Thursday, March 14, 2013

Onko kertaakaan käynyt mielessä lopettaa tämä harrastus?


Sain blogihaasteen Jillalta elokuussa ja lupasin vastata siihen. Elokuusta on jo hieman aikaa, mutta pidän yleensä lupaukseni, joten tässä vastaukseni haasteeseen.

Blogihaasteen ohje:

Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.
Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi.
Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata.
Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän (koska rules are meant to be broken haastan myös Jillan uudestaan):

Blogihaasteen kysymykset: 

1. Miten aloitit ratsastusharrastuksen?
- Olen aina ollut todella eläinrakas ja viettänyt suurimman osan nuoruudestani eläinten ympäröimänä. Koska vanhempani eivät oikein ymmärtäneet mistä eläinrakkauteni kumpusi ja olemme aina olleet melko allerginen perhe, sain juuri ja juuri kinuttua itselleni kävelevät kepit pienenä tyttönä ja akvaarion sen jälkeen. Suurin onnenhetkeni oli kun sain oman kanin, Rogerina Rabbitin. Ratsastustunnit sain aloittaa Tapiolan ratsastuskoulussa parhaan ystäväni Tiinan kanssa (Tiina tuossa muistelikin, että talvisin en kuulemma saanut ratsastaa kun oli niin kylmä) ja kesäisin pääsin ihanalle Savijärven kartanolle ratsastusleireille.

Suurimman osan hevosmiestaidoistani olen kuitenkin tuonut mukanani Inkoosta. Asumme lähellä pientä kotitallia kesäisin ja pienenä tyttönä pyöräilin sinne päivittäin ja kysyin voisinko olla avuksi. Sain tehdä tallitöitä ja ruokkia hevosia vuosien ajan ja pikkuhiljaa vietin kaikki päivät siellä ja hoidimme Tiinan kanssa tallia omistajan poissaollessa. Saimme uskomattoman vastuun jo nuorina tyttöinä ja pääsimme ratsastamaan tallin hevosilla (suurin osa ex-ravureita ja suomenhevosia). Kävimme enimmäkseen maastossa (tai siis kävimme maastossa, sillä kenttää ei ollut) ja opimme olemaan ja elämään hevosten kanssa.

Yhtenä kesänä isäni toi vuokralle Turusta kuukaudeksi Tyr-nimisen hevosen ja siitä se sitten lähti. Olin täysin myyty.

2. Onko kertaakaan käynyt mielessä lopettaa tämä harrastus? 
- Ei. Olen aina ratsastanut ja viettänyt aikaa hevosten parissa. 16-vuotiaana muutin Ranskaan ja asuin Pariisiissa ja Milanossa vuosia. Sinä aikana en ratsastanut yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin sillä mallin työt veivät suurimman osan ajastani. Vasta kun muutin Australiaan vuonna 1999 aloitin jälleen työt hevosten parissa.

3. Mikä olisi unelmiesi hevonen?
- Tesello on unelmieni hevonen.

4. Mikäli et harrastaisi ratstastusta, harrastaisitko mitään, ja jos kyllä, niin mitä? 
- Ai että, harrastaisin vaikka mitä. Rakastan urheilua ja haluaisin urheilla paljon enemmän kuin teen tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi. Rakastan tanssimista, joten haluaisin harrastaa enemmän tanssia (reaggeton, salsa, hip-hop jne.). Olisin varmaan myös intohimoinen joogaaja (olen hurahtanut täysin hot joogaan) ja viettäisin varmaan paljon aikaa Intiassa mikäli en olisi niin hulluna hevosiin.

5. Kerros- vai omakotitalo, miksi?
- Ei ole varaa uneksia asunnoista, koska kaikki raha menee hevosiin. Pidän kuitenkin pienistä ja turvallisista tiloista, joten ehkä täytyisi sanoa kerrostalo. Tai sitten joku tosi pieni omakotitalo:)

6. Paras lukemasi kirja?
 - En voi mitenkään valita vain yhtä kirjaa, koska rakastan lukemista niin paljon. Asuntomme pursuaa kirjoja enkä koskaan saa niistä tarpeeksi. Olen täysin vakuuttunut, että kirjat tulevat juuri oikeaan aikaan meidän elämään ja ne antavat niin paljon. Kirjamaailman parhaimmistoa edustavat ehdottomasti The Native Son, Shantaram ja a Thousand Splendid Suns sekä Khaled Hosseinin kirjat Afganistanista. Tällä hetkellä olen myös uppoutumassa uuteen tuttavuuteen, Carlos Ruiz Zafónin kirjaan, The Shadow of the Wind. Tässä kirjasta mahtava lainaus:

