Andreas Helgstrand ja Epona.tv

Kuva: Epona.tv

Epona tv:n paljastukset kouluratsastaja Andreas Helgstrandista eivät varmaan ole menneet keneltäkään ohi ja jos ovat, niin täältä löytyy lisätietoa.

Where do we go from here? artikkelissa Epona ei sääli Helgstrandia (toinen on tietenkin Helgstrandin oma kanta), mutta tällaisia ajatuksia Eponan artikkeli herätti minussa tänään:

"Rather than just discussing the cruelty toward horses I think we should discuss why we ride horses in such a cruel manner. It is a bit like exposing the farmer that treats his pigs in a horrible manner and forgetting the underlying fact to why he treats them so bad. A lot of the time it comes down to economics and a rush. A hurry to get to the top and to keep those sponsors backing you up. And a lot of times it is very costly on the animals welfare. We should however not forget that what you see daily can quickly become reality and we have a lot of horses out there that do not have blue tongues but are stalled 23 hours a day and never get to see a green field. What I am just saying is that these things should and have to be exposed and sponsors should re-evalute their relationships with the athletes. We should however have a much larger discussion of the horse in general and how much they should put up with for the love of a sport that is so dear to many of us. Being angry at one rider and exposing cruel pictures is a good way to get attention and I am sure it changes some things. But before every party is ready to discuss the horses welfare it is hard to make any long lasting changes and many more blue tongues will be seen in the competition arena."

Toimin pari vuotta eläinsuojelujärjestö Animalian tiedottajana ja on upeata, kun asiat herättävät keskustelua ja media tuo esille epäkohtia. Olisi kuitenkin paljon tärkeämpää käydä tätä keskustelua kaikilla tasoilla ja todella miettiä mikä aiheuttaa sen, että henkilö kuten Andreas Helgstrand kohtelee omia hevosiaan ala-arvoisesti. Syy kun harvemmin löytyy vain henkilöstä itsestään vaan usein kyseessä on monet ulkoiset asiat, kuten raha, lajiin kohdistuva paine jne. Nyt taisi kuitenkin käydä niin, että nopeilla ja väärillä ratkaisuillaan Helgstrand löysi edestään haastavan polun, hevosten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivoisin kuitenkin, että puuttuisimme yhtä paljon siihen, että hevosia seisotetaan sisällä päivät pitkät erillään lajitovereista. En tiedä kumpi on pahempi. Sininen kieli kisoissa tai jatkuva pakollinen ero omista lajitovereista.

Lue myös: 
Anna Kilpeläinen: Kenen vastuulla?

Mikä tyyli - WOW!

Tämä WC final Lyon 2014 Marchus Ehningin ratsastama rata on aivan fantastista katsottavaa. Ai että mikä tyyli ja miten kaunista yhteispeliä. Tältä se näyttää, kun palikat osuvat kohdalleen

Uskalla päästää irti ajatuksista

Sisäistin lasketellessa eilen asian, josta Anna Andersen puhui minulle edellisen henkisen valmennuksen tapaamisessa. Hän sanoi, että olet jo sen verran ratsastanut, että tiedät kyllä mitä sinun pitää tehdä.

Hän pyysi miettimään mielen vaikutusta ja miten paljon se vaikuttaa ratsastukseen ja siihen, että jännityn tiedostamattani ratsastaessa. Asiaa olen jo sivunnut edellisissä kirjoituksissa ja olen miettinyt asiaa, mutta vasta lasketellessa syttyi oikeanlainen havahtuminen.

Laskettelu, kuten ratsastus on ollut osa elämääni pikkutytöstä lähtien. Seisoin isäni jalkojen välissä jo 2-vuotiaana ja rinteessä suhailu on luonnollinen osa dnatani ja tulee selkäytimestä.

Aivan kuten ratsastuksessa olen viime vuosina moittinut itseäni ja miettinyt miten voisin kehittyä laskettelijana ja voisin tehdä sitä tai tätä paremmin. En ole luonteeltani perfektionisti tai kovinkaan kilpailuhenkinen, mutta jostain nämä tuntemukset tulevat esille.

