Friday, March 28, 2014

Who said Dressage horses can't jump

Kuva: Ella Luusuaniemi








Eilinen hevostelu ei mennyt ihan nappiin. Suunnitelmia oli vaikka kuinka, mutta meidän pikku Turiluri oli niin keväisellä, vauhdikkaalla ja veikeällä tuulella, että ei antanut kiinni kentällä (siis mitäh?). Ihan uusi juttu..... Ja oli muutenkin melko voisinko sanoa mahdottomalla päällä.




Taitaa hevosella olla hieman kevättä rinnassa (kuten videoista näkyy) ja ei kyllä haittaisi yhtään, jos Thor saisi Obelixin rinnalle hieman nuorempaa ikäluokkaa laidunkaveriksi kesällä. Tuntuu, että leikkisyyttä riittää yllin kyllin ja Thor kaipaisi hieman lisää aktiviteetteja arjen keskelle. 


Muuten Thor liikkui todella letkeästi ja ravi oli aivan super hienoa. Lihakset hyppivät ravin tahdissa ja pomput esteiden yli tulivat oikein selän läpi (jos nyt voi sanoa, että hypyt tulevat selän läpi:). Kuka sanoi, että kouluhevoset eivät osaa hypätä hyvin? Meille avautui juuri aivan uusi ura. 


Olen nyt yrittänyt sovittaa satuloita viimeisen vuoden ajan ja nyt päätin mittatilata satulan koska Thorilla on jälleen lievästi turvonnut säkä ja Thor väistää kun tulee boksiin satulan kanssa. Sain myös kuulla satulansovittajalta, että Thorin säkä on erityisen leveä ja nykyiset satulat painavat kaikki sään molemmin puolin.

















Nyt olisi siis ihka uusi Albionin Platinum SLK myynnissä, joten laittakaa siitä sana kiertämään. Ja jos on kokemuksia hyvistä mittatilaussatuloista (muita kuin Voltaire (se on yhtenä vaihtoehtona), kuulisin mielelläni kaikki kommentit koska ymmärrettävästi niitä satuloita ei omaan budjettiin nähden ihan kuukausittain tilata.

15 comments:

  1. Pirtsakka poika ;) Upeasti Thor tosiaan liikkuu. Täällä on samantyyppistä satulaongelmaa, säkä hieman turvonnut ja nykyinen satula menee vaihtoon. Nyt on testailtu Prestigen D1 Icelandia joka vaikuttaa hyvältä, muttta katsellaan nyt... Kurjia nuo satulaongelmat, toivottavasti löydät hyvän mittatilaussatulan.

    ReplyDelete
  2. Taitaa olla melko yleistä, että satulat eivät istu;( En oikein jaksa uskoa, että löydämme sopivaa satulaa ilman mittatilaamista, etenkin kun nämä nykyisetkin ovat vain täysin vääränlaiset Thorin selkään nähden. Ja on tässä nyt kokeiltu yhtä sun toista.

    Toivottavasti myös teidän satulaongelmat ratkeavat pian ja on hyvä, jos huomaat ongelmat ennen kuin selkä kipeytyy liiaksi. Tykkäsin itse super paljon Prestigen D1stä, mutta sen kanssa Thor kipeytyi myös sään kohdalta.

    Olisi kyllä ollut mahtavaa, jos oltais pärjätty ilman mittatilaamista etenkin kun Thor kehittyy koko ajan, mutta en vain mitenkään jaksa kokeilla viikottain eri satuloita enää. Tai vaikka jaksaisin, niin se ei auta jos en ikinä saa ihan oikeanlaista enkä osaa katsoa asioita kuten sään leveyttä, rungon oikeaa leveyttä ja pituutta jne. Ja kun satulan sopivuus on kuitenkin niin tärkeä ja oleellinen osa hyvää ratsastusta. Tai voihan siitä joustaa, mutta jos haluaa sen yhteisen tanssin tunteen täytyy satulan istua;)

    Teen meidän satulakokemuksista laajemman postauksen jossain vaiheessa;)

    ReplyDelete
  3. Etteikö hevosilla olisi huumorintajua, hienosti superpallo pomppi ;)
    t ponisteri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta Ponisteri;) Ei käy aika ainakaan tylsäksi;)

      Delete
  4. Heh. Olipas se hyvällä tuulella!(: meillä vähän sama juttu toisen hepan kanssa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että muillakin on samankaltaisia iloisuus/energisyys "ongelmia" näin kevään koittaessa.

      Delete
  5. Wau mikä liike! Ja tuohan on ihan parasta mitä hevosystävämme tietävät, irtona kentällä. Ja voithan jättää siitä tuon "hyppäämisen paineen" ensi kerralla pois.

    Me harrastamme säännöllisesti tätä villihevostelua omieni kanssa. Useimmiten pystyn ohjaamaan heitä, suunnanmuutokset sanallisesti käsimerkkien avustuksella, ravit, laukat jne. MUTTA joskus on kevättä rinnassa ja annan touhuta rauhassa ilman painetta. Niitä hetkiä selkeästi tarvitaan ja uskonpa että auttaa myös keskinäisessä luottamuksessa. Ja ainakin painetta purkaa mukavasti. Mutta pohjan pitää tietysti olla kunnossa.

