Thursday, March 6, 2014

"Hevoset ovat kuin jääkarhut ja ihmiset pikkupossuja"

Näin sanoo Flyingen aktiivipihaton takana oleva tulisielu, eläinlääkäri, tutkija ja opettaja Per Michanek viimeisimmässä Hippson-lehdessä.

Michanek on pitänyt omia hevosiaan ulkona vuoden ympäri jo vuosia ja on sitä mieltä, että hevoset voivat paljon paremmin ulkona muiden lajitovereiden seurassa. Hän sanoo myös, että hevoset kestävät luultavimmin enemmän, vatsavaivoja on vähemmän eivätkä hevoset kärsi ilmatieongelmista. 

Hevoset kestävät hyvin ulkona säässä kuin säässä ja Michanekin mielestä hevoset kärsivät ennemminkin liian kuumasta kuin kylmästä säästä. Hän on myös sitä mieltä, että hevonen kannattaa klipata talveksi, jos sitä liikutetaan normaalisti. Michanek loimittaa hevosiaan vuoden ympäri paitsi lumen tultua, sillä loimia ei pidetä kylmyyden suojana vaan turhan lian poistattajina. 

Michanekin mielestä nykyään tuntuu hassulta lukita hevonen karsinaan, kun he käyvät kilpailuissa. Niin tottunut hän on näkemään hevosensa aktiivista elämää viettämässä. 

Aktiivipihatto säästää myös tallintyöntekijän aikaa ja ruokinta-automaatit hoitavat hevosten ruokinnan ihmisten puolesta. 

Jos emme viihtyisi niin hyvin nykyisessä tallissa muuttaisimme melko varmasti pihattotalliin. Onneksi Thor saa kuitenkin aktivoida itseään suurilla laitumilla 24 tuntia vuorokaudessa koko kesän. 

Lue lisää aiheesta täällä!

Jaana Pohjola: Ne 23 tuntia
Horses and People: A horse is a horse!

Wednesday, March 5, 2014

Piikkimatto hevoselle


Thor oli järkyttynyt. Rakas hevoseni seisoi viisi minuuttia kuin naulattuna paikoillaan ennen kuin uskalsi koskea veteen sangossa saatikka heinään maassa. Accuhorse-mattoja maahantuova Elisabeth Nysten näytti meille miten matto toimii ja ohjasajon jälkeen heitin eilen piikit loimen alle Thorin selkään.





Piikkimatossa on selkäosa sekä piikit, jotka voi asettaa halutessaan lavoille. Ajatuksena on pistää veri kiertämään ja saada hevonen rentoutumaan.


Koska minulla on tapana heittää back-on-track selkään ratsastuksen jälkeen ja magneettipanta kiinni riimuun ajattelin nyt hetken kokeilla tätä mielenkiintoista accuhorsemattia Thorille. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla, ja uskon sen sopivan hyvin tuollaiselle herkälle ja helposti maailmaansa järkyttävälle pikku lurjukselle.


Lisäinfoa piikkimatosta löydät Equinurturen verkko- ja FB-sivuilta.

Kuvat: Accuhorsemat.com

Monday, March 3, 2014

Finding Lusitanos, Part III, Day II

Son of Xarope x Tosca, Big young and calm lusitano stallion, easy to ride, doing basic work at the moment.
Potential for dressage, easy on hacks, has three good and comfortable gaits

Lauantaiaamuna hyvästelimme suloisen ja kylmän quintamme ja pakkasimme laukut koska illalla oli tarkoitus jatkaa matkaa Lissaboniin.

Kuin vanhat tekijät ja jotenkin kovin kotoisalla fiiliksellä ajoimme Marin ja Ginin tiluksille ja Mari piti tunnin minulle ennen kun suuntasimme Coudelaria Felix da Costaan.

Son of Universo (MV) x Jangada (CFR). Xarlot has a great character, very honest
and easy to handle. At this moment Xarlot is ready for the Prix St. George.  



Coudelaria Felix da Costan tiluksilla oli meitä vastassa omistaja Miguel Felix da Costa sekä hollantilainen ratsuttaja Roza Janssen. Paikka oli todella iso ja kaunis ja suurilla veihreillä laitumilla laiduntavat hevoset toivottivat meidät tervetulleeksi.




