Kevät 2016 on ollut aivan ihana. Olen nauttinut täysin siemauksin ja voinut itseni kanssa paremmin kuin vuosiin. Työn puolesta olen uskaltanut hakeutua omia unelmiani kohti ja olen huomannut, että mitä enemmän tekee sitä mitä rakastaa sitä enemmän rakastamasi asiat tulevat sinua kohti.
Olen myös päässyt kouluttautumaan ja oppimaan uusia asioita joten kevät on ollut myös todella intensiivinen. Kouluttautumisen lisäksi haluan tietenkin laittaa opit käytäntöön, joten käyn valmentamassa Kirkkonummella ja Lahdessa ja saan niistä hetkistä myös itse paljon työkaluja tulevaisuutta ajatellen.
Koska kevät ja alkukesä ei tunnu rauhoittuvan tahdiltaan olen päättänyt, että stressaantuneena tai väsyneenä en mene Thorin selkään. Kärsin myös kroonisesta vatsaongelmasta, joten aina kun menee todella kovaa vatsani reagoi ja silloin ratsastan huonommin koska vatsa on sen verran turvonnut ja kipeä. Kun ajelin tänään tallille kysyin Melindalta matkan varrella jos hän voisi ratsastaa Thorin alkuun. Pääsisin vain nauttimaan lopputunnista ja Melinda saisi omalla rauhallisella olemuksellaan tutustua Thoriin ensimmäistä kertaa selästä käsin.
Thor oli niin rento alusta asti joten en juoksuttanut vaan kävellytin vain alkuun. Melindalla ja Thorilla toimi yhteistyö todella hyvin ja oli mukava nähdä Thor Melindan alla ja kuulla mitä mieltä Melinda on. Melinda työsti paljon oikeassa kierroksessa sitä, että Thor ei kaatuisi sisälle. Kun sitten menin selkään hän pyysi miettimään oikeata lapaa ylös ja ulkokättä kohti. Se toimi hyvin ja pääsin ratsastamaan hyviä laukka- ja ravipätkiä ennen kuin siirryimme pellolle kävelemään.
Tunnin jälkeen syöttelin Thoria pitkään ja sen jälkeen Sanna hieroi Thorin. Thor muuttaa heti seuraavan kengityksen jälkeen Inkooseen enkä tiedä miten kestän kesäkuuhun asti kun hepat eivät ole vielä laitumella. Olen aina ollut ylihysteerinen sen kanssa, että hevoset saisivat olla laitumella mahdollisimman pitkään. Etenkin kun Suomen kesä on niin lyhyt. Täytyy vain yrittää jaksaa syötellä ja toivoa, että Thor pääsisi totuttelemaan laitumelle ennen muuttoa. Kengitys on kuitenkin meille niin tärkeä asia joten sen takia olen valmis joustamaan laidunkaudesta hieman. Ja on myös kiva päästä treenaamaan ennen maalle muuttoa säännöllisesti.
Katja Ståhl kirjoitti hyvän artikkelin siitä miten kannattaa uskaltaa pyytää apua ja antaa valmentajan ratsuttaa omaa hevosta.
"Hevosen omistajaa hävettää, jos hän ei pärjää oman hevosensa kanssa. Sitä ei auta köökkipsykologien remmi, jotka pohtivat hiljaa selän takana mitä kannattaisi tehdä. Siihen auttaa parhaiten oikein hyvän ja maltillishintaisen ratsuttaja puhelinnumero. Ennen kun tutkitaan mitkä kaikki asiat hevosta vaivaavat, koitetaan miten se liikkuu kun sitä ratsastetaan oikein. Moni vaiva häviää kuin pieru saharaan. Se on hirveää, kun seisoo itse hevosenomistajana siinä vieressä ja on luullut koko ajan, että hevonen kuolee kohta kaikkiin vaivoihinsa, vaikka ainut asia mitä se tarvitsi, oli hyvä ratsastus. Kun tästä häpeästä pääsee yli, alkaa ihana uudelleenrakentamisen aika. Kaikki päättyy vielä hyvin. Ensimmäinen askel on oman ylpeytensä nieleminen. Toinen askel on sen tajuaminen, että minä pystyn siihen. Kolmas asia on se, että opettelen pitämään hauskaa kaiken tämän kanssa, enkä sure omaa kyvyttömyttäni. Minä opin."
