Tulivathan hammasongelmat mieleen, mutta kun olimme Jutin luona marraskuussa. Sunnuntaina juttelin Rannvin kanssa ja totesin, että Thorilla ei ole kaikki hyvin. Lauantaina Thorilla oli luultavimmin lievä ähkykohtaus ja sunnuntaina maastossa Thor veti kovasti päätä alas ja pois kuolaintuntumalta. Rannvi sanoi, että Thor syö hänen mielestä epätasaisemmin, joten ei kun hampaita jälleen tutkimaan.
Onneksi eläinlääkäri oli tulossa jo tiistaina käymään tallilla, joten Hanna katsoi samalla Thorin hampaat. Thor antoi nätisti katsoa ja kokeilla suuta kunnes Hanna totesi, että rauhoitetaan vaan suoraan, sillä oikea puoli suusta oli täynnä piikkejä ja poskessa haavaumia.
Ai että tuli ikävä olo. Kun mietin jälkeenpäin, niin kaikki oireet täsmäsivät suuhun, mutta jotenkin en vain voinut ajatella, että kyseessä olisi näin pian taas piikit hampaissa. Ja Thor oireili tällä kertaa hieman eri tavalla. Thor ei ollut selvästi kiinni jompaankumpaan suuntaan vaan oireilu on ennemminkin ollut jotenkin kattavampaa (en siis ihan osaa kuvailla). Onhan Thor ollut huonompi oikealle ja heittänyt takaosaa sisälle, mutta jotenkin ajattelin sen johtuvan jostain muusta.
Joskus toivon todellakin, että hevoset osaisivat puhua. Tänään Thor laittoi ensimmäisen kerran pään syliini ja pysyi siinä kauan. Se oli maaginen hetki. Ikäänkuin Thor olisi helpottunut, kun hampaat hoidettiin.
Olin menossa Yliopistollisen hevossairaalan järjestämälle hammasluennolle, 14.3., mutta jäin kotiin Ellan kanssa. Koska olen nykyään erityisen kiinnostunut hevosten hampaista Thorin taustan vuoksi, kyselin luentomateriaalia Anna Andersenilta. Anna lähetti Islanninhevonen-lehdessä julkaistun artikkelin, Pohdintoja kuolaimien aiheuttamista suuhaavoista ja halusin ehdottomasti jakaa tämän mielenkiintoisen kirjoituksen kanssanne.
Kuinka paljon meidän tulisi raspata hevosia? Onko ennemminkin kyse siitä, että hevosella kuuluu olla terävät reunat hampaissa, mutta ei kunnon piikkejä (kuten Thorilla eilen)? Tai onko haavaumien aiheuttaja kuolaimet ja liian voimakkaat, jatkuvat ohjasotteet? Mitä kokemuksia teillä on tai mitä ajattelette näistä asioista?
Yksi asia joka on varma, on seuraava. Ensi kerralla en enää mieti mistä on kyse, vaan tarkistan aina ensimmäiseksi Thorin suun. Aion myös opetella tunnustamaan miltä tuntuu, kun Thor saa piikkejä, jotta voin arvioida milloin seuraava hammashuolto on ajankohtainen. Jutin seuraava aika on elokuussa, joten katsotaan pärjätäänkö sinne asti.
Koska Thor hikoili kovasti lauantaina Hanna otti myös lihaksien veriarvot poissulkeakseen mahdollisen lievän lannehalvauksen. Lihasarvot olivat kuitenkin täysin normaalit.
POHDINTOJA KUOLAIMIEN AIHEUTTAMISTA SUUHAAVOISTA
islanninhevonen- lehti 2012
Kirjoittaja Anna Andersen
Kuolaimien aiheuttamat limakalvovauriot hevosen suussa on aihe, joka on puhuttanut FEIFin urheilupäättäjiä, eläinlääkäreitä, tuomareita ja ratsastajia jo pitkään. Vuonna 2005 Ruotsissa järjestetyissä MM-kilpailuissa eläinlääkäri tarkasti jokaisen hevosen joka aamu ennen starttia. Ruotsalaiset eläinlääkärit tutkivat myös hevosten suut. Toimenpidettä ei ollut aiemmin tehty systemaattisesti islanninhevoskilpailuissa. Ikäväkseen eläinlääkärit totesivat noin puolella hevosista olevan jonkinasteisia limakalvovaurioita suussaan.