Pääsimme heti katsomaan hevosia ja sisällä sijaitsevassa maneesissa oli jo yksi Portugalin tunnettuja ratsuttajia vauhdissa. Hän kokeili 6-vuotiasta pienehköä ja suloista lusitanoa ja oli tullut portugalilaisten ostajien kanssa katsomaan myös meitä kiinnostavia Eçaa ja Xarlottia. Mari oli nähnyt Eçan ja Xarloten kuvat Roza Janssenin Facebook-sivustolla ja halusi ehdottomasti nähdä nämä kaksi Coudelaria Felix da Costan kasvattia.


Tämän jälkeen oli vuorossa iso Eça-ori ja sanoin heti Cinyalle jo käytävällä, että tämä on sun hevonen. Olin ihan varma asiasta koska ihastuin Eçan sopusuhtaiseen runkoon, luppakorviin ja lempeään luonteeseen siltä istumalta.



Rosa ratsasti ensin Eçalla ja sen jälkeen Mari hyppäsi selkään. Mari totesi heti, että hevonen tuntuu hieman liian raalta ja vaikealta, mutta Eça rentoutui nopeasti Marin kanssa ja yhtäkkiä Mari hymyili ja totesi, että kyllä tästä vielä hyvä saadaan. Rosa ratsasti Eçaa melko korkeassa muodossa eikä hevonen mielestämme ollut siihen vielä valmis. Kun Mari oli ratsastanut hetken oli hevonen mahtava näky kun se liikkui rentona läpi rungon.


Marin jälkeen Cinya hyppäsi selkään ja sillä hetkellä Cinya tiesi, että juuri se oikea hevonen oli löytynyt. Mari auttoi Cinyaa maastakäsin ja hän pääsi kokeilemaan Eçaa maneesissa. Sieltä lähdimme vielä Eçan ja Rozan ratsastamalla Xarlotilla maastoon ja siellä uhkuin ja puhkuin miten haluaisin ratsastaa upeissa maastomaisemissa (Roza lupasi viedä minut seuraavalla kerralla:) Mari halusi vielä kokeilla miten Eça käyttäytyy neljän seinän ulkopuolella eikä ollut mitään ongelmia vaikka suloinen Xarlot uhisi ja puhisi tahdissani.

Tässä näkyy hyvin miten erilaisessa muodossa hevonen kulkee ensin Rozan kanssa ja sen jälkeen toisen ratsuttajan ja Marin ratsastamina. 


Tarkoituksena oli kokeilla vielä 10-vuotiasta Xarlot-oria, mutta orin selkä oli huonossa kunnossa ja satulan kohdalla oli haavaumia. Kuten videosta näkyy Xarlot näyttää kauniilta päällisin puolin, mutta hevonen oli todella lihasköyhä eikä jaksanut kantaa itseään vielä kunnolla. Muiden ostajaehdokkaiden ratsuttaja kokeili Xarlottia, mutta olisivat myös päätyneet ostamaan Eçan. Miquel halusi kuitenkin myydä Eçan Suomeen (hän pitää kovasti suomesta ja ihailee Kimi Räikköstä. Hänen oma poika kilpailee myös F1-sarjassa) koska hänelle on tärkeätä myydä hienoja ja laadukkaita hevosia ulkomaille.


Tyytyväisinä sovimme ennen lähtöä, että Marin eläinlääkäri tekee Eçalle eläinlääkäritarkistuksen lähipäivinä ja sen jälkeen Eça muuttaa Marin ja Ginin luokse, jossa ori ruunataan.


Lähtiessämme pysähdyimme vielä paikalliseen ravintolaan syömään ja saimme seuraa ratsuttaja Rozasta. Hän osoittautui hauskaksi ja mielenkiintoiseksi seuraksi ja olisimme voineet jutella pidempäänkin. Hän kertoi elämästään Portugalissa johon kuuluu lukuisten hevosten ratsutus päivässä ja miten hän tekee kaikkensa kehittyäkseen ratsastajana.

