Sunday, April 19, 2015

Veriset kyljet

Eilen illalla katselin kouluratsastusta. Viime kerralla ihmettelin jo ratsastuksen laatua blogissani ja eilen oli pakko kommentoida Facebookkiin näin, kun katselin Steffen Petersin ja Legolasin suoritusta. 

"Tässäkö on ylimmän tason kouluratsastusta taas. Voi jestas sentään. Potkitaan sen kuin jaksetaan hevosta kylkeen. Siis miten on mahdollista että tällaista vielä nähdään kun on hevosihmisiä kuten Dujardin ja Hester jotka näyttävät esimerkkiä. Monista suorituksista on kyllä tanssi todella kaukana. Ennemminkin järkyttävää suorittamisen painetta koko homma."

Sen jälkeen kirjoitin vielä näin: 

"Ja siis ihania ihmisiä ja hevosia ja kovat paineet, mutta eihän se näin voi olla. Ja nää ihanat svedu kuuluttajat vaan jaksaa puhua kauniita kun hevosen kyljet on jo ihan tummentunu kaikesta potkimisesta. Nå, oli vaan pakko kommentoida kun mäkään en ihan oikeasti tajua miten tämä on vielä vuonna 2015 mahdollista."

Ja tässä en todellakaan hae nyt Steffen Petersistä syntipukkia ennemminkin ihmettelen miksi kukaan ei puutu ja miksi peliä ei puhalleta aikaisemmin poikki. Kuuluttajat eivät kertaakaan kommentoineet mitään vaikka ratsastaja kaivoi silminnähden hevosen kyljet verille. Ja niinhän siinä selvästi oli käynytkin: Updated: Steffen Peters Eliminated From Reem Acra FEI World Cup Final

Ruotsissa on luovuttu sporrien käytöstä kilpailuissa. Miksi sellaisia ylipäänsä pitää käyttää hevosilla, kun hevonen tuntee kärpäsen. Uskon, että jonain päivänä mietimme vielä, että miksi ihmeessä potkimme hevosen kylkiä metallivälineillä, jotka aiheuttavat pelkkää tuskaa. Tai oletko koskaan kokeillut miltä pelkkä sormien tökkiminen omiin kylkiin tuntuu?

Kun se voisi olla kuten ylläolevassa kuvassa. Harmonista ja niin kaunista. 

34 comments:

  1. Jag tittade på GP tävlingarna sent på torsdag kvällen och funderade exakt samma du skriver om. Det fanns bara 2 ekipage vars hästar inte piskade med svansen, öppnade munnen osv. Och reagerade nu igår när sveduna bara talade om alla meriter som dessa ryttare har men suck!! De rider ju som de sku sitta på en stock i skogen, sparkar och drar? Varför?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaa du, det är väl bara frågan om så mycket pengar och tryck på ryttarna och hästarna är inte helt färdiga eller rätt skolade men ändå vill man så långt fast det skulle vara på hästens bekostnad. Det är bara jätte synd och det såg så grymt ut så bara måste kommentera. Dressyr ska ju vara vackert. Som att dansa. Inte så som det såg ut på TV:n.

      Delete
  2. Aivan käsittämätöntä... Eniten ahdistaa se, että jos meno on kilpailuissa jo tuollaista - mitä se sitten on kotona. Olen ollut katsomassa Carden klinikkaa, ja mikäli homma toimisi hänen ajatuspohjalla mä ehkä jopa pitäisin kilparatsastuksesta. Nykyään vaan koko homma inhottaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta. Todella sääli vaan koska kouluratsastus voi olla niin super kaunista. Toivotaan todellakin, että hommat ovat paranemaan päin nyt kun näkee myös kaunista esimerkkiratsatusta jossa sekä hevosen että ratsastajan hyvinvointi huomioidaan.

      Ja joo pelottavaa ajatella miltä se homma tosiaan kotona näyttää. Ehkä sitä ajatusta ei edes halua viedä pidemmälle. Hyvä, että kyljet aukesivat kilpailussa niin voi toivoa, että se pistää ratsastajan hieman pohtimaan.

