Oma tyyli ja hyvä(t) valmentaja(t)

Minulla on aina ollut vahva uskomus siihen miten haluan toimia hevosten kanssa. Olen ratsastanut pikkutytöstä asti ja yksi tärkeimmistä asioista on ollut vietetty aika hevosten kanssa. Olen kirmannut peltoja pitkin, uittanut hevosia kesäisin, juossut karanneiden oripoikien perässä Savijärvellä ja viettänyt todella monta hauskaa hetkeä hevosten ja hyvien ystävien seurassa.

Hevoset ovat parhaimpia opettajiani, mutta matkan varrella olen myös tutustunut moneen valmentajaan ja käynyt useilla klinikoilla. Minulla on ollut vahva tunne siitä miltä haluan että ratsastus parhaimmillaan tuntuu ja mitä haen takaa hevosten kanssa toimiessa. Kuten varmaan te kaikki hevosten kanssa puuhastelijat tiedätte, välillä oma tapa toimia on enemmä hakusessa kuin toisinaan. Ajattelen sen kuitenkin niin, että kaikilla on oma tyyli. Vähän kuten vanhemmilla on oma tyyli kasvattaa lapsiaan, on meillä kaikilla myös oma tyyli hevosten kanssa toimimisessa.

Haluan olla reilu hevostani kohtaan. Haluan ratsastaa  kevyesti, keskittyä perusasioihin ja nauttia yhdessä tekemisestä. Olen välillä kyseenalaistanut joidenkin valmentajien tapaa toimia väkivallan keinoin ulkomailla, mutta olen myös nauttinut kun olen päässyt esimerkiksi osaavan saksalaisen naisen oppeihin.

Australiassa löysin ratsuttamani hevosen Luisin kanssa kaksi mahtavaa valmentajaa ja meillä oli täydellinen paketti kasassa. Olin jo melkein ostamassa hevosta Prue Barrettilta, kun päätin, että muutto takaisin kotiin olisi ajankohtainen koska tiesin muuten jääväni Austaliaan luultavimmin loppuelämäkseni.

Vuosien varrella olen poiminut parhaimmat palat valmentajilta ja klinikoilta ja soveltanut omaan tyyliini ja opetukseeni niitä. Olen esimerkiksi poiminut parhaimmat palat Aira Toivolan pilateskurssilta, hengittänyt sisääni Sue Lefflerin oppeja Balimo-kurssilla ja kuunnellut innostuneena myös juuri tänään Suomessa esiintyvää Jean Luc Cornillea. Mia Kainulaisen istuntakurssit ovat myös mitä parhainta oppia ratsastajalle kuin ratsastajalle ja saavat etu ja takakenoiset istunnat jälleen takaisin oikeille raiteilleen.

Thorin kanssa olen pikkuhiljaa löytänyt meidän oman tavan toimia ja vaikka olemme käyneet monen valmentajan tunneilla olemme pikkuhiljaa löytäneet vahvemman ja pitkäjänteisemmän suhteen Johannaan ja Mariin. On ollut mukava huomata, että sekä Mari ja Johanna tuovat esiin parhaimmat puolemme ja pystyvät auttamaan minua tavoitteiden asetannassa sekä niiden saavuttamisessa. Ja nyt en puhu tavoitteista kilpailemisen saralla vaan eritoten Thorin kehityksen osalta ja omassa ratsastuksessa. Johannan ja Marin avulla olen taas löytänyt juuri sen kevyen tyylin ratsastaa johon itse olen aina uskonut. Tiedän miltä se tuntuu ja osaan tunnistaa sen, mutta nyt olen löytänyt valmentajat jotka saavat tuon tunteen myös käytännössä meihin iskostettua.

Ja eilen Johanna totesi hyvin, että hän on iloinen, että olen kehittynyt ja löytänyt juuri oikean tavan ja oikeat valmentajat, sillä olen ihminen jolle ei sovi monen eri tyylin yhteensovittaminen. Ja niinhän se on. Kun laittaa nopean tunneihmisen, jonka ajatukset juoksevat aina tuhatta ja sataa on välillä hyvä rauhoittaa tilanne ja keskittyä juuri niihin oppeihin joihin myös itse uskoo. Opeissa kun usein varmaan haetaan samoja asioita, mutta opetetaan vain kovin eri tavoin. Enkä sano, että en jatkossa kävisi muiden valmentajien luona ja klinikoilla juoksen sen minkä aika sallii, mutta on ihanaa kun on löytynyt kaksi luottovalmentajaa joiden oppeihin saa ja haluaa heittäytyä täysin sydämin.

Ja yleensähän loppukanetissa kiitetään valmentajia, mutta ilman upeaa talliympäristöä ja ihanan Ninan huolenpitoa hevosistamme, Anna Andersénin henkistä valmennusta, Rannvi Vallénin kraniosakraalihoitoja, maailman parhaimman kengittäjän kengitystä, Jutin hammashoitoa sekä tuhannen satulasovituksen jälkeen (tuo tulee olemaan jatkuva polku), emme olisi tänä päivänä näin pitkällä. Tämä hevosten kanssa vietetty aika kun on kokonaisuuden hallintaa. Ja kuten myös totesimme eilen Johannan kanssa, emme varmaan ikinä olisi kehittyneet ihmisinä samalla tavalla ilman hevosia. On mahtavaa miten paljon oppii omista heikkouksista ja vahvuuksista ja kuinka paljon hevoset auttavat meitä kehittymään.

Ja loppujen lopuksi saa olla kiitollinen, että nämä kauniit ja urheat otukset (katsokaa vain näitä kauniita oripoikia) sallivat meidän ylipäänsä ympärilleen saatikka sitten selkään istumaan. Yritetään muistaa se myös hevosia käsiteltäessä, ratsastaessa ja juuri meille sopivaa valmentajaa hakiessa.

Lue myös:
Valmentajan suitsutusta