Eca oli ensimmäinen Rozan välittämä hevonen, joten päivä ei vain ollut meidän osalta todella onnistunut.


One month later.....

Ja niin kaunis tarina on saanut hyvän alun. Eça selvisi ruunauksesta nopeasti ja on nyt Marin valvovan silmän alla pari kuukautta ratsutuksessa. Cinya on myös ehtinyt käymään Portugalissa miehensä kanssa uudemman kerran ja on päässyt tutustumaan Eçaan jo ennen hevosen muuttoa Suomeen. Marin ensimmäinen kurssipäivämäärä jonne Cinya ja Eça osallistuvat on jo lyöty lukkoon, joten Cinya ei vain löytänyt unelmahevosta vaan sai myös kaupan päälliseksi maailman parhaimman Marin valmentamaan ratsukkoa.

Koska Portugalin ja Suomen ilmasto on kovin erilainen sovittiin, että on parempi odottaa kevääseen ennen kuin hevonen tuodaan Suomeen. Suomessa Eça pääsee isoon talliin, jossa hevoset ovat ulkona päivät pitkät tarhoissa ja pääsevät kesäisin laitumelle. Koska myös ruoka on niin erilaista Portugalissa (luulin ensin, että hevoselle syötetty heinä oli olkea) ja esimerkiksi heinä on paljon kortisempaa kannattaa alussa olla todella varovainen heinän kanssa. Mari ehdotti, että Eçan kanssa kannattaa aloittaa pienillä määrillä heinää sekoitettuna olkeen ja väkirehu tulisi pitää minimissä. Lusitanot elävät kuulemma melkein ilmalla, joten liiallinen syöttäminen on pahasta.

Eca ja Cinya Marin ja Ginin luona


Koska kiersimme vain joitakin talleja en osaa kertoa paljoa Portugalin hevoskulttuurista. Pari asiaa jotka kuitenkin jäivät mieleen oli, että Portugalissa monet hevoset elävät sisätiloissa. Coudelaria Felix da Costan tammat ja varsat asuvat laitumilla yhden astuvan orin kanssa, mutta muut oriit pääsevät vain ulos ratsutuksen ajaksi. Joissain paikoissa on myös tarhoja ja oritarhoja, mutta toisissa paikoissa ei näkynyt tarhoja lainkaan. Maassa maan tavalla ja uskon, että on kovasti tottumuskysymys miten eläimiä pidetään, mutta olen kyllä onnellinen, että saan pitää omaa hevostani suurilla tiluksilla kotosalla. Monissa muissa maissa kun hevosten luontainen liikkumismahdollisuus ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen.

Juttelimme myös Ginin kanssa siitä miten hevoset ovat elinikäisiä kumppaneita ja niitä huolletaan ja niistä pidetään huolta. Hevosten lopettaminen pienempien vaivojen takia ei ole vaihtoehto. Tällä hetkellä on talouskriisi kuitenkin aiheuttanut omat huolensa ja hevosia on lopetettu sen takia, että ihmisillä ei enää ole varaa ruokkia niitä.

Portugali oli todella upea kokemus ja myös viimeinen ilta Lissabonissa vahvisti käsitystämme. Reissun aikana tapasimme ihania, positiivisia ja iloisia ihmisiä, söimme todella hyvää ruokaa, joimme maailman ehkä parasta punaviinia (jota viedään todella vähän ulkomaille) ja nautimme jopa hetkisen kauniista ja lämpimästä säästä. Ja tapasimme tietenkin aivan ihania hevosyksilöitä.

Tämä kirjoitus on jatkoa muille Finding Lusitanos -kirjoituksille ja päättää meidän upean Portugalin reissukertomuksen tältä erää. Jatkoa seuraa, kun Eça muuttaa Suomeen huhtikuussa ja saamme seurata Eçan elämää ja sopeutumista Suomeen blogissani.