Nautin itse suunnattomasti siitä kun saan pohtia valmentajan kanssa Thoriin liittyviä asioita. Ratsastan mielelläni mahdollisimman paljon itse kun en tällä hetkellä ehdi ratsastaa niin usein kuin aikaisemmin. On kuitenkin tärkeätä, että on muita apukäsiä ja sekä Melindan että Johannan kanssa pystymme puhumaan avoimesti kehittämiskohteista. Melinda sanoo aina melko nätisti, että sullahan on kyllä Kia ihan hyvä käsi, mutta..... Sanon aina, että anna tulla vaan koska en kehity jos minulle ei sanota. Ja me puhutaan ja pohditaan. Mielestäni ei ole mitään hävettävää eikä ylpeyttä tarvitse niellä (ja aika usein ongelma on fyysinen hevosella eikä ratsastuksellinen, esim. väärä kengitys, huonosti istuva satula jne.). Ei millään alalla tai saralla kehity jos ei ole valmis kehittymään. Kehitys tapahtuu usein myös epäonnistumisten kautta ja sekä huonot että hyvät hetket kuuluvat asiaan. Täytyy myös sanoa, että on ihana nähdä kun muut onnistuvat hevoseni kanssa ja olen myös ylpeä siitä miten olen pystynyt kehittämään nuorta hevosta ja miten paljon teen myös itse oikein.
"Näin netissä keskustelun aiheesta ”Kauanko katsotte uuden hevosen käytöstä ennen kuin palautatte sen?” Kysyjä itse oli ostanut hevosen kolme viikkoa sitten ja oli nyt pulassa, koska hevonen kiihtyy liikaa esteillä. Ah, jos samalla logiikalla vaihtaisin vaikkapa poikaystävää, niin ovi kävisi tiuhaan. Koiraakin saisi vaihtaa tämän tästä."
Naurettiin tänään Melindan kanssa, että Thor on sopivan kokoinen Mellulle ja Melinda on mua aika paljon lyhyempi. Sellainen kevyt keijukainen josta ei voi kameralla saada huonoa kuvaa. Kun ostan hevosen en siitä ikinä luovu, mutta heitin universumille ajatuksen ja ajattelin nyt vielä kirjoittaa tänne blogiin:
"Seuraava hevoseni, jonka ostan Thorin kaveriksi saisi olla vähän isompi ja kookkaampi. Kiitos!"
Ja joo tiedän, että ei ole aikaa tai rahaa toiseen hevoseen, mutta ei mulla sitä aikaa tai rahaa ikinä ole ollutkaan.:)
Ihana kevät ja kesä. Kenttä sula ja kelit mitä parhaimmat. Tätä on odotettu. Sitten se taas tapahtuu joka keväinen taantuma ratsastuksessa. Mikään ei onnistu enkä saa nostettua edes laukkaa, laukan nosto jo ajatuksena alkaa ahdistaa (en pelkää vaan haluaisin laukata oikeasti). Koko laji tuntuu niin vaikealta, että mietin kannattoo edes jatkaa (jatkan tietenkin, sillä tiedän sen että näin käy välillä ja periksi en halua antaa). Vaikka pitäisi olla vuoden parhain treeni aika niin minä pidättelen itkua. Tunnen että olen ratsastuksen erityisoppilas - voiko kukaan toinen olla näin onneton laukan nostaja (tai kun se ei ole noussut kuin sattumien kautta vain pariin viikkoon) vaikka on ratsastanut jo (vasta) 3 vuotta? Minä tykkään kasvaa ihmisenä ja pohdin paljon. Hevosten kautta olen oppinut itsestänikin paljon (hevonen ihmisen peilinä aihe kiinostaa minua tosi paljon). Pohdin tätä kevät ongelmaa mistä se johtuu. Talvella odottaa että kunpa kelit olisi jo hyvät, niin kaikki varmasti onnistuu (talvella ilmeisesti paineita ei ole juurikaan vaan otetaan rennosti). Sitten kun se kenttä on sula ja aurinko paistaa, niin huomaa ja tajuaa että ei aurinko niitä taitoja tuonutkaa mukana vaan ison kasan paineita (vaikka ei kisoihin olla menossa - oman ratsastuksen mestaruuksia silloin tällöin voitan). Sitten minusta tulee ahdistunut, kiukuttaa ihan hirveenä ja väsyttääki (tekee mieli luulla että hevonen kiukuttelee, järjellä tiedän ettän vika on täysin