Ei sitä aina jaksakaan

Siuntion luonto.

 

Yksi teistä ihanista lukijoista ihmetteli aikaisemmin miten jaksan kaikkea sosiaalista elämää, käydä tallilla, kouluttautua, olla vanhempi ja vielä käydä päivätöissä. 

Lenkkipolulla Catan kanssa. 

 

Jos ollaan ihan rehellisiä ei sitä aina jaksakaan. Välillä on päiviä kun tekisi mieli istua lantakasaan itkemään. Tekisi mieli huutaa lujaa tai vain heitellä jotain palloa puuta päin. Ja vaan jäädä siihen heittelemään sitä palloa. 

Sitten on näitä hetkiä kun vietän perjantai-illan rakkaan ystäväni Tiinan seurassa syömässä Mayassa ja Kansallisteatterissa Äitikorttia katsomassa. Lauantaina ajamme Ellan kanssa tallin kautta Siuntion kylpylään jossa tapaamme hyvät ystävämme Catan ja Thomaksen. Tapasimme Catan kanssa kun olimme molemmat eronneet ja ollaan oltu läheisiä siitä hetkestä lähtien. Hassuinta on, että veljemme sattuvat olevan parhaimpia ystäviä. 

Käydään lenkillä, uidaan, saunotaan, juodaan, uidaan lisää, syödään ja jutellaan. Jutellaan paljon elämästä ja ihan kaikesta. Eteemme astuu nuori nainen, joka kertoo elämäntarinansa. 

22-vuotiaana lääkärit diagnosoivat hänellä kasvaimen aivoissa. Kertoivat kasvaimen halvaannuttavan naisen noin kymmenen vuoden sisällä. Kun kuulet 20-vuotiaana olevasi neliraajahalvaantunut 30-vuotiaana menet tietenkin leikkaukseen. Leikkauksessa on kuitenkin aina komplikaatioita ja tänä päivänä nainen on 34-vuotias ja melkein halvaantunut joka tapauksessa. 

Maailman suloisin, iloisin ja sympaattisin nuori nainen, jonka elämä on kuntouttamista ja vertaistukea ja Voice of Finlandia ja vaikka mitä muuta. 34-vuotias nuori nainen joka on eläkkeellä koska työnteko ei vain mitenkään onnistu. 

Mietin häntä monta kertaa yön aikana ja aina kun tapaan ihmisiä jotka ovat käyneet läpi todella haastavia asioita tai elävät sellaisten keskellä muistutan itseäni siitä miten onnekkaita saamme olla jokaisesta terveestä hetkestä. 

Pari edeltävää viikkoa ovat olleet sellaiset, että en oikein tiedä miten ehtisin joka paikkaan. On huono omatunto kaikesta eikä aika ihan oikeasti vain riitä kaikkeen. Päätin kuitenkin jo pari vuotta sitten, että Thor ei ole meille hevonen jonka kanssa on pakko tehdä asioita. On tietenkin tärkeätä, että Thor saa liikkua tarpeeksi ja voi hyvin, mutta Thor kulkee meidän elämässä aivan yhtä paljon kuin me kuljemme Thorin elämässä. 

Yksi kahvilan asiakkaista pyörtyi. 

Viime kesän saimme olla yhdessä monta kuukautta Inkoossa ja vain viettää aikaa yhdessä, uida ja nautiskella ja nyt kun kesä taas lähestyy valmistellaan maalle muuttamista ja yhdessä oloa. Joskus tuntuu, että Ellalla ja Thorilla on samanlaiset kaudet. Kun uhmaa on kotona, kohtaan uhman tallilla. Kun ylienergiaa on kotona on ylienergiaa havaittavissa myös tallilla. Nyt kun tuntuu, että Ella tarvitsee minua enemmän kuin koskaan tuntuu siltä, että myös Thor tarvitsee juuri sitä yhtä ihmistä enemmän kuin koskaan.

   

Ja sitten on tällainen päivä, kun juoksutan Thoria kentällä ja yhtäkkiä Ella on loihtinut löytämistään tavaroista kahvilan. Päästän Thorin vapaaksi ja Ella keittää teetä, kahvia ja tekee smoothie-juomia meille. Huomaan, että Thorin kaltaiselle hevoselle tämä on parasta oleskelua kun kaikki huomio ei keskity häneen. Ella ja minä ollaan onnellisia kun saamme olla yhdessä, jutella niitä näitä ja nauttia Thorin seurasta. 

Hei, mäkin haluan kahvia.

Vaikka välillä tuntuu siltä, että aina ei tiedä miten hoitaa arjen rutiinit tai miten saa kaiken toimimaan tiedän kuitenkin, että meillä on kaikki hyvin. Kaikki on okei ja meillä on toisemme. Mitä muuta ihminen elämältään voi haluta kuin terveyden, rakkaan perheen, ystäviä ja mukavan hevoskaverin (okei, sen koiran sitten jossain vaiheessa). 

Thor tapasi myös Mohammedin, joka tekee töitä tallilla. Vitsi miten hyvässä kunnossa Thor on. Jee!

Kova jano. 

Viime viikolla kävin lounaalla rakkaan ystäväni Anna Andersénin kanssa. Anna suositteli The Compassionate Equestrian -kirjaa, joten se lähti nyt tilaukseen. Ehdin myös lukaista tammikuun Hippson-lehteä, joka kertoi muun muassa englantilaisen James Frenchin tarinan. James Frenchiin voi tutustua täällä ja kannattaa katsoa tämä video. Videossa inspiroivinta mielestäni ei ole se, että hevoset ovat niin rentoutuneita ihmisten ympärillä vaan se, että nämä kaikki hevoset ovat huostaanotettuja. Videossa puhutaan unelmista. Pienenä tyttönä unelmoin huostaanotetuista hevosista omalla tilalla. Ihanaa nähdä, että joku on toteuttanut sen unelman.

Edit: Kun tekee sellaisia asioita jolle sielu sykkii jaksaa paremmin. Jos joskus tuntuu siltä, että asiat eivät oikein maistu tai aamuisin ei halua nousta sängystä kannattaa miettiä mikä on se oma juttu. Kun uskalsin lähteä tekemään sellaista mitä oikeasti rakastan ja kuuntelemaan omaa sydäntäni elämäni on muuttunut paljon. Se kuulostaa sellaiselta jenkkipuheelta, mutta uskokaa tai älkää. Kun luin Katri Syvärisen tekstejä ajattelin, että se on vain Katri eikä minulle voisi käydä noin. Kun kuitenkin töistä potkut saatuani totesin, että siitäkin selviää ja uskalsin kuunnella omaa polkuani olen sellaisessa tilanteessa, että liika ei tunnu liialta koska jokainen asia jota teen vie minut lähemmäs unelmiani. Enkä tarkoita, että lopeta päitävyötäsi heti, mutta mieti mikä on se asia jonka takia haluat nousta aamuisin ja tee joka päivä vähän enemmän sitä.