Saturday, March 1, 2014

Hyväksy tunnetilat



Ei tässä nyt vielä Tiger Woodseja tai Magic Johnsoneja olla, mutta melkein sellainen fiilis oli Anna Andersenin kilparatsastajille suunnatun psyykkisen valmennuksen luennon jälkeen tänään. Puhuimme rentoutumisesta, mindfulness-harjoituksista, positiivisista ja negatiivisista mielikuvista, itsetuntemuksesta  ja itseluottamuksesta, hengittämisen merkityksestä, jähmettymisestä radalla, flow-tilasta ja siitä miten tärkeätä on erottaa urheilijaminä omasta minäkuvasta. Kun minäidentiteetti voi hyvin, voi myös urheilijaidentiteetti paremmin. 

Psykologia on alana nuori ja kuten monella muulla alalla tapahtuu myös psykologian saralla isoja harppauksia suuntaan sun toiseen.

"Today we are working on a program which is called a mindfulness acceptance and commitment program. And that very much comes from mainstream psychology. And the theory behind that is that we have so far in sport psychology and in psychology generally had a lot of focus on the cognitive behavioral approach. That has typically meant that we have tried to help athletes deal with their thoughts and emotions by suppressing them. Research most recently has suggested that that is not a particularly effective way of doing things because actually when we try to suppress thoughts and emotions we actually make it more likely by engaging in an automatic scanning process, called the ionic processing theory, that once we scan our bodies for evidence that those thoughts and emotions that we are trying to suppress are there, and by doing that we actually make them more likely to come into awareness. So this new approach is trying to get athletes to accept those kind of thoughts and emotions as a natural part of a human experience rather than trying to change them."

Monet urheilupsykologiaan liitettävät harjoitukset perustuvat nykyään NLP-menetelmiin ja mindfulnessia hyödynnetään entistä enemmän. Jo Zen-munkit tiedostivat läsnäolon merkityksen elämässä kokonaisvaltaisesti ja nykyään haetaan juuri tuota tietoisuutta ja läsnäoloa elämässä ja urheilusuorituksissa.

En malta odottaa seuraavaa tapaamista Annan vastaanotolla Kirkkonumella. Vain tämän päivän kokemuksesta voin lämpimästi suositella Annan valmentautumisapua ratsastajalle kuin ratsastajalle tasosta ja tavoitteista riippumatta. 


Anna Andersén on psykologi ja SRL II tason valmentaja. Hän toimii psyykkisenä valmentajana valjakkokuskien maajoukueelle ja on pidettu luennoitsija. Vaikka Anna erikoistuu ratsastukseen lajina, hän haluaa kuitenkin Kirkkonummella sijaitsevan yksityisvastaanoton kautta työskennellä myös monen muun urheilulajin edustajan kanssa. 

Annan seuraava psyykkinen valmennus kilparatsastajille (jatko-osa) järjestetään Riihimäellä lauantaina 6.4.2014 klo 10.00.


Viime sunnuntaina vietimme Hippolan Kian kanssa päivän Sari Pakulan seurassa. Aloitimme teorialla, kuvasimme ratsastusta ja kävimme yhdessä läpi videot tunnin jälkeen. Päivä oli todella mielenkiintoinen ja kerron siitä lisää pian.

Tänään ohjasajoin Thorin ennen luentoa Riihimäellä ja Thor oli ihanan letkeä ja rento. Kävimme pitkän lenkin maastossa ja Dually-riimu on kyllä tehnyt ihmeitä koska Thor tulee entistä vähemmän painetta vastaan. Huomenna on sitten tiedossa hot-jooga ja Johannan tunti. Nyt pitäisi vielä jaksaa raahautua ovesta ulos illalliselle:)


Lue lisää: 


Mindfulness mielen ymmärtämisen työkaluna (Kekkola kevät 2019 Eeva Jaakonsalon kanssa)

Wednesday, February 26, 2014

Läsnä arjessa

Riikka, Thor ja Riikan ihana koiruli

Vauhdista ei elämässäni ole ollut puutetta. Olen mennyt tuhatta ja sataa, asunut noin kymmenessä maassa, opiskellut kolmea uutta kieltä, saanut upeita ystäviä ympäri maailmaa ja nauttinut kovasta sykkeestä. Sen takia on hauska huomata miten hyvältä tavallinen arki maistuu ja kuinka paljon nautin nykyään rauhallisista hetkistä ja laatuajasta rakkaimpieni parissa. Katri Syvärisen kirjoitus Paras tie hyvinvointiin käsittelee Omaa Juttua, joka saa aikaan sekä henkisesti että fyysisesti hyvän olon. Olen täysin samaa mieltä Katrin kanssa ja uskon, että nämä Omat Jutut saavat myös aikaan sen, että kun ihminen voi fyysisesti hyvin myös henkinen puoli saa kukoistaa ja ihmisen on helpompi olla läsnä arjessa. 