      Delete
    2. Kotona näyttää varmasti järkyttävältä, mutta onhan näitä julkisuudessakin tullut nyt esiin... Andreas Hegstrand ja hevosen sininen kieli... Jorgen Olsen ja Piaffi "koulutus", Anky van Grunsven ja tollkurin treenaus... Vaikka kuinka tulee tietoa hevosen oppimisesta joka tuutista, niin en ymmärrä miten tällanen touhu vaan jatkuu ja jatkuu... Toki tuomaroinnilla on iso vaikutus ratsastustapaan, mutta se, että lasketaan vähän pisteitä tosta apujenkäytöstä ei auta sen hevosen asemaa ollenkaan. Niin vastemielisiä tapauksia on tullut sosiaalisen median avulla julki, että luulisi porukan heräävän.. Mutta ei. Kyseisten "herrojen" palvelut myy edelleen, tilataan lisää valmennuksia ja hehkutetaan kuinka nopsaa hevoset oppii...

      Delete
  3. Sääntöjen mukaan suoritus tulee kskeyttää heti jos tuomari havaitsee hevosessa verta. Kaikki hevoset tarkistetaan suorituksen jälkeen ja mikäli stewardi havaitsee verta, suoritus hylätään jälkikäteen. Katsojat, tv-yleisö jne eivät tätä päätöstä voi etukäteen tuomariston tai kilpailijan puolesta tehdä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä mä Laura ihmettelin niin kovasti, että eivätkö tuomarit nähneet kylkien avautuvan kun sen näki telkkarista kotisohvalta selvästi. Ja onko ok potkia koko ajan niin kauan kuin verta ei näy? Ja missä vaiheessa tuomarit uskaltavat puuttua näihin asioihin? Todella vaikeita asioita, mutta mielestäni on hirvittävää nähdä tuolla tasolla hevoselle niin epämukavaa ratsastusta. Ja onhan kaikilla ratsukoilla järkyttävät paineet enkä syyllistä ketään. Mutta ehkä olisi aika katsoa pidemmälle ja käydä tämä keskustelu nyt. Koska yksi hevonen jolta verta roiskuaa on yksi liikaa ja en edes uskalla ajatella miltä treeni kotona näyttää kun se on tuollaista kilpailuissa.

      Delete
    2. Ai potkivan niin kovasti? Oho.. en mä areenassa tuollaista nähnyt. Enkä veren "roiskuamista". En ymmärrä miten se olisi mahdollista nähdä tummasta hevosesta joka menee tuomareista ohi verraten nopeasti eikä itseasiassa kulje juurikaan uraa pitkin.

      Onkohan me katsottu edes samaa rataa vai miksi minusta tuntuu, ettemme puhu edes samasta suorituksesta?

      Ratsastajahan ottaa haastatteluissa täyden vastuun hevosen hyvinvoinnista ja on kovin pahoillaan tapahtuneesta - kukapa ei olisi. Kilparatsastajalle verisäännöstä hylätyksi tuleminen on kuitenkin erittäin "paha" paikka, sillä asiakkaathan siinä katoaa. Uskallan väittää, että kukaan tuolla tasolla ei riskeeraisi mainettaan jos epäilisi hevosen kyljen aukeavan tms. Sen sijaan vahinkoja tapahtuu, kuten kuka tahansa likaisilla minichapseilla tai kuluneilla kannuksilla vaikka vain tunninkin ratsastanut hyvin tietää.

      Delete
    3. Niin, ja "potkimisesta" ja muusta apujen käytöstä rangaistaan istunnan ja apujen käytön sekä kuuliaisuuden arvostelukohdissa.

      Delete
    4. Ehkä meillä vaan on iso näkemysero siinä mikä meidän mielestä on potkiminen. Musta videossa käytettiin todella epämukavalla tavalla pohjeapuja.

      Itse en käytä sporreja lainkaan ja hevoset liikkuvat kyllä mukavasti eteen. Laiskan hevosen kanssa lähden hakemaan eteenpäinpyrkimystä maastoilulla ja esteradalla. En sporrien avulla, ja kyseenalaistan ylipäänsä niiden käytön mut se on sit asia erikseen koska siihen keskusteluun ei kukaan jaksa edes ryhtyä kun saa varmaan niin paljon lokaa niskaan.