Koska laskettelen harvemmin nykyään ja tuolloin usein lasten ehdoilla mietin taas ensimmäisenä laskettelupäivänä asentoa ja miten lasken jne. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olin lasketellut pätkän joka tuntui todella hyvältä, en jännittänyt yhtään ja vartalo ikäänkuin liikkui suksien jatkeena. Kun heräsin tuosta flow-tilasta tahti hidastui, vartalo jännittyi ja mieli otti vallan laskettelustani. En vain hiihtänyt ja nauttinut vaan olin liian tiedostavana rinteessä.

 

Nyt en yritä sanoa, että ei kannata olla tiedostava laskettelija tai ratsastaja (muuten voi käydä kuten miehelleni videossa, kun hyppelimme lasten kanssa mäessä), mutta liiallinen itsensä kurittaminen ei selvästi ole hyväksi. En ole huomannut aikaisemmin miten negatiivinen olen oman urheiluni suhteen ja olen kiitollinen, että Anna on ottanut nämä asiat kanssani esille. On kiva huomata miten henkinen valmennus seuraa mukana arjessa ja saan kehittää henkistä puoltani niin ihmisenä kuin urheilijana.

Olen myös miettinyt miten suomalainen ilmapiiri vaikuttaa omaan kehitykseen. Ulkomailla kannustimme toinen toisiamme hyvissä ja huonoissa hetkissä. Joskus tuntuu siltä, että meillä pohjoismaalaisilla on paljon opittavaa siitä miten paljon positiivisuus ja kannustava ilmapiiri vaikuttaa kaikkeen. Myös oma kehittyminen on helpompaa, kun ympärillä hymyillään eikä vain mutista toisten epäonnistumisista. Kuten yksi Marin oppilaista sanoi kysyessäni häneltä miksi hän nauraa ratsastaessa. "Olen huomannut hymyillessäni myös hevosen hymyilevän."

Näitä kirjoituksia kun on niin tylsä lukea: 
Finland is NOT a country for Athletes! - Fu*k Finland?
Jag tänker fortsätta kämpa
Kiitos kaikille tuesta

Tämä saattaa olla hieman sekavaa luettavaa koska kirjoitan näitä oman päiväkirjan muodossa blogissani eikä näissä ajatuksissa aina ole päätä tai häntää. Oman kehityksen kannalta haluan kuitenkin kirjata näitä ajatuksia ylös ja pyrin tästä lähtien vahvistamaan positiivista suhtautumistani omaan kehittymiseen. Kuten rakas tyttäreni Ella, joka kertoi, että hän haluaa opetella lumilautailun jalon taidon ja parin tunnin sisällä meno näytti jo huikealta.  

Kuvaterveisiä loman keskellä

Parasta kännyköissä ja kuvien ottamisessa on, kun saa rakkailta ihmisiltä terveisiä lomaillessa. Rakkaan isäni joukkue on voittanut ikämiesten kultaa koripallossa ja tallin eläimet nauttivat kevään lämmöstä.

Ridning och personlighet

Pääsiäisen kunniaksi halusin jakaa Peder Fredricsonin ihanan kommentin Ryttareliten-ohjelmasta:

"Jag tror att ridning hänger ihop skulle jag säga rätt så mycket med personligheten. Det är liksom ganska starkt förknippat med hur man är som människa, hur man levererar som ryttare. Det är liksom som en förlångning av hur man är. Om man är rädd av sig så är det fel sport att vara i. Är man kaxig så kommer man rätt fort ner på jorden."

Maanantaina Thor sai viettää vapaapäivää klinikalla vietetyn sunnuntain jälkeen ja eilen irtohypytin ja juoksutin kentällä. Thor veti mukkelis makkelis yhden esteen sekaan ja kaatui oikein kunnolla. Todella pelottava hetki, mutta onneksi taisimme selvitä pelkällä säikähdyksellä.

