Thursday, August 21, 2014

Kavioiden asennosta


Tämän takia olen kavion asennon suhteen melko hysteerinen hevosenomistaja. Kavioiden asento kun vaikuttaa hevosen elämänlaatuun niin suhteettoman paljon.

Vaikka meillä ei ole kovinkaan paljon kavioita tämän kesän jäljiltä enää tallella on kuitenkin asento edelleen säilynyt melko hyvänä. Etenkin kantaa on mukavasti, joka tietenkin helpottaa kavioiden huonoa tilannetta muuten. Sören kävi eilen lyömässä taas yhden irtokengän kiinni ja sanoi, että Thorin kavioiden laatu on muuten parantunut huomattavasti. Ongelma on ennemminkin nyt siinä, että kavio murenee alhaalta ylös ja valkoviiva pitäisi saada vahvistettua. Nyt kun kavio murenee alhaaltapäin tulee siihen koko ajan lisää likaa kavion ja kengän väliin.

Tallilla ukkosen jäljiltä. 

Sören käski pestä mäntysuovalla ruununraajat (kuten jotkut teistä ihanista lukjoista olette jo ehdottaneet), joten eilen sitten jynssättiin metsälenkin jälkeen. Koska olen nyt istunut taas paikoillani aivan liikaa töissä oli ihana juosta oikein kunnon lenkki. Hieman kyllä ahdisti, kun ukkonen teki tulojaan ja olimme melko kaukana kotoa. Etenkin, kun tallilla olivat monet asiat räjähdelleet edellisen yön aikana, kun ukkonen oli iskenyt viereiseen kuuseen.

Thor saa vielä nautiskella laitumella. Onko mitään kauniimpaa hevostelussa kuin tyytyväisenä laiduntava hevonen.


Hevoset olivat ihmeellisen rauhallisia, mitä nyt Thor oli kuin ukkosen jäljiltä koko hevonen. Sinänsä se on aika luonnollista koska jostainhan nimi Son of Thor tulee. Oikea ukkosen poika (huomatkaa kunnon suitsitus Monty Robert's -riimun sijasta. Herralla oli sen verran energiaa, että piti ottaa oikein varman päälle tällä kertaa) mun rakas hevonen.



Tänään on taas vuorossa Johannan tunti ja ensi viikolla muutetaan Eca lähemmäksi kaupunkia ja Thor seuraa sitten lokakuussa samaan talliin. Ennen sitä käydään myös tarkistuttamassa hampaat Jutin luona.



Noin muuten, niin ollaan taas nautittu arjen tasapainosta. Syöty hyvää ruokaa (rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa), urheiltu, mietitty tulevia lasten harrastuksia ja olen tietenkin opettanut tytöille tuon NU-lehden lukemisen jalon taidon.


Eilen eteemme sattui ystävien luona Laajasalossa kaunein sateenkaari jonka olen koskaan kohdannut. Ei sitä tunnetta saanut kuvattua, mutta jotain maagista tuossa kaaressa oli. Olen ihan varma, että sateenkaaren tuolla puolen oli joku aarre. Rakkauden ja ystävyyden aarre.

Lue myös:
Hevosen kavioista, kengistä ja kengättömyydestä

Monday, August 18, 2014

Jutteletko sinä hevosesi kanssa?

Ai että mä tykkään Thorin isosta masusta ja lihaksekkaamasta olemuksesta. 
Olen aina jutellut eläinteni kanssa jopa siihen pisteeseen asti, että sukuni on ollut hieman huolestunut mielenterveydestäni.

Hevosen kanssa voi kommunikoida monella tapaa, mutta ei se äänikään ole huono lisä kaikille muille avunannoille.

Eilen oli kyllä omat avut hieman hukassa Petran estetunnilla. Voi Thor parkaa joka joutuu kyyditsemään tällaista tätiratsastajaa esteiden yli. Hevoseni lihakistolle taas hyppely ei tehnyt muuta kuin todella hyvää ja kuten Manolo Mendez toteaa Hippsonin artikkelissa "Dressyrhästar skulle ha stor glädje av att få hoppa mer": 

"Det är ofta så att man antingen är bra på unghästar eller på Grand Prix-hästar, sällan både och. Varför inte? Jag själv har valt att skaffa mig erfarenhet från så många områden som möjligt – dressyr, hoppning, de högre skolorna, tjurfäktning, cutting och polo. Att se och ta in, att skapa en erfarenhetsbank, är ovärderligt. Dressyrhästar skulle till exempel ha stor glädje av att få hoppa mer. Ett högt hinder kräver mer kraft i bakbenen än piaff och passage, och är på så vis utmärkt som kompletterande träning."

Friday, August 15, 2014

Lisi myynnissä

Blogiani jo pidempään lukeneet muistavat varmaan ihanan Lisi-ponin. Valmensin Lisin perhettä vuosia ja meillä oli monta hauskaa hetkeä. Nyt molemmat tytöt ovat kuitenkin kasvaneet täysimittaisiksi ja Lisi on myynnissä.

Lisi on 15-vuotias hollantilainen risteytysponi ja oikea nimi on Liberty Girl. Lisi sopii luonteeltaan aloittelevan esteratsastajan kilpaponiksi tai ensiponiksi. Lisi on todella helppo käsitellä ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lisi on myös maastovarma (siitä on ihan omakohtaista kokemusta, kun pääsin hyödyntämään Lisiä turvaponina kun oma hevonen lähti täyttä pukkilaukkaa eteenpäin).

Lisi on viime vuodet keskittynyt esteisiin ja kilpailuissa on hypätty 90-100 cm luokkia, kotona isompaakin.

Lisi liikkuu kivasti myös tasaisella ja tekee sujuvasti avot, sulut, väistöt ja vaihdot. Lisi on ollut nykyisisillä omistajilla kuusi vuotta ja on pysynyt terveenä koko sen ajan.

Lisi myydään vain hyvään ja rakastavaan kotiin ja voin luvata, että Lisistä saa joku nuori tyttö vielä elämänsä ponin. Myös varusteet on mahdollisuus ostaa mukaan.

Yhteydenotot: outi.harkki(at)gmail.com



Ja viikonlopun kunniaksi vielä Karl Mikolkan mielenkiintoinen artikkeli, The Whip

Thursday, August 14, 2014

Äänestäkää Empowered -dokumentti jatkoon


Minulla on kaksi arjen supersankaria. Yksi heistä on ystäväni Jenni Laxén, joka on jo kolmatta kertaa taistellut syövän kanssa ja toinen on rakas Australialainen ystäväni James Gribble. James halvaantui järkyttävässä onnettomuudessa Afrikassa viettäessään elämänsä parhaimpia vuosia.

James on kuitenkin onnettomuuden jälkeen jaksanut olla positiivinen ja tsempata kaikkia ympärillä olevia ihmisiä. Jamesin 'joie de vivre' on uskomatonta seurattavaa ja nyt James on tehnyt ihmisen tahdonvoimaa käsittelevän dokumentin Empowered.

Empowered-dokumentti on mukana Short Film -kilpailussa, joten olisi mahtavaa jos jaksaisit käydä äänestämässä Jamesin dokumentin voittoon tästä linkistä:

http://www.focusonability.com.au/FOA/films/Empowered_717.html

Tuesday, August 12, 2014

Puristunut hevonen ei liiku

Kaipaan jo nyt kesän uintireissuja ja tallustelua tätini nurmella.
Kyllä Johannan tunteja ehti jo kesän mittaan kaivata. Ja ehkä ehti jopa hieman unohtua miten uskomattoman taitava valmentaja Johanna on.


Tuntui jotenkin erityisen hyvältä päästä taas valmentautumaan viime viikolla ja lähdimme Blondin ja Thorin kanssa karvasatulafanfaarein tunnille (vaikka Thor on nyt liikkunut hyvin satulan kanssa pidän kovasti karvasatulasta. Pääsen lähemmäs hevosta ja tunnen paremmin miten selkä liikkuu).


Thor on saanut viettää pidemmän vapaakauden nyt kesällä, joten työnteko on aloitettu rennoilla uimalenkeillä, juoksuttamisella, maastoilulla ja Petran hypyttämisellä. Viime viikon sunnuntaina kävimme Susannan ja Topin kanssa pitkällä maastolenkillä  ja maanantaina oli vuorossa Monikan tunti.



Maastossa Thor oli melko mahdoton ja ylienerginen ja sain toden teolla pitää kiinni kauhukahvasta koko sen ajan kun olimme maastossa (tämä oli odotettavissa pidemmän vapaan jälkeen). Onneksi pysyn jo melko hyvin selässä kaikista pompuista huolimatta ja kotimatkalla laukkapolulla Suski huusi vain perästä, että jalat kiinni ja mieti eteenpäin aina kun teimme loikan johonkin suuntaan. Huheijaa, olin ihan puhki lenkin jälkeen ja lihakset saivat kunnolla kyytiä. Mutta pysyin selässä ja sain jopa hatunnoston ei-pelkoa-tuntevalta Suskilta. Näytti kuulemma paljon pahemmalta takaa katsottuna kuin silloin kun Topi meni edellä ja kuului vain huutoa jätti-ilopukin keskeltä. Onneksi rakas veljeni oli pitänyt meille treenitunnin päivää aikaisemmin, joten vatsalihakset olivat jo valmiiksi hommissa.

Maanantaina läpiratsastimme Thorin Monikan kanssa ja teimme paljon siirtymisiä ja keskityimme vain siihen, että Thor oli rento ja kuulias. Thor oli oikein hyvän tuntuinen ja oli todella kiva ratsastaa tunnilla jälleen pitkästä aikaa.

Resist for a few strides only

Johannan keskiviikon tunnilla keskityimme taas perusasioihin ja vaikka olen urheillut melko säännöllisesti myös lomalla tuntui kyllä niskassa asti, kun Johanna pyysi kantamaan vartaloa ryhdikkäämmin ja aktivoimaan pallea. Kun saimme istunnan jokseenkin johonkin muotoon lähdimme lyhentämään ja pidentämään käyntiä ja teimme paljon siirtymisiä. Siirtymisissä käynnistä raviin ja ravista takaisin käyntiin Johanna pyysi minua puristamaan reisillä kevyesti aina kun halusin Thorin siirtyvän ravista käyntiin. Se tuntui hieman hassulta koska se toimi Thorilla erinomaiseti ja Johanna selitti sen mielestäni hyvin sillä, että "mieti miten hevonen, jota ratsastaja puristaa koko ajan ei liiku eteenpäin." Ja niinhän se on. Oli kuitenkin tärkeätä, että puristus oli nopea eikä missään nimessä saanut jatkaa puristamista pitkään.

Luin Horse Listening -sivustolta hyvän kirjoituksen, Where Does Your Half Halt Start? Here Are Four Suggestions ja siinä oli sattumoisin kuvattu juuri tätä samaa puristamis(vastustamis)aihetta:

"So as he goes along, you can either flow along (release) or resist (brace) to stop his forward (and maybe downward) energy. You can tighten through your legs, your thighs and “grip” more with your rear end (!!).

In any case, the horse will feel this through the saddle. His response will come from his back rather than his mouth. Beware of using too strong a seat and stifling the horse’s flow of energy. You want to resist for a few strides, in rhythm with the horse’s movement, and then release."
Eca suuntaa kaupunkiin

Kävin myös läpiratsastamassa Ecan Snappertunassa viime viikolla ja saimme tehdä oikein kunnolla hommia kuumalla kentällä. Juti katsoi Ecan hampaat ja samantyylistä aaltopurentaa löytyi kuten Thorilla. Eli ei kun hampaita hoitelemaan puolen vuoden välein.