      Mutta tosiaan en halua syyllistää ketään erityistä ratsastajaa vaan olisi hyvä käydä rakentavaa keskustelua näistä asioista. Ja etkö tosiaan Laura nähnyt videossa potkimista ja kyljen tummumista koska sehän näkyy selvästi. Hassua. Tässä näkee vaan miten eri tavalla me kaikki kiinnitämme huomiota asioihin.

      Delete
    5. En todella nähnyt areenan videossa tästä läppäriltä mitään tuollaista tämän ratsukon kohdalla. Näin isoja pohjeapuja välillä, mutta en mitään sellaista, jota kuvaisin jatkuvaksi potkimiseksi tai epäasialliseksi apujenkäytöksi laajassa mittakaavassa, mitenkään ei koneeni grafiikka kyllä anna myöden, että näkisin kyljen tummumista - ehkä saisin jos hidastuksia lähtisin ottamaan lähelle tsuumatuista pätkistä, mutta niitähän tuomaritkaan eivät voi edes nähdä. Olennaista on, että asiaan puututtiin kuten säännöissäkin lukee , eikä asiaa siis suinkaan "hyväksytä" kuten annat ymmärtää aloituksessasi.


      Paljon asiattomampaa apujen käyttöä (ristiriitaiset avut, epäselvät merkit) näen meidän harrastajien keskuudessa, mutta eipä tässä kai voida tai pitäisi lähteä harrastajaa ja vaikeimman kilpailuluokan ratsastajaa vertailemaankaan. "Toiset ajaa mopoilla, tavotteena 40 km h ja tiellä pysyminen ja toiset ferrareilla formulaa."

      Delete
    6. Tässä mun mielestä mennään väärälle polulle koska jokainen aloittaa aina nollasta ja se miten me opetetaan juuri tuota Heidin mainitsemaa hevosenkäsittelyä on se mikä hevosille on merkitsevää. Tulee sinusta sitten harrastelija tai jonain päivänä kilparatsastaja.

      Ja olen täysin samaa mieltä että harrastajien keskuudessa on paljon hyvää ja huonoa aivan kuten ammattilaisten keskuudessa ja myös näistä epäkohdista pitäisi keskustella. Hevonen kun on kuitenkin aina hevonen ratsastetaan sillä vaan huvin vuoksi tai suuret saavutukset mielessä.

      Delete
    7. Mä katsoin Yle TV 5lta ruotsin selostajien version suoraan telkkarista. Voihan se olla, että siinä kuvattiin lähempää tai jotain koska oli kyllä todella selvä miten jatkuva paukuttaminen avasi hevosen kyljen. Siksi reagoin ja kirjoitin aiheesta koska yllätyin niin, että annettiin tilanteen jatkua eivätkä ruotsalaiset selostajat kommentoineet asiaa mitenkään.

      Delete
  4. Olen keski-ikäinen, uudestaan hevoshullu täti, joka on pikkuhiljaa palaamassa ratsastamaan, vuosikymmeniä sitten ratsastin jonkin verran. Eläinsuojelun vuoksi olisi mahdollista laatia ratsastuskouluille tarkoitettu, kuolaimet ja kannukset kieltävä eläinsuojelulain muutokseen tähtäävä kansallisaloite (jos sellaista ei vielä ole, siellä on koko joukko eriaiheisia kansallisaloitteita jo). Blogien kautta sana leviää ja allekirjoittajia löytyisi varmasti! //tätihevoshullu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kansalaisaloitepalvelun osoite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi //tätihevoshullu

      Delete
    2. Nyt on pakko puuttua. Millä perustein juuri ratsastuskoulouissa, jossa ollaan kaikenaikaa ammattilaisen silmän alla kuolaimet olisivat kiellettävä? En ymmärrä sitä, että miksi me ei sen sijaan, että kielletään kaikki ja keksitään uusia sääntöjä, ei lähdettäisi opettelemaan hevosen oikeaa käsittelyä niiden varusteiden kanssa? Kaulanarullako ehdottaisi tuntienpidon jatkuvan? Voin kertoa, että tämä vaihtoehto on paljon vaarallisempaa niin hevosilla, kuin aloitteleville ratsastajillekaan. Hyvä hevosen käsittely ennen kaikkea hyvää hevosenlukutaitoa ja välineiden ja oman kehon sekä mielen hallintaa. Tätä ei opita kieltämällä kuolaimet ja kannukset. Kaivamme tällaisella vouhkaamisella itse kuoppaa omalle lajillemme. Kuitenkin on olemassa vaihtoehto, missä kuolaimet ovat miellyttävä asia hevoselle, siinä missä kannuksetkin ovat oikeasti merkiantoväline ja satula tasaamassa ratsastajan painetta selässä. Suusta repiminen on hevoselle yhtä epämiellyttävää ja kivuliasta, kuin epätasapainossa oleva aikuinen tätiharrastelia pommpimassa harjoitusravia hevosen selässä. On hyvää ja huonoa ratsastusta ja hevosenkäsittelyä, se pitää aina muistaa.

      Delete
    3. Hei Tätihevoshullu! Aivan mahtavaa, että olet jälleen löytänyt hevosten pariin. Tuntuu olevan kovinkin vahvasti nouseva laji tämä ratsastus monen eri ikäluokan ja elämäntilanteessa olevan keskuudessa.

      On mahtavaa, että suhtaudut intohimoisesti tähän ja mietit kansalaisaloitetta, mutta en usko että se on ratkaisu tähän asiaan millään lailla. Apuvälineitä tulee aina olevan ja vaikka en itse esimerkiksi käytä sporreja on monia taitavia ratsastajia joilla sporrit eivät aiheuta hevosille epämukavuutta. Joskus kuolaimettomat voivat olla hevoselle todella epämukava vaihtoehto koska hevosella on paljon hermoja koko pää täynnä. Eli kieltämällä kuolaimet ja sporrat en usko että asiaan tapahtuu muutosta vaan oppimalla lisää hevosista ja viettämällä hevosten kanssa aikaa niistä oppii paljon ja hevosmiestaito meidän kaikkien keskuudessa kasvaa. Apuvälineitä kuten sporreja kannattaa käyttää harkiten jos ollenkaan mikäli on ratsastanut vain vähän aikaa ja kuten tämä keskustelu osoittaa, niin niitä kannattaa käyttää harkiten ihan kaikilla tasoilla.

      Nå, tämä on niin laaja keskustelunaihe ja osoittaa vaan, että tästä on hyvä ja pitääkin käydä keskustelua. Mielestäni esimerkiksi gramaaneista Jody Harstone kommentoi yhdessä videossa hyvin:

      "Gramaanit kuuluvat vain kokeneiden ammattilaisten käsiin ja kokeneet ammattilaiset eivät niitä tarvitse."

      Ja tässä ei tosiaan mielestäni ole kyse asioiden kieltämisestä vaan siitä, että voidaan pohtia mitä käytetään, milloin, miten ja voidaanko kenties joistan apuvälineistä jo luopua? Tai ainakin vapaavalintaisesti saada niitä käyttää esimerkiksi kilpailuissa.

      Delete
  5. Oli kyllä mielenkiintoisen näköistä, näitä ns. ponikoulupohkeitakin näkyi monella ratsastajalla edestäpäin kuvattaessa. Missä oli huomaamattomat ja pienet avut? Kenties Charloten kaltaiset menestystarinat viitoittavat tietä muillekin :)

    Ylempään kommenttiin viitaten, vaikka puhunkin pehmeän ratsastuksen puolesta, en ymmärrä kuinka kuolaimettomien käyttö olisi ehdottomasti parempi aloitteleville ratsastajille. Esimerkiksi hackamore on väärin käytettynä (lue: aloittelevan ratsastajan epätasaisella/kovalla kädellä käyttämänä) hevoselle paljon ilkeämpi kuin normaali kuolain.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen melko varma, että Charlotten kaltaiset menestystarinat viitoittavat tietä muillekin. Pikku hiljaa:)

      Delete
  6. En ole tuota kyseistä suoritusta katsonut, mutta hevosen kyljen herkkyydestä tuli mieleeni että kerran kun olin itse ratsastamassa, loppuravien aikana heppa alkoi äkkiä väistää toista pohjetta, luimistella korviaan, heitellä päätään ja huiskia häntäänsä vihaisesti. Tajusin, että jotain oli tapahtunut, en vain käsittänyt mitä se oli, emmehän me edes olleet tehneet mitään erikoista. No, alas tultuani havaitsin että toisen chapsini vetoketju oli purkautunut keskeltä sen verran, että vetskarin toinen avoin reuna juuri ja juuri koski hevosen kylkeen. Senkin hevonen siis tunsi.

    Ja minä vietin parikymmentä minuuttia yrittäen saada kyseitä chapsia pois jalasta, se kun oli tietysti rikkoutunut sillä ärsyttävällä tavalla että vetskari oli auki keskeltä ja kiinni molemmista päistä :) .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri näin Adera. Hevonen tuntee kaiken niin vahvasti. Aivan kuten mekin. Hyvä testi on tökkäistä jotain omiin kylkiin ja tunnustella miltä se tuntuu. Ei mitenkään maailman mukavin tunne. Ei siis ihme, että luimistellaan ja huiskitaan häntää. Hevonen on vain maailman kiltein otus, kun ei tee sen enempää.

      Delete
  7. Hyvä Kia!

    Onneksi saat kirjoittaa monen muun ajatuksen sanoiksi jaat sen vielä täällä. Minä kamppailen että haluanko jatkaa edes enään koulupainotteista treenaamista vaa siirrynkö länkkä maailmoihin. Lajin pariin takaisin palanneena, olen onnekas että menttorini on juurikin tuolla sinun kannalla ja olen saanut sen mukaista ohjausta. Vielä selostaja kehuu joidenkin ruttuuvedettyjen hevosten muotoja hyväksi!!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Anonyymi! Ei mitään kiittelemistä. Tämä on vain asia joka on lähellä sydäntäni ja toivon todellakin, että näistä asioista voidaan keskustella rakentavassa hengessä hevosten hyvinvoinnin takia.

      Jatka ihmeessä koulupainotteista treenaamista. Sehän on kaiken perusta eikä minusta koulu- tai länkkämaailma eroa kovasti toisistaan. Hyvä ratsastus on hyvää ratsastusta lajista riippumatta. Ja mikä sen hauskempaa kuin käydä välillä kouluhevosen kanssa länkkätreeneissä. Ainakin itse sain viimeksi elämäni kyydit.

      Ja jos haluaa kilpailla, niin kyllähän Dujardin ja Hester osoittavat, että kauniilla ratsastuksella pärjää ja pääsee pitkälle. Eikä länkkäkisoissakaan ratsastus ole aina kaikkein kauneinta katsottavaa.

      Ja ihanaa, että olet palannut takaisin lajin pariin. Tämä kun on maailman ihaninta puuhaa.

      Delete
  8. Hei Kia,

    Kirjoitat hienoa blogia, tykkään! Ymmärtääkseni kaikille selostajille oli nähdävissä sama lähetys kuin mitä katsojille Yle Areenassa. Koitin silmä tarkkana katsoa uudelleen Petersin küria, mutta en huomannut kohtaa, jossa näkyy, että kyljet ovat verillä. Petersin ohjelma noin kohdassa 1:34 eteenpäin: http://areena.kokeile.yle.fi/1-2596843

    Missä kohdassa tämän on näkyvissä?

    T. tätiratsastaja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tätiratsastaja! Kiva jos viihdyt blogini parissa.

      En osaa sanoa tarkkaa kohtaa. Huomasin vain heti katsoessani, että hevosen kylki tummuu ja niin se sitten oli tehnyt. En kuitenkaan nähnyt verta kun katselin lähetystä vaan sen, että Peters potki ja kylki tummeni. Sääli vain, että sitten todellakin oli ihan kylki auki. Välillä on vaikeata selittää mitä näkee ja tuntee. Joskus joku kysyi, että miten niin hänen hevosella on kipeä selkä ja mistä. Aina ei osaa selittää. Sen vain jotenkin tuntee.

      Mutta jälleen kerran en etsi juuri Petersistä nyt syntipukkia vaan ennemminkin keskustelua aiheesta laajemmin.

