävien hevosten elämää. 

Tulimme tallille Benjaminin kanssa puolen päivän aikaan ja ilahduin kovasti sillä tallityöntekijä oli sitä mieltä, että Thor oli viihtynyt niin hyvin tarhassa, että hän sai ulkoilla hieman enemmän tänään. Kävimme yhdessä kentällä, kävelyllä ja lopuksi vielä pellolla. Sen jälkeen Thor sai vielä jäädä ulkoilemaan, kun kävimme syömässä ja hiihtämässä 10 km lenkin Oittaalla.

Oittaalta jatkoimme vielä Tampajalle. Pidin tunnin Annikalle ja Lisille, kun Benjamin ja Outi kokeilivat miten traileri jaksaa kaiken lumen keskellä tiistain muuttoamme ajatellen. Täytyy sanoa, että harvoin on lämmin ruoka, lämmin suihku ja pehmeä sohva tuntuneet näin hyvältä.

Thor kentällä. 


Tässä nostelemme jalkaa.

Ihailemme talvimaisemaa.

Ihana hevoseni.

Piti myös antaa kunnon pusu.
Thor ihmettelee mitä se Kia taas puuhaa.....




Yritämme imitoida Kovasen Heikki hangessa -mainoskampanjaa.

Osaisinkohan joskus vielä pitää liinaa kuten pitäisi kädessä.

Pientä vastustelua, sillä lumessa rämpiminen on rankkaa puuhaa.

Vielä pellolle liinan päähän juoksentelemaan.

Olisin halunnut päästää Thorin vapaaksi pellolla, mutta joistain kohdin laitumen aidat olivat lumen alla.

Kauniit liikkeet. 

Thor totutteli koko päivän ohikulkeviin hiihtäjiin. Hyvää siedätyshoitoa, kun niitä kulkee  1 sekunnissa tallin ohi.






Kuten videosta huomaa, niin liikkuminen hangessa oli paljon rankempaa minulle kuin hevoselleni.

2 comments: