Wednesday, May 15, 2013

Monikan tunti





Viime sunnuntain tunti oli todella hyvä ja koin paljon onnistumisia Thorin kanssa. Kaikissa askellajeissa oli hienoja pätkiä, mutta käynti ja laukka olivat eritoten hyviä.

Keskityimme ravissa siihen, että Thor liikkuisi tarmokkaasti ja kantaisi itseään paremmin. Tahti sai säilyä samana, mutta Thorin piti liikuttaa jalkoja hieman enemmän. Thorin askelia ei vielä tarvitse ratsastaa ulos suuresti, sillä takaosa ei vielä ole tarpeeksi vahva vaan enneminkin tulisi keskittyä nopeuteen ja siihen, että Thor lyhenee rungosta.

Monika puhui paljon siitä, että Thor pitenee liikaa ulkolavoista etenkin oikeassa kierroksessa ja olisi tärkeätä lyhentyä sisäpuolelta. Totesimme yhteistuumin, että Thorin ei ole helppoa kantaa itseään ja lyhentyä, vaikka Thor esimerkiksi avotaivutuksessa tuo etuosan sisälle, ulkopuoli pitenee niin paljon, että sisätakajalkaa ei tarvitse käyttää. Esimerkiksi voltissa Thor ei saa heittää lapaa ulos, vaan pitää olla tarkka, että Thor ei kaadu liikaa ulkoetujalan päälle ja painu lavasta ulos. Lyhyet askeleet auttavat Thoria koordinoimaan runkoa ja sisätakajalkaa. Muuten Thor menee liian etupainoiseksi ja esimerkiksi voltista tulee liian iso.






No comments:

Post a Comment