      Delete
  9. En myöskään näe missä kohdassa Petersin ratsastusta näkyisi hevosen potkimista? Onko nyt niin, että tulkitset potkimiseksi sen kun ratsastajan jalka joustaa hevosen askelluksen mukaan vain mistä on kyse? Ratsastaja kyllä naputtaa tahtia tietyissä liikkeissä jalallaan, mutta potkimista en nää missään kohtaa. Mielestäni on myös melko harkitsematonta lähteä amatöörinä arvostelemaan huippuratsastajaa joka on kilpaillut olympiatasolla vuodesta 1996. Peters on vuonna 2009 nimetty yhdysvaltalaisen hevoslehden mukaan vuoden hevosmieheksi ja josta on sanottu että hän on "natural athlete with a balanced seat and an inherent understanding of the horse. He's calm under pressure and has a reputation for having ice water in his veins."

    Lisäksi luin tuon Petersin oman kirjoituksen ja pahoittelun hänen Facebook sivuiltaan. Siellä hän kertoo kuinka pahoillaan ja kauhuissaan on että on vahingoittanut hevosta. Hän esim. omien sanojensa mukaan pitää pyöreäpäisiä kannuksia ettei vain satuttaisi hevosta, koska hevonen on niin herkkä. Toisilla hevosilla on silkkinen karva ja iho jotka ottavat itseensä kevyemmästäkin kosketuksesta.

    En yritä puolustella ratsastajia jotka vain lisäävät rautaa ratsastukseensa ja väkivallalla toteutetaan sitä mihin omat taidot eivät riitä, mutta suosittelisin myöskin tutkimaan vähän taustoja ennen kuin hypätään johtopäätöksiin. Voin vaikka vannoa että amatöörit ja he B-he A tasolla ratsastavat ratsastajat ovat paljon paljon pahempia ratsastajia hevosilleen kuin Grand Prix tasolla ratsastava olympialaisurheilija.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kirjoita tätä sen takia, että yritän jotenkin päteä tai tietäisin yhtään enemmän kuin kukaan muu. Fakta on vain se, että tuo ratsastus on kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa. Ja jos et näe siinä potkimista vaan jalan joustamista hevosen askelluksen mukana, niin se on varmaan omasta mielestäsi juuri oikein. En vain ihan ymmärrä miten potkimista ei huomaa.

      Ja tosiaan en yritä syytellä yhtä ratsastajaa vaan kyseenalaistaa miksi asioihin ei puututa kun liikutaan hevosen hyvinvoinnin rajamailla. Ja se, että hevoslehti on nimennyt Petersin vuoden hevosmieheksi tekee tästä vain paljon tylsemmän asian. Vuoden hevosmies ja veriset kyljet. Ja eikö tuo verinen kylki ole jo tarpeeksi osoittaakseen, että hevosta on potkittu tai mitä vielä pitäisi tapahtua, että asiaan puututtaisiin jo radalla.

      Delete
  10. Ei, en huomaa potkimista ja minä taas ihmettelen että jotain sellaista voi edes videosta nähdä. Katsoin videon 4 kertaa syynäten. Ja voitko tosiaan kuvitella, ettei Jorma Kainulainen, korkean tason koulutuomari, sanoisi edes rivien välistä tulkiten mitään jos ratsastuksessa olisi jotain huomautettavaa sen kovuudesta? Edes Legolas ei sano juuri mitään, se ei mitenkään erityisesti huiski hännällään vaan häntä joustaa elastisesti sen liikkeissä.

    Suosittelen lukemaan ajatuksella myös tuon artikkelin missä kerrotaan hylkäämisestä. Siellä sanotaan "tiny bit of blood" eikä lööppihakuisesti "kyljet veressä". Artikkelissa myös spekuloidaan missä kohdassa tuo on voinut sattua ja epäillään alun hässäkkää jossa ihmiset taputtivat.
    Et myöskään halua syyttää yhtä ratsastajaa, mutta samaan hengenvetoon toteat hänen hevosmiestaitonsa olemattomiksi ("tylsä valinta")... Jep jep.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Veri on verta ja kyljet ovat auki enkä ymmärrä miksi tässä pitää puolustella ratsastajaa. Hänet eliminoitiin kilpailusta. Eihän sellaista tehdä huvikseen ja tuo hevosen pelästyminen ja kannuksen osuminen. Ihme tekosyitä. Nå, hienoa että kaikilla omat mielipiteet asiasta. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että monilla hevosilla on paljon paranettavaa olosuhteissa (ihan omallakin) niin amatöörien kuin ammattilaisten hoidossa. Ehkä mielummin miettiä miten sellaiselta vältytään tulevaisuudessa.

      Olen ehkä vain ollut onnekas ja saanut oppia miltä oikeasti kevyt ratsastus tuntuu elämäni aikana. Eli en vain mitenkään ymmärrä miksi käytämme niin järeitä apuja hevosilla. Tai miksi esim. kannukset ovat koulukilpailuissa pakolliset. Eikö se voisi edes olla kaikkien oma valinta?

      Delete
    2. Puolustelen ratsastajaa, koska maalaat hänestä jotain mitä hän ei ole. Veri on verta, mutta kyljet veressä potkimisen johdosta olisi aika eri asia kuin se että kannus on vahingossa raapaissut kylkeen jäljen josta tulee hieman verta. Olen nähnyt tilanteen jossa ratsukko on eliminoitu koska suusta tuli verta, hevonen puri omaan kieleensä vahingossa. Onko sekin mielestäsi kamalaa väkivaltaa koska veri?

      Toki monella hevosella on parannettavaa olosuhteissa, mutta keskustelua aiheesta voi käydä niin monella eri tavalla. Hyökkäämällä olympiatason ratsukoiden kimppuun on tässä se käsittämätön osuus. Menisit mielummin vaikka ihan perus seurakisoja katselemaan, sieltä sitä väkivaltaa löytyy. Kannukset soisin poistettavaksi ehdottomasti helpoilta tasoilta! Mutta uskotko siis ihan aidosti että GP tasolla ei oikeasti ratsasteta kevyesti? Niitä tehtäviä ei pysty tekemään vääntämällä ja pakottamalla. Ja kyllä korkeallekin tasolle mahtuu monenlaista hiihtäjää, en minä sitä sano, mutta nyt tässä kyseisessä tapauksessa olet nähnyt jotain sellaista mitä siellä ei ole. Suosittelen vaikka katsomaan videon ammattilaisen seurassa ja analysoimaan sen yhdessä.

      Delete
    3. Kuka tässä nyt hyökkää. Ongelma on kaikilla tasoilla. Ei kai kukaan väitä, että suurin ongelma on olympiatasolla vaan ennemminkin, että sääli että se näkyy sinne tasolle asti.

      En halua katsoa videota uudestaan koska siitä tulee niin paha mieli. Enkä puhu vain Petersin suorituksesta. Ja kyllä on paljon pakonomaista vänkäämistä kun sen pitäisi olla kaunista tanssimista. Kuten jotkut jo ovat osoittaneet sen olevan, kun asiat tehdään oikein.

      Ja tosiaan kamalasti ongelmia on kaikilla tasoilla. Aivan kuten monessa muussakin eläinsuojeluun liittyvissä asioissa. Tämä vaan häkellytti juuri sillä hetkellä ja nostin sen esimerkkinä ihan vain spontaanisti koska yllätyin siitä, että peliä ei puhallettu poikki. Mutta se on vain mun mielipide. On hienoa, että meillä kaikilla om omat mielipiteet ja näemme asiat eri tavalla. Ja nämä asiat herättävät keskustelua ja se on tärkeintä. Näen nimittäin, että muutosta on selvästi tapahtumassa hevosmaailmassa.

      Delete
    4. Jos seuraa kilpaurheilua, kannattaa tutustua sääntöihin, jotta voi argumentoida niiden pohjalta asiaa. Jos haluaa sääntömuutosta, pitää osallistua sitä tukevaan työhön. Toivottavasti samalla intohimolla puutut nyt näkemääsi vääryyteen myös harrastajien parissa - Minna Tallberg tästä taisi taannoin kirjoittaa kipeästä aiheesta "hiljainen hyväksyntä"....

