"Aroilla vaeltanut eläin on kehittynyt ihmisen kannalta epäkäytännölliseksi. Sen pitäisi saada laumakavereita, paljon rauhallista hidasta liikuntaa, hehtaaritolkulla tilaa ja heinäkasveja niin paljon kuin sitä huvittaa vuorokauden mittaan nyppiä – semmoiset 16 tuntia. Kun jotkut haluavat pitää eläimensä muista erillään, liikuttaa sitä lyhyen aikaa mutta kovaa, sulkea sen pieneen tilaan ja ruokkia kolme kertaa päivässä, ongelmat eivät ole pelkästään todennäköisiä, vaan ne ovat väistämättömiä ja itse aiheutettuja.
Ruokinta on yksi suomalaisen hevosenpidon hankalimmista hyvinvointiongelmista. Rehukasvit on jalostettu niin energia- ja ravintoainepitoisiksi, että varsinkin pulska hevonen voi syödä niistä tehtyä rehua enää hyvin, hyvin vähän. Niukat ja harvoin tarjoillut heinäannokset eivät sovi sen mahalaukulle ja suolistolle, jotka sanovat sopimuksen irti. Ilmoitus siitä tulee mahahaavan tai ähkyn muodossa, jos tulee. Osa hevosista kärsii mahanpurunsa hiljaa, vuosien ajan.
Kaiken lisäksi tuolla ihmiselle niin hankalalla elukalla on psykologinenkin tarve laiduntaa ja pureskella lähes koko ajan. Jollei heinää tipu, pureskellaan pian maaperää, aitoja, kaverin loimia tai vaikka omia kylkiä."
Tähän ei oikein ole mitään lisättävää. Kyllä te tiedätte nuo hevoset, jotka näpräävät ja syövät ihan mitä vaan. Imppaavat, ovat aggressiivisia ja kutovat. Mietin usein kesäisin, että onko hetkeäkään päivästä jolloin Thor ei syö. Jos hevoseni saisi valita, tuntuu että suu on jossain kiinni koko ajan.