Eca muuttaa lähemmäs kaupunkia talven yli, jotta Eca pääsisi säännöllisempään treeniin ja Ecan ratsastajat valmentautumaan kunnolla. Todella hauskaa, kun pääsee seuraamaan Ecan kehitystä nyt hieman lähempänä kotia.

Oma koti kullan kallis

Viihdymme Thorin kanssa todella hyvin Inkoossa. En haluaisi mitenkään siirtää Thoria muualle koska talli on kuin toinen koti ja ihmiset ovat aivan ihania ja osa heistä sydänystäviä. Viime talvena mietin kuitenkin jo Thorin siirtämistä muualle talven yli koska ajomatka ja aikataulujen yhteensovittaminen etenkin nyt kun Ella on koulussa tuntuivat kovin haastavilta. Päätimme kuitenkin viettää toisen talven Inkoossa, mutta nyt syksyn lähestyessä tunnen, että Thor on tällä hetkellä siinä vaiheessa kehitystään, että voisimme kehittyä vielä lisää ja haluaisin valmentautua säännöllisemmin. Valmentaudun Inkoossa myös sännöllisesti, mutta matkaa maneesiin on kuitenkin tovi, joten sinne ei niin usein tule lähdettyä. Kaipaan myös säännöllisempää valmentautumista estepuolella ja uskon, että sen toteuttaminen juuri nyt voisi olla helpompaa toisella tallilla.

Olen käynyt katsomassa yhtä sun toista paikkaa ja olisi ihanteellista, jos voisimme olla Cinyan ja Ecan kanssa samalla tallilla. Tiedän kuitenkin, että en pärjää ilman kokopäivätarhausta (vaikka Thor kenties pärjäisikin) ja haluan mielelläni sellaiset puitteet jossa voisimme maastoilla. On hirmu vaikeata tehdä päätöstä kun viihtyy niin hyvin, mutta ajomatka on vain talviaikaan niin pitkä. Haluaisin jossain vaiheessa myös kokeilla miten Thor sopeutuisi pihattotalliin koska kuten Equipage kirjoittaa ovat boksit menneen talven lumia, "Boxar är stenålder", mutta se ei juuri nyt ole ajankohtaista ja tuolloin matka pitenisi jälleen.

Miten me ollaan taas tässä?

Kerroin jo aikaisemmin, että Thorin kengitysväli venyi liian pitkäksi kesällä (yli 8 viikkoa) ja yksi kenkä leikkaa liimattiin kiinni todella kuluneeseen kavioon. Kengittäjä totesi jo tuolloin, että suoja ei tule kestämään pitkään ja noin kolmen viikon jälkeen oli kavio jälleen repaleinen kun saavuimme tallille viime sunnuntaina ystävieni lasten kanssa. Koska enkeleitä on olemassa tai joku ylempi voima sattui toinen kengittäjä juuri kyseisenä sunnuntaina kengittämään omaa hevostaan tallissa. Henkilö ei enää kengitä kuin omaa hevostaan ja auttelee välillä irtokenkien kanssa, mutta oli niin ystävällinen, että lähti hakemaan kenkiä ja lisää leikkaa-liimaa -ainetta kotoa ja mietimme tovin mitä keksisimme kavion kanssa.

Kun tytöt lähtivät puuhastelemaan Blondin kanssa kentälle seurasin taas mielenkiinnolla kengittäjää työssään ja hän kertoi yrittävänsä poistaa turhat kuivat osat ja kertoi, että kenkien sivukäänteet vastaavat kahta naulaa. Hän hioi ja putsasi ja teki todella perusteellista työtä ja jollain ihmeen tavalla saimme vielä kengän kavioon kiinni (ihme numero II kyseisenä päivänä).


Nythän on tietenkin sellainen tilanne, että hevoseni kavionlaatu sattuu olemaan erityisen huono (vaikka syötän kaiken maailman kaviolisärehuja). Ja se kun ei tietenkään riitä vaan Thor on myös todella haastava kengitettävä koska kaviot tuuppaavat menemään ihan omia teitään mikäli kengittäjä ei ole super hyvä.

Koska meidän maailman paras kengittäjä pääsee vain noin kahdeksan viikon välein talvi sujuu hyvin, mutta kuiva kesä on ollut Thorin kavioiden osalta todella huono. Etenkin kun kengät pääsivät irtoamaan ennen kengitystä.

Vaikka kengittäjämme on tehnyt moitteetonta työtä enkä missään nimessä haluaisi vaihtaa kengittäjää emme voi pitää näin pitkää kengitysväliä Thorilla.

Onneksi saimme nyt kengän jalkaan ja saa vain toivoa, että kavio saa nyt rauhassa kasvaa ilman lisää kenkien irtoamisia. Myös vasen etukenkä ehti jo irrota kertaalleen kengityksen jälkeen. Tämähän ei sinänsä ole ensimmäinen kerta kun kengät irtoilevat ja kaviot ovat vaikka missä kunnossa.

Olihan meillä Masin kanssa ensimmäisenä vuotena ongelmia koska kukaan ei halunnut kengittää Masia, mutta voi että nämä kengitysongelmat saisivat nyt jo olla takanapäin Thorin kanssa. Aina kun löytyy todella hyvä kengittäjä eivät kengittäjän aikataulut sovi yhteen Thorin kavion kasvun aikataulun kanssa. Onneksi meidän tallin seppä lupasi nyt kengittää Thorin seuraavalla kerralla ja katsotaan siitä sitten miten edetään. Klinikalle kun en haluaisi viedä hevosta kuuden viikon välein.

En usko, että raha tekee onnelliseksi, mutta tällaisina hetkinä mietin, että jos olisi varaa moneen hevoseen voisi tällaisen huonokavioisen tyypin heittää vuodeksi kengättömäksi ja katsoa korjautuisiko kavionlaatu sillä tavalla. Koska syy huonoon kavionlaatuun on varmaan jo jalostuksesta johtuvaa en ole vakuuttunut auttaisiko kengättömyys, mutta olisipa ihana kokeilla. Ja jos ei muuta niin ainakin osaa kohta jo katsoa miltä näyttää hyvässä asennossa jolkotteleva kavio.




Hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja hyvän kengityksen tärkeydestä muistuttaa myös Tuula Pursiainen Helsingin Sanomien haastattelussa Hieroja tuntee hevosen tuskan.

Saturday, August 9, 2014

Miksi ostit toisen hevosen?

Elämäni kultakimpaleet


Tiedättekö sen tunteen kun rakastuu. Kun tietää, että nyt se on menoa ja siitä ei enää ole takaisintuloa. Ei tiedä kukoistaako tai kuihtuuko rakkaus tai mitä rakkaus ylipäänsä on. Kuitenkin sitä juoksee täyttä vauhtia eteenpäin katsomatta taakseen. Ja jotenkin sitä vain tietää, että kaikki järjestyy ja vaikka ei järjestyisi tunne on niin vahva, että sitä päin on mentävä.

Sellainen olo tuli, kun näin Thorin kuvan ensimmäisen kerran Facebookissa. Tiesin, että haluan istua tuon hevosen selässä ja olin ihan varma, että Thorista tulee toinen oma hevoseni. Ei ollut aikaa tai rahaa tai ylipäänsä mitään järkeä koko touhussa, mutta niin asiat vain vyöryivät eteenpäin ja sain uljaan Masin seuraksi nuoren ja yhtä energisen Son of Thorin.