"Once, in my father's bookshop I heard a regular customer say that a few things leave a deeper mark on a reader than the first book that finds it's way into his heart. Those first images, the echo of words we think we have left behind, accompany us throughout our lives and sculpt a palace in our memory to which, sooner or later - no matter how many books we read, how many worlds we discover, or how much we learn or forget - we will return." - Carlos Ruiz Zafón

Jos täytyisi valita yksi hyvä hevosaiheinen kirja olisi se Susanne von Dietzen kirjoittama Balance in Movement, How to achieve the perfect seat.

7. Näkemäsi elokuva? - Legends of the Falls kolahti joskus aikanaan minuun ja nyt ehdoton suosikki on ranskalainen elokuva Koskemattomat. Siitä tuli niin hyvälle tuulelle.

8. Aktiivisesti seuraamiesi blogien kriteerit?
Vaikea sanoa suoranaisia kriteereitä. Ehkä kuitenkin blogit joita seuraan enimmäkseen ovat tuttujen blogeja kuten Pientä puhetta, Jillan blogi, Passion for Riding jne. Pidän myös kovasti Eläinten koulutuksesta -blogista. Sieltä saa usein mielenkiintoista uutta tutkimustietoa. Seuraan myös säännöllisesti Heidin Pätsin ja Sophia Backlundin kirjoituksia.

9. Toivemmattisi; toteutuuko / toteutuiko se?  - Elämä on matka..... Tai miten se nyt menee..... Toivemmattini oli eläinlääkärin ammatti. Paras ystäväni haki kuuden vuoden ajan eläinlääkikseen eikä päässyt sisälle. Sen jälkeen hän lähti Saksaan ja on tänään yksi parhaimpia tuntemiani eläinlääkäreitä. Nuorena ajattelin, että en ollut tarpeeksi fiksu koska mielestäni Tiina oli minua niin paljon fiksumpi. En siis hakenut eläinkääkikseen enkä tänä päivänä ole eläinlääkäri. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että sitä tietä ei ollutkaan tarkoitus kulkea. Tämä on kuitenkin niin pitkä tarina, että jatkan sitä joku toinen kerta:)

10. Jos ostat kaupasta herkkuja, mitä lähtee mukaan? - Rakastan tummaa suklaata. Olen huono syömään karkkia ja minulla on laktoosi-intoleranssi, joten tumma suklaa on ehkä ennemminkin pakollinentottumiskysymys. Välillä iskee myös jäätelöhimo, jonka rauhoitan jollain laktoosittomalla suklaavanilja- tai Tofu-jäätelöllä. Pidän myös kovasti porkkanakakusta.

11. Vaativampi kysymys loppuun... Mikäli voisit mennä ajassa taaksepäin, olisiko mitään, mitä muuttaisit?
- En muuttaisi elämässäni yhtään mitään. Lainatakseni homoseksuaalin Perin lausetta Älä pyyhi kyyneleitä ilman hanskoja -sarjasta: "Meillä on tämä elämä. Se nyt vain on niin." 

Ja tässä kysymykseni teille:

1. Mikä merkitys hevosillasi on ollut elämässäsi?
2. Missä aloitit ratsastuksen?
3. Elämäsi hevonen / elämäsi hevoset?
4. Valmentaudutko aktiivisesti?
5. Mitä olet kokenut suurimpana haasteena hevosten kanssa?
6. Mitä olet kokenut suurimpana onnistumisena hevosten kanssa?
7. Miksi olet aloittanut bloggaamisen?
8. Mitä hevosblogeja seuraat ja miksi?
9. Kiinnostavimmat hevosaiheiset kirjat?
10. Mitkä kriteerit tallipaikassa ovat mielestäsi olennaisimmat hevosen hyvinvoinnin kannalta?
11. Mikä sinusta tulee isona?

Haastan Jillan, Amalian, Heidin, Noran ja Madjaarien mailta - blogin

1 comment: