Olen aina rakastanut istuntaan liittyviä asioita. Viime vuosina olen entistä enemmän perehtynyt ihmisen ja hevosen anatomiakirjoihin ja valmentautunut ja kehittänyt istuntaani sen minkä olen ehtinyt.
Kouluttauduin joogaopettajaksi koska halusin oppia lisää ihmisen anatomiasta. Kun opin enemmän ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista pystyn myös auttamaan oppilaitani hahmottamaan omia kehittämiskohteitaan paremmin.
Olen vuosia kärsinyt kroonisista suolisto-ongelmista. Oikeastaan olen kärsinyt niistä niin kauan, että en enää muistaa aikaa jolloin minulla ei olisi ollut "kipeä vatsa". Vatsaongelmat ovat tuntuneet fyysisenä epämukavuutena, mutta tietenkin myös henkisenä ahdistuneisuutena. Viime vuosina olen myös huomannut sen korreloivan suoraan ratsastukseeni koska se vaikuttaa siihen miten kannan itseäni ja miten ryhdikkäänä istun hevosen selässä. Olen myös huomannut, että vatsan heikko kunto vaikuttaa siihen, että selkä joutuu kantamaan liikaa painetta, joten olen viime aikoina tuntenut myös kipua alaselässä.
Koska Thorin ja minun mittasuhteet eivät ole millään tavalla ideaalit joudun tekemään erityisen paljon töitä sen eteen, että pysyn suorassa ylävartalon kanssa. Olen aina ratsastaessa helposti noussut keventämään hieman takapuolta, mutta Thorin kanssa nojaaminen eteenpäin korostuu ja joudun todellakin aktivoimaan vatsa- ja selkälihakset, jotta saan itseni pidettyä pystyssä.
Viime viikolla olimme Jannikan ja Johannan koulutunneilla ja keskityimme istuntaan ja etenkin siihen, että en nojaisi liikaa eteenpäin. Keskityimme siihen, että käsi on mahdollisimman rauhallinen eikä missään vaiheessa vedä taaksepäin. Yritin löytää painopisteen takaa ja Johanna pyysi minua sulkemaan silmät ja keskittymään siihen, että istunta olisi vahvempi kuin kädet. Hän pyysi miettimään istumista takajalkojen päälle ja tuntemaan takajalkojen liikkeen niin, että istuinluut synkronisoituvat hevosen takajalkojen kanssa. Käsien tuli olla rennot ja passiiviset ja miettiä koko ajan eteenpäin.
Kun korjaamme istuntaa lähdemme helposti nojaamaan liikaa taakse- tai eteenpäin. Anna Kilpeläinen avaa todella hyvin Ihminen on ihminen -kirjoituksessa miten tärkeätä on, että meillä on luonnollinen lantion ja ylävartalon linjaus:
Rangan rakenteiden takaosa ei kestä sitä, että koko ylävartalon paino lepää sen päällä. Selkärangan takaosan pienet fasettinivelet kuluvat ja välilevyjen rakenne pettää. Ranka on suunniteltu siten, että nikamien etuosan kuuluu kantaa hieman enemmän painoa kuin takaosa."
Istuntaa korjatessa kannattaa siis todellakin kiinnittää huomiota siihen, että ei lähde liikaan nojaamaan eteen- tai taaksepäin koska muuten alaselkä kipeytyy helposti. Koska oma keskivartalo on ollut niin huonossa kunnossa vuosia on selkä selvästi kantanut aivan liian suurta vastuuta ja nyt se alkaa tuntua paineena alaselässä. Kuten kuvista huomaa lähden helposti nojaamaan liikaa eteenpän enkä löydä täysin tasapainoista istuntaa. Yritän myös kiinnittää huomiota siihen, että en nojaisi liika taaksepäin vaan löytäisin juuri tuon rangan neutraalin asennon, josta Kilpeläinen kirjoittaa (tähän jooga auttaa kovasti.)
Ongelmaa korjatakseni urheilen paljon ja yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja usein. Koska suolistovaivat ovat kroonistuneet yritän kaikin tavoin korjata ongelmia silloin kun en ole hevosen selässä, jotta omat heikkoudet eivät haittaisi Thorin suoritusta. Ja kuten myös hevosten vaivoista yritän aina löytää jotain opittavaa ja olen mielenkiinnolla seurannut miten paljon juuri tämä kehon kolmas energiaeskus, solar plexus -chakra, vaikuttaa omaan mieleen ja korreloi suoraan ratsastukseen. Solar plexus kun on ihmisen itsetunnon, henkilökohtaisen voiman ja ilon keskus.

Myös venytellessä ja esimerkiksi joogaa harjottaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että lihasjännitykset voivat joskus olla myös heikkoa keskivartaloa kompensoivia elementtejä. Eli kannattaa venyttää lihaksia omia rajoitteitaan kuunnellen.
"Raajojasi liikuttavat suuret lihasryhmät (mm. lonkan koukistaja, iliopsoas) jotka toimivat usein myös dynaamisina vakautta tuovina lihasryhminä voivat kompensoida esim. syvien vatsalihasten heikkoutta lisäämällä lihastonusta. Kehosi ikäänkuin yrittää lisätä menetettyä selkärangan vakautta rekrytoimalla uusia lihasryhmiä avuksi. Näin lihaskireys on omalla tavallaan suojelumekanismi joka on pitkäaikaisten liikeratojen muutosten ja ensisijaisen tukilihaksiston “laiskitumisen” (inhibition) seuraus. Venyttelemällä näitä kompensoivia lihasryhmiä voit saattaa itsesi alttiiksi nivelvaurioille."
- Venyttelyn paradoksi

Ja koska jaksan nykyään koko ajan muistuttaa hengityksen tärkeydestä ratsastuksessa on tässä jälleen hyvä kirjoitus aiheesta:
"Breath is our link from body to mind, it takes us inside. It also helps our “core” because of the crucial role the respiratory and pelvic diaphragms have with our breath and “core” stability."
- Elephant Journal, The 2 things you should be adding to your exercise routine
Vahva keskivartalo ei aina tarkoita hyvää ratsastusta
Puhumme ratsastaessa paljon siitä, että meillä tulisi olla vahva keskivartalo. Wendy Murdoch muistuttaa kuitenkin, että vahva keskivartalo voi joskus jopa olla ristiriidassa mukailevan ja rennon ratsastuksen kanssa. Hän on ennemminkin funktionaalisen liikunnan puolestapuhuja ja rohkaisee ratsastajia artikkelissa The Core of the Matter opettelemaan keskivartalon hallintaa koko kehoa liikuttavien harrastuksien kautta, kuten tanssi, uinti, yoga jne.
"Good riding requires your pelvis to move with your horse. Your spine needs to be able to move so that you can absorb the horse’s back motion. Maintaining an alignment required to hold a plank is not going to absorb motion since the pelvis and lower back are no longer pliable enough to follow the motion. Therefore core strength is counterproductive to good riding.
Core stability is a more appropriate goal because it includes coordinated movement of the spinal column. Unfortunately this concept has been greatly overshadowed by the prominence physical fitness that promotes core strength.
In closing, if you get a chance, watch small children ride. They can control a horse that far outweighs them. If “core strength” is so important how is it that they can ride so beautifully? Yes you need to have good muscle tone and it is important to keep that up as you age. How efficiently and easily you use yourself far outweighs how many pounds you can press or how long you can maintain the plank."