Asia otettiin esille eri tahoilla, mm. FEIFin eri seminaareissa. FEIF esitteli uuden käytännön eli tuomareiden tekemät suutarkistukset kilpailuissa. Vähän myöhemmin tuli kirjalliset ohjeet suutarkistusten tekemiseen ja eläinlääkäreitä varten ohjeistukset erilaisten ruhjeiden kategorisoimiseen muun muassa niiden koon mukaan.
”Suuhaavakeskustelua” on käyty siitä lähtien ja kysymyksiä on monia. Mistä vauriot johtuvat, mikä kuolain niitä aiheuttaa, millainen ratsastus niitä aiheuttaa, kuinka vakavaa on jos hevosella on vaurio suussa, mikä on vakava vaurio, uskaltaako kisasuoritusta enää ratsastaa mahdollisen suuhaavan ja siitä mahdollisesti seuraavan varoituksen pelossa?
Vastauksia on varmasti yhtä monia kuin kysymyksiä ja vastaajia.
Asiaa voidaan tarkastella periaatteiden kautta. Periaatteessa mikään kuolain ei itsestään hevosen suussa aiheuta haavaa, ellei hevonen sitten satu allergisoitumaan kuolaimen metallille, mikä on toki mahdollista, mutta melko epätodennäköistä. Hevosella voi olla haava suussaan myös ilman kuolainta. Se on voinut esimerkiksi purra poskeensa tai saada viiltohaavan ruuastaan. Toisaalta ne vauriot, mitä hevosten suussa näkee kilpailuissa, eivät johdu ruohonkorsista.
Vääränlainen kuolain, eli mitoiltaan hevoselle epäsopiva kuolain, yhdistettynä ei-optimaaliseen ohjastuntumaan saattaa aiheuttaa ongelmia. Liian pitkä kuolain painaa ulkoapäin posken sisäpinnan poskihampaiden väliin.
”Me olemme raspanneet ja raspanneet poskihampaita, mutta ongelma ei ole poistunut”, sanoi islantilainen eläinlääkäri Sigridur Björnsdottir FEIF-konferenssissa luennoidessaan eläinlääkärintarkastuksista Landsmótissa. Hänen mukaansa limakalvovauriot poskien sisäpinnassa eivät johdu niinkään terävistä hampaista vaan vääränlaisista varusteista.
Ruotsalaisen hevoshammaslääkärin Ylva Rubinin (joka ei omien sanojensa mukaan ikinä käytä raspia hevosen suussa) mukaan poskihampaiden tulisi olla hevosen syömisen kannalta luonnolliset, eli kuluneet reunoiltaan teräviksi, jotta rehun hienontaminen tapahtuisi hevosen leukojen mekaanisessa liikkeessä kun hampaat liikkuvat sivusuunnassa toisiaan vasten. Jos poskihampaat raspataan pyöreiksi, hevonen joutuu muuttamaan pureskelutekniikkaansa.
Liian pitkillä kuolaimilla, liian kireillä turpahihnoilla ja liian voimakkailla jatkuvilla ohjasotteilla saadaan aikaan limakalvovaurioita poskien sisäpinnoille. Suupielivauriot syntyvät kun jatkuva liian voimakas kuolaimen aiheuttama paine suupielissä saa aikaan verenhukan kudoksessa, jolloin suupielen sisäpuolella näkyy punainen hankauma. Jos paine jatkuu, suupielen iho kuoriutuu vereslihalle. Jos vaurion päälle muodostuva rupi jatkuvasti hankautuu pois, vauriosta tulee krooninen.
Poskien ja suupielten lisäksi vaaravyöhykkeessä ovat kieli ja hammasloma. Koska kieli on herkkä, halutaan antaa kielelle tilaa kuolaimen alla, mikä sinänsä on hyvä ajatus. Toisaalta herkkyydestään huolimatta kieli on suhteellisen vahva lihas, jolla on jotain mahdollisuuksia vastustaa kuolaimesta johtuvaa painetta. Hevoshammaslääkäri Rubin suositteleekin yhdeksi kuolainvaihtoehdoksi suoraa kuolainta. Kielentilalliset kuolaimet puolestaan jakavat painetta myös hammaslomaan. Hammasloma on nimensä mukaan hampaaton alue hevosen suussa, missä luun päällä on vain ohut kudos. Mikäli kielentilallinen kuolain on kankikuolain, kankivarren vipuvaikutus painaa kuolainta hammaslomassa kohti poskihampaita.