minussa - ihana hevonen kestää onneksi vikani). Kauniit koivut kun alkaa lehtiä pukkaa niin ne myrkyttää siitepölyllä minun koko kropan ja tästä johtuu väsymys ja väsymyksestä ahdistus. Näistä syistä ratsastus ei onnistu, en vaan jaksa olla skarppina ja koota edes itseä saatikaa yrittää hevosta. Tänä keväänä myös allani toki on ihan uusi ja uudenlainen hevonen, jota olen nyt joulusta asti ratsastanut ja vain 2-3krt viikossa, joten pitää olla armollinen. Vielä minä kuitenkin näen meidät paikaltaan jopa nostamassa laukkaa. :)
ReplyDeleteHävettää ja nolottaa oikeasti, mutta minä pyydän apua aina ja heti (jälkeenpäin tekisi mieli soittaa ohjaajalle ja selitellä, että olen aika väsynyt josta voi myös johtua se ettei kroppani vaan toimi). Otan tunteja joltain toiselta jos oma ohjaaja on lomalla. Mutta enemmän minun pitää tehdä töitä oman psyykkeeni kanssa suhteessa ratsastukseen (elämä muuten on kyllä oikein ihanaa ja mallillaan), jotta ratsastus onnistuu paremmin.
Vaikka ratsastuksessa voin unohtaa arjen muut kiireet, niin silti kroppaani en voi huijata jos se on jostain arkisesta asiasta uuvuksissa.
Itsensä kanssa taistelua ratsatus tällä hetkellä on, mutta tässäkin on oppimisen paikka minulla, että periksi ei anneta. Ratsastus on kyllä ainut laji jossa jaksan olla pitkäjänteinen ja harjoitella. Ehkä pitäisi joskus päättää etten ns. harjoittele kunhan vaan ratsastelen. Vaikka päätän ennen ratsastusta että nyt otetaan rennosti hölkötellään vaan niin enpä malta koskaan niin tehdä. Ratsastus on myös ainut laji jossa olen kokenut, että hei minä oikeasti voin oppia - sillä siihen asti (aikuisuuteen) luulin etten kuitenkaan opi mitään niin ei minun kannata yrittää. Erin
Aivan ihana kommentti Erin. Tunnistan kyllä tuskan kun asioiden pitäisi tuntua hyvältä, mutta asiat eivät onnistu kuten haluaisi ja toivoisi.
DeleteAsetamme usein itsellemme vankilan omaan mieleemme ja hevosten kanssa toimiessa opimme niin paljon juuri omista mahtavista puolista sekä kehittämiskohteista.
Olen ainakin itse huomannut, että oma hyvinvointi on todella fyysistä. Kun fyysinen puoli on kunnossa on myös henkinen ja silloin jaksaa paremmin. Kun pyysin Melindaa ratsastamaan Thorilla en edes ollut erityisen stressaantunut, mutta aamulla ei vain ollut hyvä olo koska vatsa oli todella kipeä. Sen sijaan, että yritän pakottaa itseäni mihinkään olen oppinut elämään asian kanssa ja kun annan itselleni aikaa voin paremmin ja huonosta kehästä tuleekin hyvä ja suurimman osan ajasta on hyvä olla. Olen itse myös todella allerginen ja vaikka allergiani on iän mukaan helpottanut tiedän todellakin mitä se on kun lääkkeet väsyttää ja silmiä kirvelee. Ei ole ihan parhaimmillaan silloin ja kaikki sellainen vaikuttaa tottakai meidän fiilikseen, meidän energiaan ja miten jaksamme ratsastaa. On eri asia rääkätä itseään aerobicissa kun tulla toimeen todella energeettisen eläimen kanssa joka vaistoaa meidän päivän fiiliksen jo kilometrin päähän.:)
Vaikka olisikin hyvä olla osaamme asettaa suuria lukkoja omaan mieleen. Muistan kun Masi ei tahtonut nostaa vasenta laukkaa. Koska se oli Masille todella vaikeata ihan fyysisellä tasolla siitä tuli myös Tiinalle ja mulle todella vaikea asia ja jäätiin ihan lukkoon sen kanssa. Sen sijaan, että olisi vaan ajatellut positiivisesti ja pohtinut, että kyllä se laukka nousee, pelkkä vasemman laukan nostaminen nostatti hien pintaan ja vastalaukka nousi vääjäämättä.
