Friday, March 11, 2016

Onnen kengittäjä


Juti käy meillä puolen vuoden välein raspaamassa hevoset ja nyt saimme meidän kaikkien aikojen suosikkikengittäjän vihdoinkin takaisin kengittämään Thorin. Kengittäjä kengitti Thoria yli vuoden, mutta en saanut häntä mukaan Inkooseen. Nyt onneksemme hän sattuu kengittämään meidän tallilla ja pääsimme nyt hänen asiakkaakseen. Ah tätä onnen määrää.



Thorin kaviot menivät jo paljon parempaan suuntaan viime kengityksen jälkeen ja näyttävät nyt todella hyviltä, kun uusi kengittäjä kävi pari viikkoa sitten. Hän teki pieniä muutoksia, mutta ne ovat selvästi vaikuttaneet jälleen Thorin suoruuteen ja liikkuvuuteen. Thor on taas suoristunut silmissä ja tuntuu, että vasen lapa oikein hakee sitä omaa paikkaansa nyt kun oikea liikerata on taas löytynyt.



Eilen vuorossa oli Melindan tunti ja teimme paljon avotaivutusharjoituksia sekä sulkutaivutusta. Sulkutaivutuksessa Thorin on helppo asettaa takaosa oikealle, mutta vasemmalle piti tehdä enemmän töitä. Vasemmassa kierroksessa Thor ei enää ollenkaan kaatunut ulos seinää vasten ja heittänyt lapaa ulos. Lopussa kun työstimme laukkaa ja ratsastimme voltteja pitkillä sivuilla pystyin vain nauttimaan menosta eikä tarvinnut käyttää melkein ollenkaan ulkoapuja. Oikeassa kierroksessa leikimme laukan kanssa. Pidensimme ja lyhensimme laukkaa ja laukan pidentyessä Thor ei valunut ollenkaan etupainoiseksi vaan piti saman tasaisen tahdin ja pidensi ja lyhensi askeleita ajatuksen voimalla. Ravissa pystyin istumaan ihan hiljaa ja tunsin oikein miten sain ohjat sopivan pituisiksi ja käden eteen. Thor liikkui niin lennokkaasti ja koko kaula ja niska kääntyvät nyt paljon helpommin kun vasen lapa ei jumita.



Olen niin ihastunut Melindan opetustyyliin ja sain taas niin suuren ahaa-elämyksen kun hän puhui Thorin lantiosta ja pyysi minua miettimään lantiota suoraksi. Jotenkin Thorin takaosan suoruuden hahmottaminen on auttanut meitä niin paljon ja tuntuu, että nyt Thor on niin suora, että voi tehdä melkein mitä tahansa harjoituksia ongelmitta. Myös vastalaukat sujuivat erityisen hyvin ja piti välillä oikein miettiä, että mennäänkö nyt tosiaan vastalaukkaa. Nå, vastalaukat ovat aina olleet todella helppoja Thorille.

Huomenna ollaan menossa pitkästä aikaa Marin kurssille. Odotan sitä niin paljon. Saimme lainaan edestä avattavan trailerin ja Jannika tulee mukaan auttamaan. Tänään lastailtiin pimeässä Thorin ja Ellan kanssa ja meni kaikkea muuta kuin hyvin, mutta onneksi huomenna on uusi päivä.

Kaviot ovat mielestäni nyt todella hyvässä kunnossa. Päätin viime kesänä, että meillä on nyt kaviot kuntoon -projekti ja olen syöttänyt siitä lähtien Farrier Formula Double Strengthiä Thorille. Kiitos siitä mahdollisuudesta kuuluu Just Dressagelle ja kuten kuvista näkyy voin vilpittömästi suositella rehua kavioiden kuntouttamista varten. Halusin mielenkiinnosta kuvata kavioiden kehitystä ja tilannetta ja olen itsekin yllättynyt miten hyviltä kaviot näyttävät. Kyseessä on tietenkin monen asian summa, mutta olen ihan varma, että Farrier Formula Double Strength -rehulla on ollut oma osuutensa asiassa.

Tässä vielä viikonlopuksi pari todella mielenkiintoista artikkelia:
George Morrisin 15 ratsastusvinkkiä
ja tässä artikkelissa Horse Magazine jututtaa Carl Hesteriä.

Lue myös muut kengitysaiheiset kirjoitukset täältä.
Muut Kaviot kuntoon postaukset täältä.

Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat!

No comments:

Post a Comment