Landsmótin eläinlääkärintarkastuksissa on todettu suora yhteys hammaslomavaurioiden ja kielentilallisten kankien käytön välillä. Hevoshammaslääkäri Rubin kertoo havainneensa islanninhevosilla vaurioita hammasloman ja etenkin alaleuan ensimmäisen poskihampaan etupuoleisella alueella muita rotuja enemmän. Hän arvioi ongelmien johtuvan nivelletyistä islantilaiskangista.
Koska hevosen suu on herkkää aluetta ja sinne laitetaan rautaa, on melko todennäköistä, että hevosen suussa on aika ajoin jotain vauriota, ratsastajan tasosta riippumatta. Hevosen kannalta tärkeintä onkin, että ratsastaja tiedostaa tämän. Suun limakalvo paranee nopeasti, mutta jos sille ei anneta mahdollisuutta parantua, krooniset vauriot korjaantuvat todella hitaasti. Hevosen suun tarkistamisen opettelu ja tavaksi ottaminen on helppoa. Kuolaimen ja turparemmiyhdistelmän vaihtaminen muutaman päivän välein, samoin ratsastaminen välillä kuolaimettomalla suitsella, antaa mahdollisille vaurioille mahdollisuuden parantua, kun kuolaimen paine kohdentuu toiseen kohtaan suuta.
Mitä varoituksiin tulee, tuomari ei ole eläinlääkäri, eikä tuomarikoulutukseen kuulu analyysintekoa suuvaurion syntymekanismista eikä diagnostiikkaa vaurion laadusta. Tuomari näkee miten hevonen liikkuu, ymmärtää kuolaimen vaikutusmekanismin, huomioi miten ratsastaja käyttää apujaan ja tekee arvion oman kokemuksensa perusteella. Mukavaa on ollut huomata, että ratsastus on kehittynyt, hevoset liikkuvat paremmin ja kuolainvalinnat ovat pääosin ratsukoille sopivia. Ja muuten: suuhaavat ovat vähentyneet.
lähteet:
FEIF konferenssi 2012
Islandshästen 4/2012
Lisäyksiä apulaisprofessori Ove Wattlen luennon jälkeen:
- ihmisen ja hevosen hampaiden rakenteella on eroa, hevosen hampaat kuluvat kun se hienontaa rehua. Normaalin purentamekanismin takia hevosen poskihampaiden ulkoreunat hioutuvat teräviksi. Jos tunnemme hevosen hampaissa piikkejä, se johtuu siitä, että niiden kuuluukin olla siellä.
- Hevoseläimen hampaan rakenne on sellainen, että hampaalla on elinkaari, joka päättyy siihen, kun hammas on kulunut juureen asti.
- Aina kun hampaita raspataan, kontaktipinta-ala pienenee.
- Kun hampaita raspataan, se nopeuttaa hampaiden esilletuloa, jolloin käytännössä hampaan, ja sitä kautta hevosen, elinikää lyhennetään.
- Raspaamisen jälkeen kuluu n 90 päivää, että hammas on palautunut, eli käytännössä jos haluaisi pitää piikit poissa, tulisi hampaita raspata 3 kk välein.
- Hammashoidossa tulee keskittyä kunnolliseen suun tutkimiseen, joka tapahtuu rauhoituksessa. Jos hevosella ei ole ongelmaa, ei tarvitse raspata vain rutiinin takia. Jos löytyy ongelma, se tulee tutkia ja hoitaa spesifisti, paljon pienemmillä välineillä, tarkemmin ja esim röntgenkuviin perustuen.
- Hevosen suussa ei ole tilaa kuolaimelle. Aina kun laitat kuolaimen suuhun, syntyy painetta. Kun laitat turparemmin, syntyy puristusta. Mikään ei saisi puristaa poskia.
- Kuolain voi kuluttaa etummaisia poskihampaita, joiden kuluminen saattaa vaikuttaa koko pureskelutekniikkaan.