Tänään olimme Gunssanin upealla hiekkakentällä Ismon ja Thorin kanssa ja Tiina ratsasti Thorilla, kun minä harjoitin omaa istuntaa ilman jalustimia Ismon selässä. Olipa taas hauska ilta hevosten seurassa.

Meillä lähtee auton nokka kohti Suomua perheen kanssa aikaisin huomenna aamulla. Rentouttavaa pääsiäistä ihanat lukijat! 

Taputtelua sisäkädellä

Kuva otettu tänään: Catherine Paro. Taitaa Thoria väsyttää hieman eilinen klinikkareissu. 

Sain taputella ja tehdä paljon avaavia liikkeitä sisäkädellä Marin lauantain valmennuksessa ja miettiä kovasti käsiä eteen eikä taakse. Sain vahvistaa omaa luottoani siihen, että Thor kyllä kulkee vaikka kädet eivät koko ajan varmistele tilannetta.

Sain ratsastaa alussa hieman pidemmälle kaulalle ja lyhentää ja pidentää käyntiä niin, että kaula kuitenkin pysyy pitkänä ja tahdinmuutos tapahtuu istunnan avulla. Sain vahtia sitä, että lavat olivat kuitenkin ylhäällä eikä kaulan alastulo vaikuttanut siihen ettei Thor olisi kantanut itseään.

Sain myös käskyn ratsastaa istunnalla ja tehdä siirtymiset ja puolipidätteet keskivartalolla ja lantiolla eikä käsillä: Thor ei missään vaiheessa saanut roikkua ohjissa.

Sain kiittää ja kertoa sisäkädellä, että kaikki on hyvin ja unohtaa koko ajatus siitä, että jännityn tai menen kippuraan. Sain ratsastaa ylpeänä ja uljaana kivasti kulkevalla hevosella.

Sain käyttää avoja, pohkeenväistöä, siirtymisiä ja voltteja apuna jos Thor innostui, mutta kädellä en saanut vetää.

Koska ravi on ollut yksi parhaimmista askellajeista sujui se hyvin ja siirtymiset käyntiin olivat Marin mielestä eri luokkaa. Laukka hieman jännitti, mutta kun sain aktivoitua omat avut oli laukka molempiin suuntiin fantastisen letkeä ja pystyin myös laukassa hidastamaan ja pidentämään tahtia. Sain kuitenkin miettiä sitä, että en työnnä omalla vartalolla laukkaa eteenpäin vaan istun mahdollisimman hiljaa.

Lopussa sain nauttia tahdikkaasta kevyestä ravista ja tuntea miten koko hevosen vartalo keinui allani. Uusi tunne tuokin.

Sain myös kuulla, että istun paremmin enkä taivu niin paljon lantiosta eteenpäin. Jaloilla on paremmin tilaa valua myös alaspäin eli tällä kertaa tuntuu siltä, että pääsimme Aten kanssa lähemmäksi napakymppiä.

Olen todella tyytyväinen kurssin antiin. Ratsastin vain yhden päivän tällä kertaa, mutta oli ihana huomata, että kaikki energia ei mennyt suoristamiseen ja siirtymisiin vaan pääsimme jo jumppaamaan laukkaa oikein kunnolla. Onnellisin olen kuitenkin kyllä ehkä siitä, että Thor tuntui nyt niin tasaiselta, suoralta ja etenkin tyytyväiseltä. Kuljetus ja ratsastaminen sujui hyvin eikä päivän aikana pelottanut muut asiat kuin joutsenet meressä:)

Kuvamateriaali ei valitettavasti ole parhaimmasta päästä koska valoa oli niin vähän, mutta tässä näkee hieman miltä laukka parhaimmillaan näytti.

Eikun Brobyn kesäkuun kurssia odotellessa. Pääsemme toivottavasti Cinyan, Ecan ja Thorin kanssa yhdessä kursittelemaan.

Lue myös:
Marin muut valmennukset
Maailman ihanin Mari

Upea Thor