    Mukavia touhuhetkiä teillekin :)

    ReplyDelete
  6. Moi, kivoja kuvia :) tuosta satula-asista: ostin omalle puoliveriselle Wintecin (synteettinen satula "ilmatoppauksilla") jota voi säätää selän mukaan. Siihen voi vaihtaa kaarta selän leveyden muuttuessa ja topata lisää tai ottaa toppauksia pois. Olen jo puolen vuoden sisällä muuttanut toppauksia kun hepan sään turvotus laski ja satula laskeutui sen vuoksi syvemmälle selkään. -Maija ps. satulan hinta oli n. 970 e

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maija super paljon neuvosta. Käynpä heti tutustumassa satulamerkkiin;)

      Delete
  7. Heh, mun "kouluhevonen" tykkää myös irtohypytyksestä, vaikka ollaankin hypätty vain hyvin pieniä jumppasarjoja. Ilmavimmat loikat onkin yleensä nähty estekujan jälkeen, jolloin nousee sekä etu- että takapää, vuorotellen tai jopa yhtä aikaa (kuvia http://puutajaheinaa.blogspot.fi/2013/12/hahaa.html).

    Samoin satulanongelmat ovat enemmän kuin tuttuja, ja päädyin lopulta mittatilaus-Amerigoon (hintakaaan ei ollut niin paha kuin aluksi pelkäsin). Mitat otettiin viikko sitten, joten vielä joudutaan hetki odottelemaan satulaa. Mutta olin hyvin tyytyväinen mittaustilanteeseen, ja tuntui siltä, että moni hevoseni ongelmakohta voitiin ottaa huomioon (leveä, lyhyt ja kaareva selkä, isot lavat, takakorkea, erittäin satulaherkkä, vastinhihnojen paikka niin, ettei satula valu eteen, ja vielä ratsastajallekin tullee satulaan riittävästi jaloille tilaa.) Kädet on ristissä kyynärpäitä myöten, että nyt tulisi nappisatula molemmille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha ha, todella ihania kuvia;)

      Miten päädyit tilaamaan tuon Amerigon ja kenen kautta? Onko sinulla tuttuja joilla on kokemusta tuosta Amerigosta? Kuulisin mielelläni lisää.....

      Toivottavasti saatte nyt mittatilattua teille sopivan satulan. Oletteko etsineet satulaa pitkään?

      Mä pitelen myös täällä peukkuja, että saisi vihdoinkin tämän satulatilanteen rauhoitettua.

      Delete
  8. Moi Kia, juu, mulla kävi satulansovittaja joka myy mm. tätä merkkiä ja sovitti ja ruuvasi ja toppasi siinä paikanpäällä satulan sopivaksi :) välillä sovitettiin ja ratsastettiin ja siinä samalla muokattiin satulaa. Olen tosiaan 6 kk käyttänyt satulaa ja muutkin ovat kehuneet (kun ovat mun hevosella ratsastaneet) että ihanan pehmeä ja tukeva satula. Lisäksi se on helppohoitoinen, koska sen voi pestä vedellä ja laimealla fairy-liuoksella. Mun satulassa on vastinhihnat nahkaa, joten on mukavampi käyttää...ota ihmeessä tämäkin satula mukaan vertailuun. Toivottavasti saisit sopivan satulan, meilläkin oli yhtä tuskaa ennen kuin sain tän Wintecin. t. Maija

    ReplyDelete
  9. Kiitos todella paljon Maija. Pistetään todellakin mietintään.

    Kristiina, kyllä se näin on, että hevoset rakastavat kun pääsevät pyristelemään vapaina kentällä.

    Olen aina pitänyt kaikkia hevosia paljon vapaana ja oli ihan tuskaa, kun Australiassa ei ollut mitään isompaa tilaa missä sai päästää hevoset juoksemaan (hevoset asustelivat sisällä 24/7). Siellä oli toki pyöröaitaus jota hyödynsin päivittäin, mutta yksi ilta päästimme kentälle pari hevosta ja siitä tuli kyllä sen verran sanomista, että en sitten uskaltautunut siihen enää. Muistan sen illan aina koska ystäväni ei ollut ratsastanut moneen vuoteen ja siellä me yritimme metsästää kahta villiä hevosta, kun paikan vetäjä tuijotti meitä vihaisesti kentän laidalla:)

    Jotenkin tuntuu siltä, että hevoset voivat niin hyvin kun saavat rillutella juuri sen määrän minkä haluavat. Kesäisin hevoset saavat laiduntaa ja juosta niin paljon kuin sielu sietää, mutta etenkin talvella pinttynyttä energiaa kerääntyy kyllä melko paljon. Olisi upeata, jos Thor saisi liikkua enemmän suuremmilla alueilla ja olisi isommassa laumassa, mutta niin kauan kun asustelemme talliolosuhteissa on tuo irtojuoksutus aivan mahtava tapa pitää hauskaa yhdessä.

    Thor on siitä aika haastava, että peruskoulutus on jotenkin mennyt hieman hassusti. Satulassa Thor käyttäytyy useimmiten hienosti ja kuuntelee, mutta maastakäsin kontakti on usein kadoksissa. Olen tehnyt paljon hommia sen eteen, että saisimme paremman kontaktin kaiken kaikkiaan, mutta Thor ei hakeudu ihmisen lähelle. On ollut paljon hyviä hetkiä, mutta nyt kun on tullut satulaongelmia taas tuntuu, että olemme ottaneet pari askelta taaksepäin.

    Onneksi kohta on kesä ja pääsemme nauttimaan aurinkoisista keleistä:)

    ReplyDelete