- Vaihtamalla kuolaimia muutaman päivän välein, vaihdat paikkaa johon paine tulee. Näin annat kudokselle aikaa parantua.
- Kuolainten ja suitsien sovittaminen oikein on ensiarvoisen tärkeää.
- Allergiset reaktiot eroavat suuvaurioista, joten limakalvovauriot eivät johdu metalliallergiasta. Kukaan ei ole todentanut allergista reaktioita metalliin.
- Eläinlääkäri tekee eläinlääkärin työtä, on hevosurheilun tehtävä kertoa, mitä ja miten hevosta käytetään, mitkä ovat ihanteet, mitä halutaan nähdä ratsastuksessa.
HUOM!
Nämä ovat luennolla tekemiäni muistiinpanoja, joten lukijana ota huomioon, että mahdollisesti olen käsittänyt jonkun asian väärin.
Lue myös:
Kuolaimet aiheuttavat haavaumia
Tarkista hampaat
Vinkkejä kuolaimettomuuteen
Vaihda kuolaimia usein
Toisilla hevosilla raspausväli voi olla 3-4 kk, ja esimerkiksi oma valmentajani sanoi tarkistuttavansa hevosensa suun vähintään kolme kertaa vuodessa. Meillä raspataan kahdesti, ja se on riittävä. Thor ilmeisesti kuuluu ryhmään useasti raspattavat ja sehän voi johtua sen purentatavasta tms.
ReplyDeleteHyvä postaus ja kiitos, kun jaoit artikkelin meidän kanssa!
ReplyDeleteTämä kohta kuitenkin kiinnitti huomioni:
"Koska hevosen suu on herkkää aluetta ja sinne laitetaan rautaa, on melko todennäköistä, että hevosen suussa on aika ajoin jotain vauriota, ratsastajan tasosta riippumatta. Hevosen kannalta tärkeintä onkin, että ratsastaja tiedostaa tämän."
On aika surullista, että me todennäköisesti aiheutetaan hevoselle vammoja suuhun ja meitä kehoitetaan vain tiedostamaan moinen ongelma harrastuksessa. :(
Meillä ei ole enää kuolaimia käytössä, Hippoksen artikkeli sai tekemään päätökseen. Sittemmin kuulin, ettei Taavilla ole Venäjällä ollutkaan koskaan kuolaimia.
Viime klinikakäynnillä Taavinkin hampaat taas katsottiin ja sanoin että se edelleen edellisen huollon jälkeen vastusteli kuolaintuntumaa rullaamalla liian alas tai vetämällä ohjat kädestä. Ell epäili syyksi sitä, että Taavilla on suussa paljon löysää nahkaa, joka saattaa jäädää hammalomassa kuolaimen ja hampaan väliin. Empä ole tällaiseenkaan juttuun koskaan törmännyt!
Kiitos taas ihanista kommenteista.
ReplyDeleteLaura, kiva kuulla että muillakin raspausväli tuntuu jäävän tiheäksi. Olen vain niin yllättynyt, sillä Tiina raspaa Masin 1-2- kertaa vuodessa eikä ongelmia ole ollut. Eikä ole ollut ongelmia muidenkaan hevosten kanssa (en sinänsä ole koskaan ollut Jutin luona niiden kanssa:) Olen kysynyt parilta eläinlääkäriltä neuvoa hampaiden osalta ja kaikki toteavat vain, että ei sitä oikein mitään voi tehdä. Hanna sanoi, että iän myötä tuo piikkien kasvu saattaa hieman tasaantua / hidastua. Purentavika vaikuttaa varmaan kuitenkin kaikkeen ja heinän laadulla on varmaan myös väliä.
Elina, tuo kohta kiinnitti myös mun huomion ja täytyy ihan sanoa, että mietin kyllä pari kertaa miksi oikeastaan käytämme rautaa hevosen suussa lainkaan.
Aion nyt kokeilla tallinomistajan kuolaimettomia suitsia. Voihan sitä sitten käyttää kuolaimia jos käy valmennuksissa tai kisoissa muualla. Etenkin kun Thorilla on tuo purentavika ja noin yliherkkä suu, niin ainahan sitä voi kokeilla.