Kun taas oli päiviä kun asiaa ei samalla tavalla pohtinut nousi vaikea laukka paremmin. Ei täydellisesti, mutta paremmin.
Ja yritä unohtaa tuo nolottaminen ja se, että häpeät. Ratsastus on kiva laji ja sitä sen kuuluukin olla. Me ollaan kaikki erilaisia ja kuljemme omaa oppimispolkuamme. Jos laukka ei nouse ensi kerralla pidä taukoa laukkaamisesta. Niin tein Thorin kanssa alkuaikoina kun oikea laukka oli ihan mahdoton ja Thor vain lähti täysillä ja kaatui sisälle. Menimme vain käyntiä ja ravia Johanan tunnilla ja jollain tunnilla sitten yhtäkkiä laukkasimme. Ensin suoristimme käyntiä ja ravia ja sitten vasta laukkaa. Koska kuten Johanna viime tunnilla sanoi on laukka vaikein askellaji vinolle hevoselle ja niin se on varmaan ratsastajalle.
Mitä yritän ehkä sanoa on se, että nauti ratsastuksesta. Älä stressaa vaan on täysin normaalia, että laukkaa ei aina uskalla nostaa. Mulla on kaveri joka on ratsastanut aina ja tippui pahasti ja on pitkään vain pomppinut miniesteitä suurien kenttäesteiden sijaan koska hänelle tuli niin paha pelkotila tippumisen johdosta. Pikku hiljaa hän rakentaa omaa hyvinvointiaan ja rohkeutta ja pienien ja onnistuneiden tekojen kautta se tapahtuu ainakin omasta mielestäni parhaimmalla tavalla.
Yritä miettiä niin, että ei tämä ole taistelua itsensä kanssa vaan kehittymistä. Muutetaan koko ajatus siitä, että ratsastuksessa on edes taistelusanaa. Mene ensi kerralla hevosen selkään ja mieti miten kiitollinen olet kun saat ratsastaa. Aina sekään ei ole itsestään selvyys. Nauti ja muista hengittää. Aina kun pidätämme hengitystä myös hevonen pidättää hengitystä. Jo tiedostava keskittyminen omaan hengitykseen ja mielen rentouteen hevosen seurassa voi tehdä ihmeitä. Yhtäkkiä huomaatkin laukkaavasi ilman ongelman häivää.:)
Ihanaa kesää Erin ja hauskoja ratsasteluhetkiä!
Luin tuon keskustelun ja itseasiassa kommentoinkin sinne jotain. Minun ja projektitammani yhteinen taipale on alkanut viime syyskuussa ja nyt vasta alkaa palaset kunnolla loksahdella paikoilleen ratsastaessa. Käsiteltäessä on ollut hienoa huomata muutos tammassa, se on rauhoittunut tosi paljon ja luottaa minuun koko ajan enemmän ja enemmän. Kun tuntui, että meidän ratsastus ei edennyt minnekään ja hevosellakin oli ongelmia selän kansssa, tajusin että oli aika saada tamma kulkemaan oikeasti oikeinpäin. Minulla on itsellä 10 vuoden harrastustauko takana ja tamman koulutustasosta ei voi juurikaan mitään tietoa, eli ei mikään ideaalein kombo.
ReplyDeleteNyt tamma liikkuu ratsuttajan alla kerran viikkoon ja on hienoa huomata, että hevonenhan osaa ja pystyy! Antaa paljon motivaatiota omaankin ratsastukseen, kun tietää, että hevonen kyllä osaa jos vain osaa itse pyytää oikein. Ja kun alkuaikoja tamman kanssa muistelee, niin olenhan minäkin sille osannut paljon opettaa :)
Ihana kuulla Laura G. Ja näin se juuri on, että palasten loksahtaminen paikoilleen vie aikaa. Just juteltiin Tiinan kanssa tänään miten pitkä tie on Thorinkin kanssa kuljettu ja se fiilis mikä oli lauantaina kun ratsastin oli aivan huikea. Vihdoinkin tuntuu, että kaikki peruasiat ovat nyt kunnossa ja se on vaan maailman paras tunne. Etenkin kun Thor on rauhallinen ja tyytyväinen mieleltään. Se tekee minut niin onnelliseksi.:)
DeleteIhanaa kesää ja hauskoja hetkiä tamman kanssa!