Monday, March 6, 2017

"Virheistä saa voimaa!"

Kuvassa Anna-Maija Tuokko. Kuva on lainattu Me Naiset -lehdestä
koska se vaan sopi niin täydellisesti tähän kirjoitukseen. 

Olimme eilen ystäväni ja tyttäriemme kanssa katsomassa Tanssii tähtien kanssa esitystä. Viimeksi olen jännittänyt joitain vuosia sitten katsomossa veljeni puolesta ja tällä kertaa pääsimme seuraamaan muun muassa upean Anna-Maija Tuokon liikehdintää tanssilattialla.

Eilisessä ohjelmassa Anna-Maija ja tanssiopettaja Matti esittivät Paso Doblen, joka oli kaunista katsottavaa. Dynaamisesta esityksestä ei puuttunut intohimoa tai dynamiikkaa ja katsomo oli haltioissaan. Tanssin puolivälissä Anna-Maijan vahvat askeleet horjuivat yhtäkkiä taaksepäin etkä olisi kenties huomannut virheen tapahtuneen mikäli et ollut todella tarkkaavainen. Sen verran nopeasti Anna-Maija korjasi tilanteen, nousi hymyillen takaisin ylös ja jatkoi entistä määrätietoisempana eteenpäin.

Tuomari Jukka Haapalan mainitessa pienen horjahduksen tapahtuneen, nojautui Anna-Maija Mikko Leppilammen mikrofonia päin ja sanoi näin:

"Virheistä saa voimaa"!

Virheistä saa voimaa ei tarkoita vaan sitä, että nouset ylös tanssilattialta horjahdettuasi. Se tarkoittaa myös sitä, että olet eronnut ja jatkat eteenpäin entistä vahvempana. Se tarkoittaa sitä, että olet saanut potkut töistä ja sinussa on enemmän elinvoimaa ja potkua kuin pitkään aikaan. Se tarkoittaa sitä, että vaikka valitsit väärän tien osaat ensi risteyksessä valita paremmin.

Näemme helposti virheet huonona asiana. Pelkäämme niin paljon epäonnistuvamme, että emme uskalla edes aloittaa.

Koska Matti tietää mihin Anna-Maija pystyy hän haastaa Anna-Maijaa jatkuvasti ja uskoo hänen kykyihin tanssijana. Matti ei päästä häntä helpolla, mutta miksi päästäisi? Se saattaa tarkoittaa sitä, että horjahtaa välillä, mutta se tarkoittaa myös sitä, että olet voittaja jo ennen kuin aloitit.

4 comments:

  1. Kiitos Kia! Naulan kantaan.

    Mahtavaa viion jatkoa!
    Maarit L. :-)

    ReplyDelete
  2. Outo ajattelutapa. Onko suhde joka päättyy eroon virhe? Entä jos suhteesta on lapsia? Onko nekin virheitä?
    Entä tuotannollisista ja taloudellisista johtuvat työsuhteiden irtisanomiset, onko se virhe johon itse voi vaikuttaa? No ei ole.
    Eikö voi hyväksyä että elämässä tapahtuu erilaisia asioita, ikäviäkin, mutta ei ne ole virheitä, vaan kokemuksia jotka kuuluu elämään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, nämä asiat voi nähdä niin monella tavalla. Tässä oli vain hieman omia ajatuksiani.:)

      Itse asiassa tuo sana virhe on tietenkin hieman hassu, kun puhutaan päättyneestä suhteesta. Mutta ajattelin sen nyt tässä ennemminkin metaforana.

      Mahtavaa viikkoa sinne!

      Delete