Ja ei voi kuin todeta, että jälleen on kokemusta viisaampi ja tietää jo jotain hevosen hammaskalustosta.
Peukutan kuolaimettoman kokeilun puolesta! :)
ReplyDeleteHei, hirveän mielenkiintoinen artikkeli ja nyt tulee varoitus pitkästä viestistä.
ReplyDeleteOlen joutunut lopettamaan hevosen hammasongelmien vuoksi, joten aihe on lähellä sydäntäni. Vanhukselta puuttui hampaita, tämä aiheutti vastaparin nopeaa kasvua, piti raspata sähköraspilla kaksi- kolme kertaa vuodessa, suu oli kokenut kovia aikoinaan raviuralla. Tosin tästä on useampi vuosi aikaa ja hammashoito on paljon kehittynyt.
Eläinlääkärimme ennen oli todella hiljainen, ei puhua pukahtanut monesti koko raspauksen aikana: ei kommentoinut suun tilaa tai ongelmia tai milloin tulisi uudestaan jne. vastasi vain kysymyksiin ja minä en osannut kysyä... Sitten erään kerran raspaushommia tuli tekemään nuori naiseläinlääkäri, joka oli tehnyt tutkimusta aiheesta ja "suomut putosivat silmiltäni". Nuorelta (no 7 vee jo) poisti sudenhampaan, ties kuinka kauan vaivannut, ponivanhuksen suun kehui loistavaksi ja ei koskenut mihinkään ja sitten viimeiselle, muttei vähäisimmälle pukkasi liikkeelle jo muutaman kuukauden kestäneen kuolainrulijanssin. Kaikille neuvoi kuolainten käyttöä ja antoi ohjeita, vain ponivanhus sai jatkaa samaan malliin, vaikka sitäkin ratsastetaan nykyään paksun nivelen lisäksi nahkapäitsikuolaimettomilla - parhaiksi havaittu. Esim. Hööksin myymä kuolaimeton, jossa ohjat tulevat ristiin leuan alta, jumittaa, myötääminen ei onnistu. Samoin nuorta ratsastetaan oliivi-kumi-kolmipalan lisäksi useamman kerran viikossa vastaavalla kuolaimetonviritelmällä, suosittelen kokeilemaan. Tuntuu, että herkkis hyväksyy kuolaintuntumankin paljon paremmin.
Mutta sitten ongelmakimppuuni: suokkiruuna, joka toimii kuolaimetonviritykselläkin hyvin kentällä, mutta taivuttelu kuolaimettomalla ei oikein kenelläkään toimi, ei esim. hackamorellakaan ja tarvitsisi kentälle pehmeän kuolaimen, kun asiaa tutkiessani olen tullut tulokseen, että perus nivel osuu kulmahampaisiin, kolmipala meillä liian paksu ja suoraa olen nyt sinne miettinyt. Etenkin kun puree joskus kiinni kuolaimeen.
Ja maasto (jossa käydään mielenterveyden vuoksi, ja josta en kovin mielelläni luopuisi): kuumuu, painuu alas, painaa kädelle ja ryntäisi vain. Ratsastukselliset keinot on eri henkilöiden avulla käyty läpi ja yleinen mielipide on, että on vain huomannut voivansa rynnätä kolmipalan kanssa (tämä jo edellisten omistajien luona, minulla hurjasti parantunut, ei ryöstä enää, mutta vetokilpailu lähes joka kertaista) ja nyt on kokeiltu D-rolleri, jolla hiukan parempi, mutta, seuraavaksi olen miettinyt waterfordia tai kimblewickiä (millaisellahan suuosalla) kokeiltavaksi... Olisikin jokin kirja tai yleinen ohje jossa sanottaisiin, että tee näin näin ja näin... Mikähän mun tekstin pointti olisi? Saa ainakin heittää neuvoja tai ideoita, jos on..
Hei Anonymous! Kiitos pitkästä kommentista. Melko mahdotonta sanoa mikä toimii, kun hevosta ei ole nähnyt. Uskon itse, että harvemmin ongelma on suoranaisesti kuolaimissa. Onko sinulla videota jonka voisit lähettää tai voin tulla paikan päälle katsomaan hevostasi, niin voin paremmin arvioida mitä ajatuksia omalta osalta herää:)
Delete