      Delete
  11. Myös Eläinkouliutusblogin FB-sivustolla pohdintaa aiheesta: https://www.facebook.com/Elainkoulutusblogi?fref=nf

    ReplyDelete
  12. Olen samaa mieltä kuin Heidi Pätsi. Itse harrastan lännenratsastusta ja olen vienyt useamman projektin "selkäännoususta kisoihin". Koulupuolesta minulla on kokemusta lähinnä kahdesta paikkaa ja muutamasta tunnista, ja aina jaksan ihmetellä käden käyttöä. Länkkäripuolella ei käytännössä oteta tuntumaa koskaan suuhun, otetaan ote ja päästetään kun hevonen löysää. Ota ja päästä. Kun koulutunnilla otin mielestäni jo tiukan otteen, pyysi valmentaja ottamaan "paremman tuntuman". Jokainen kouluhevonen on painanut kädelle 200kiloa, eikä yksikään ole ollut minun mittakaavassa pehmeä ja helppo ratsastaa. Tietty avut, ja asiat joita haemme eroavat osaksi toisistaan, mutta Kian mukaan, eikai niitä hevosia tarvitse tehdä sellaisiksi että niitä maailman luokan tasolla oikeasti potkitaan. Jokaisessa lajissa on harmaat puolet varsinkin kotona, joskus tulee tilanteita missä itsekin toteaa kovemman jalankäytön olevan tarpeessa, esimerkiksi jos hevonen painaa jatkuvasti johonkin suuntaan,mielestäni tasainen jumputus ei auta, mielummin käytän kerran kovemmin jotta apu menee läpi. Nyt kun olen kolme kuukautta ratsastanut "erittäin herkkää" koulutaustaista hevosta, omistaja ei kyennyt selässä tekemään mitään. Hevonen hermostui ja juoksi korvat luimussa kuin kana. Vasta kun kädestä pitäen näytin kuinka se toimii, ihmetteli hän että miten olen saanut sen toimimaam noin pienillä jalka ja istuntaavuilla käyttämättä ohjia lähes ollenkaan. Jos koko ajan jumputtaa tasaisesti jotain apua, hevonen turtuu sille. Jos suussa on jatkuva paine, sillä ei kohta ole mitään merkitystä. Minun tavoite on että voin laittaa ohjat miten vain, tuntematta "tuntumaa" sillä hevonen on niin pehmeä että se myötää miten vain. Kun vain kuljetaan suoraan eteenpäin, solukaan ei paina hevosta minun pohkeella tai kädellä. Muuten hevonen seuraa istuntaani, jos ei, korjaan jalalla kerran, jos ei vieläkään, voin näyttää suuntaa ohjilla ja korjaan uudestaan. Ja se muoto, tulee takaa eteen ratsastamalla takajalkoja vatsan alle istunnalla ja jalalla, ja kaula saa kaartua siihen muotoon jossa hevosen on luontaista suorittaa pyytämiäni liikkeitä. Ja jokainen hevonen, ikään, rotuun tai sukuun katsomatta on mahdollista ratsastaa ja kouluttaa toimivaksi. Inhoan kun ongelman päälle tyrkytetään varusteita. Herkkä suu, kuolaimettomat. Kirahvi, sivuohjat. Se on mielestäni sama asia, kun työntäisi hevosen traktorilla traileriin, kyllähän se menee sinne, mutta ratkaiseeko se ongelman? Olen tänne saakka työstänyt joka ikisen vastaantulevan hevosen naruriimulla, satulalla, suitsilla ilman turparemmiä tavallisilla nivelkuolaimilla. Omaa kilpahevostani ratsastin yhdellä kädellä kangilla kilpailuissa. Sillä lännenratsastussäännöisaä sanotaan, kankikuolaimella ratsastavan täytyy ratsastaa yhdellä kädellä, löysällä ohjalla. Tarkastellessani koulupuolen kankisuitsia en osaa muuta kuin kauhistella ja sääliä kaikkia kisahevosia, jotka suut vaahdoten puuskivat eteenpäin. Hyvä merkki hevosen mielentilasta on seurata sen häntää. Jos kilpailut ovat sisähallissa, hevonen tuskin huiskii kärpäsiä... Pidän myös eversti Carden tyylistä. Hänen klinikkaa ja oppilaita kun seuraa, osaa käsi olla pehmeä, jalankäyttö tapahtuu eri tavalla ja hännät eivät huiski taukoamatta. Ratkaisut ja parannukset täytyy tehdä ratsastuksessa, ei varusteissa, tämä on toki vain minun mielipide.

    ReplyDelete