En tiedä uskonko enkeleihin sellaisessa metafyysisessä muodossa, mutta sen tiedän, että arjen enkeleitä on olemassa.
Olisi vaikka mitä mielenkiintoista kirjoitettavaa tämän päivän Vermon reissusta, mutta ensisijaisesti mielessäni on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että minulla on mahdollisuus harjoittaa rakasta harrastustani siitä huolimatta, että olen äiti. Ja vielä yksinhuoltaja sellainen.
On ihmisiä, jotka miettivät lasten hankkimista sen takia, että hevostelu jää vähemmälle. Minulle se ei koskaan ollut kysymysmerkki. En koskaan edes harkinnut sitä, että muuttaisin täysin omaa elämääni, sillä lapsihan tuli osaksi omaani.
Joskus kuulen, että on hienoa miten saan arjen palaset loksahtelemaan paikoilleen. Ei se ole hienoa yhtään. Se on usein todella stressaavaa ja huono omatunto kalvaa. Se on ahdistavaa, kun on sellainen olo, että sinua tarvitaan kotona ja myös tallilla. Ja sitten pitää sitä rahaakin saada. Ja pitäisi syödä hyvin, urheilla ja jaksaa olla läsnä vaikka on välillä väsynyt olo. Mutta en vaihtaisi arkeani mihinkään muuhun ja olen täysin tietoinen siitä, että ilman arjen enkeleitä ei tyttäreni ja minun elämäni olisi yhtä intensiivistä ja hauskaa. Välilllä itketään, aika usein nauretaan, mutta ainakin me elämme. Täydellä teholla, jokainen hetki.
Ihana kirjoitus. Loistavaa arkielämää!
ReplyDeleteTack Kia! Jag läser ofta din blogg och du har helt huippu saker du skriver om, som idag oxå. Jag har varit ensamstående mamma sedan min dotter var 6-år och i år har hon skrivit studenten :). Genom alla dessa år har vi ridit 4-5ggr i veckan och sedan 3 år tillbaka har vi 2 egna hästar, och så som du beskriver har våra vardagar också varit. Men jag skulle ALDRIG byta bort en minut av det vi gjort tillsammans med min dotter vi har vuxit tillsammans och med våra hästar. Ibland är jag så ödmjuk inför allt detta jag får vara med om att jag blir helt rörd. Som nu när jag skriver detta ;). Ha det bra! Marina
ReplyDeleteHieno kirjoitus! Varmasti elämä vaatii sumplimista ja säätöä, mutta on varmaan myös sen arvoista. Eikä kai heoset ja lapset sulje toisiaan pois. :)
ReplyDeletePitäisi itsekin vaan lähteä tallille, on jäänyt ihan täysin. Tekisi niin hyvää päästä rapsuttelemaan ja luomaa lantaa. ;)
Osui ja upposi, ihana kirjoitus. :) Itsekin samanlaisten asioiden äärellä painiskellaan joka päivä. Ihana kun on ihmisiä jotka jakavat samoja kokemuksia. :)
ReplyDeleteOsui ja upposi, ihana kirjoitus. :) Itsekin samanlaisten asioiden äärellä painiskellaan joka päivä. Ihana kun on ihmisiä jotka jakavat samoja kokemuksia. :)
ReplyDeleteHienoa tekstiä, osuit taas naulan kantaan.
ReplyDeleteItse olen 23- vuotias, eli vielä lapset ja perhe-elämä edessä. Nyt jo opintoja loppuun puskiessa tuntuu, että tallille ja hevoselle vain jää liian vähän aikaa ja energiaa. Rehellisesti sanottuna pelottaa, miten harrastuksen käy kun aikanaan tulen itsekin äidiksi. Jaksanko yhdistää perhe-elämän, tallielämän ja sitten vielä muun ajan itsestä huolehtimiseen, syömiseen, nukkumiseen, ja työntekoon.. huh. Onneksi on esimerkkejä kuten sinä, keistä katsoa että hei, voihan se onnistua :)
Kiitos aivan ihanista kommenteista;) Tulipa lämmin mieli!
ReplyDelete