Eilen olimme Thorin kanssa Monikan tunnilla ja Thor oli aivan super hyvä. Olin niin onnellinen siitä, että Thor ei kertaakaan tunnin aikana ollut levoton suusta tai vetänyt päätä alaspäin vaikka meillä oli kuolaimet. Iltapäivän vietimme Ellan, Emelien ja Ellenin kanssa Kirkkonummen uimahallissa ja tänään olimme kuntosalilla Cinyan kanssa ja sen jälkeen laskettelemassa Kauniaisissa.


"Kun viitisen vuotta sitten aloin joogata, oivalsin nopeasti, miten selkeältä ja rauhalliselta mieli tuntuu harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Samoihin aikoihin aloin vähän niin kuin itsestään vähentää alkoholinkäyttöäni. Ei enää huvittanut sekoittaa päätä tai kehoa, kun huomasin, miten hyvältä olo tuntuukaan ilman ylimääräisiä myrkkyjä. Sen jälkeen en ole juurikaan nauttinut paria lasia enempää per ilta. Viime vuonna taisin olla humalassa kerran. En kerro tätä minään ihanteena, vaan yksinkertaisena seurauksena siitä, että kun huomio siirtyy siihen mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvältä, muut asiat jäävät pois kuin itsestään.

Moni pohtii, mikä olisi “tehokkain” tapa saada itsensä kuntoon tai terveeksi, polttaa rasvaa tai vähentää stressiä. Uskon, että tehokkain tapa on Se Oma Juttu, joka on Sinusta niin mielettömän mukavaa, että sitä tulee tehtyä jatkuvasti sen itsensä, ei lopputuloksen vuoksi. Sitä haluaa myös pitää itsensä kunnossa, jotta saa nauttia kaikesta hauskuudesta mahdollisimman pitkään :)"

- Katri Syvärinen



Tuesday, February 25, 2014

Gina Tricot, Grand Prix -mallisto



Yllätys oli melkoinen, kun luin ruotsalaisen Tyran blogista, että Gina Tricot on tuonut markkinoille Grand Prix -malliston. Mallistosta löytyy päällepantavaa sekä hevoselle että ratsastajalle. Kannattaa kurkata.

Jean Luc Cornille Suomeen kesäkuussa

"My riding instructor was a French man from the military. I had a great horse and we were competing at a big concours. The horse did not feel good to the right but I was able to ride the horse in a way that the judges did not notice anything. After the competition I was over the moon since I had been able to hide the problem of the right hand side weakness and had ridden a great cross-country course. After a while my instructor came up to me and I came tumbling down really fast. He said that in the future rather than trying to disguise the problem you should try to fix it. There is no glory in a victory gained on the horses soundness."

Kuva vuoden 2012 klinikalta, Mia Wollstén ja Lilli, Stall Granåsa




Jotkut teistä saattavat muistaa Jean Luc Cornillen klinikan tai kenties muistiinpanoni hänen edellisestä suomivierailusta. Jos haluaa viettää kesäkuisia päiviä hyvässä seurassa ja takuuvarmasti oppia mielenkiintoisia asioita hevosen liikemekaniikasta kannattaa osallistua luennolle ja seurata valmennuksia.

Teoriaosuus, 25 euroa, järjestetään 12.6. klo 18.30 Evitskogin nuorisotalolla, Övidsborgintie 24.
Valmennus, 10 euroa per päivä, pidetään 13-15.6. Stenbackan tallilla Evitskogissa, Stenbackantie 180.

Teoriaosuuteen osallistut maksamalla 25 euroa Gunilla Wahlbering tilille FI3324011800 003500. Valmennusosuudesta lisätietoa myöhemmin.

Scienceofmotionin kotisivut
Linkki tapahtuman FB-sivulle