Tuesday, April 21, 2015

Voita ihanat Derriere Equestrianin alusvaatteet!


Olen syntynyt minimaalisen lantiorasvakerroksen kera. Jos minuun tarttuu kiloja istuvat ne kaikki suoraan vatsan alueelle ja vaikka tekisin mitä ei lantio muutu miksikään. Asia ei ole minua ikinä haitannut paitsi niissä tilanteissa kun alusvaatteet ja housut tahtovat koko ajan tippua tai olen yrittänyt pysyä latinonaisten lantioliikkeissä mukana tanssiessa.

Ratsastaessa ongelma ilmenee siten, että osa ratsastusajasta menee juuri näiden tippuvien housujen korjaamiseen ja siirtämiseen paikasta toiseen. Koska ratsastan vain paria hevosta nykyään ja seison suurimman osan ajasta jalustimilla (vanha, huono tapa) en ole kokenut suurempaa ongelmaa paikkojen repeämisessä. Tuo iänikuinen alushousujen ja housujen liiraaminen paikasta toiseen on kuitenkin vaivannut jo vuosia ja olen vain todennut, että näin se taitaa olla ja tämän asian kanssa pitää nyt sitten elää.

Kunnes sain viime viikolla mahdollisuuden kokeilla Just Dressagen kautta Derriere Equestrianin Padded panty -ratsastusalusvaatemallia.

Kävimme hakemassa pehmustetut alushousut Just Dressagen Espoon myymälästä Ellan kanssa ja ensimmäinen reaktio oli, että miten nuo hieman tenahtavat housut olisivat yhtään sen mukavammat kuin mitkään muutkaan alusvaatteet (kauniista vaaleanpunaisesta väristään huolimatta)? Mutta miten väärässä sitä ihminen voikaan olla. Kun Claire Galer on innovoinut nämä alushousut on hän selvästi tehnyt sen kokemuksen kovalla äänellä. Sen verran mukava niissä on ratsastaa. Onhan ne toteutettu ratsastajien ja fysioterapeuttien yhteistyönä ajatuksena estää hiertymät, hankaumat ja muut epämukavuudet ratsastuksen aikana.

En lähtenyt kuvaamaan alusvaatteita tähän postaukseen tämän enempää (sattuneista syistä), mutta suosittelen lämpimästi näitä vartavasten ratsastukseen suunniteltuja alusvaatteita kaikille. Etenkin teille, jotka ratsastavat monta hevosta päivässä tai sinulle, joka todellakin haluaa nauttia viikon ratsastustunnista ilman alapääajatuksia.





Nyt myös sinulla on mahdollisuus voittaa 50 euron arvoiset, pehmustetut Padded Panty -alushousut omaan käyttöön osallistumalla arvontaan blogissani.

Osallistuminen onnistuu täyttämällä nimesi ja yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen. Alushousut arvotaan 27.4.2015 mennessä kaikkien osallistujien kesken ja koon ja värin saa voittaja valita itse.

Käy myös nappaamassa mukaan muita ihania Just Dressagen tuotteita 10% alennuksella koodilla HFale2015 verkkokaupan valikoimasta (ei koske rehuja, lisäravinteita eikä mahdollisia alennettuja tuotteita). Koodi on voimassa 30. huhtikuuta saakka.

Create your own user feedback survey 

Postaus on toteutettu Just Dressagen kanssa

18 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Heidi Hautamäki, heidi-hautamaki(AT)hotmail.com

    ReplyDelete
  4. Nella koivistoinen, nella.koivistoinen@gmail.com

    ReplyDelete
  5. Noora Paakki
    noora.paakki86@gmail.com

    ReplyDelete
  6. Emilia Lindroos nettanlindr@luukku. Com

    ReplyDelete
  7. Katja Rannanjärvi katja.rannanjarvi@gmail.com

    ReplyDelete
  8. Ida Kuisma - ida.kuisma@gmail.com :)

    ReplyDelete
  9. Lotta Alanko - lotta.alanko8196@gmail.com

    ReplyDelete
  10. Elma Kukkonen
    elmakukkonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  11. katjamjantunen@gmail.com

    ReplyDelete
  12. Krista Koski
    Krista_eerika@hotmail.com

    ReplyDelete
  13. Erika Kinnunen
    erika.kinnunen@hotmail.com
    Puh. 040 4114092

    ReplyDelete
  14. Bella Lehmusvirta
    hevoset1@hotmail.com

    ReplyDelete
  15. Anniina Gullans
    anniina.gullans@gmail.com

    ReplyDelete
  16. Marianne Partanen
    maikkinen.p@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Sari Niemi
    sasuni@netti.fi

    ReplyDelete
  18. Taru P
    tarukaroliina.97@gmail.com

    ReplyDelete