Olin omistanut Thorin jo yli puoli vuotta ennen kuin vanhempani ihmettelivät mistä toisesta hevosesta Ella puhuu. Jossain vaiheessa matkan varrella isäni kysyi, miksi menimme ostamaan toisen hevosen Ellan kanssa (järjetöntä kun se oli). Olen miettinyt kysymystä usein ja olen niin onnellinen, että ostin Thorin jo tässä vaiheessa elämäämme. Milloin olisin sen muuten tehnyt? Koska olen huomannut, että vähän näin se taitaa mennä:

"There's a wonderful story about a Japanese horse master who had lived to be one hundred years old and lay on his deathbed, expressing regret that the end was near. His oldest, most dutiful son was at his side, attending to him. 

Suddenly the old man sighed and said, "What a pity that I must die now, at this time." 
The son looked back at his father with disbelief and said, "Father, how can you have regrets about dying now? You are one hundred years old. No one in our village is older, wiser, or more revered than you. You are the most celebrated horseman in Japan. Could anyone ask for more? Why despair about dying?"

"Because," said the old man, "it was just last week that I began to truly understand what horsemanship is about. It's such a pity to die now. I was off to a good start"!"

- Zen Mind, Zen Horse, Allan J. Hamilton, MD






Thursday, July 31, 2014

Miksi veisin hevoseni uimaan?


Olen kirjoittanut melko paljon blogissani siitä miten hevosen oikea kehitys ja kehittäminen vie aikaa ja miten paljon uskon maastoilun kehittävän hevosen lihaksistoa. Ylä- ja alamäet, käynti- laukka- ja ravipätkät, lyhyet ja pitkät maastot sekä ratsastaminen sänkipellolla ja syvässä lumessa.

Nyt olen löytänyt uuden kesälajin, joka on mielestäni ainakin yhtä hyvää kuntoilua hevoselle (ja ratsastajalle) kuin syvässä lumessa kahlaaminen. Kuten varmaan osaatte jo arvata kyseessä on hevosen uittaminen. Uintiahan käytetään jo laajalti hevosten kuntouttamisessa, mutta tällaisena kuumana kesänä, niin mikä olisi parempi tapa rakentaa ja ylläpitää hevosen hyvää lihaskuntoa kuin säännölliset uintiretket mikäli siihen vain on mahdollisuus.

Harvemmin olen nähnyt hevosen lihaksiston tekevän töitä yhtä vapaasti ja rennosti kuin uidessa. Thor joutui tekemään kunnolla töitä ja sai selän ja lavat avattua oikein toden teolla. Mietin myös, että suolavedessä uittaminen saattaa jopa tehdä hyvää kesäkuiville kavioille…..

Ja jos ei muuta, niin uiminen on todella hauskaa puuhaa ja retkelle voi osallistua kaikki perheen pienimmistä suurimpiin asti. Uimisen jälkeen voi vielä nauttia kauniista säästä hiekkarannalla yhdessä.


Ystäväni kyseli minulta hevosten uittopaikoista, joten jos rakkaat lukijat tiedätte paikkoja, jossa hevosia saa uittaa vapaasti, niin kertokaa ihmeessä.

Lue lisää: 

2014

Mamma, nu för vi Thor och simma (ensimmäinen uittoretki, Ella, Kia ja Thor)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - on se kesä myös hevosen parasta aikaa (lisää kuvia uintireissulta)

2015
Lapsi, hevoset, uiminen, jäätelö ja vanha jopo
Siniset sormet ja joutsen
Suuri saavutus
Kavereita kylässä
"Hymyile Kia, tämä voi olla hauskaa"

2016
Täydellinen kesäpäivä
Hevosten uittamista tyrskyssä
Paluu arkeen
Opeta hevosesi seisomaan paikoillaan
Building Blocks of trust (Ella ja Thor uivat)

2017
Water family

2018
A day spent by the sea

2019
Swimming Summer 2019 (Tuulikki, Mira, Mia and Visti)
Tytöt tulivat uimaan